Ennenkuin ruhtinas ennätti hypätä alas, tarttui Saarela ylhäältä riippuvaan jäiseen köyteen ja alkoi kavuta sitä ylös, päästäkseen takaisin uppoavan laivan kannelle. Kapuaminen oli kovin vaikeata, sillä hänen kätensä olivat kylmästä jäykistyneet. Samassa näki hän ruhtinas Uffiezin hyppäävän veneeseen. Kauan ponnisteltuaan pääsi hän viimein kannelle.
Voi ymmärtää, kuinka sankarillinen Saarelan teko oli. Vene, josta hän vapaaehtoisesti oli poistunut, oli viimeinen. Laivalla oli enää vaan yksi ainoa, kokoonkäännettävä kangasvene, mutta juuri kun Saarela pääsi takaisin kannelle, sieppasivat muutamat miehet sen ja hyppäsivät se mukanaan mereen, edes avaamatta sitä. Ei Saarelalla siis ollut vähintäkään pelastuksentoivoa. Ja kuitenkin oli hän vapaaehtoisesti poistunut vankasta pelastusveneestä, joka jo oli meressä lähtövalmiina!
Kumpi todella rakasti Alicea, Uffieziko vai Saarela? Tietysti viimeksi mainittu, koska hän tahtoi antaa henkensä tuon naisen tähden. Todellinen rakkaus on valmis suurimpaankin uhraukseen.
Kannelle päästyään etsi Saarela Laurilaa ja Vieremää, joihin oli tutustunut matkalla, ja joista hän oli saanut vilpittömät ystävät. Missä he nyt olivat? Joko he olivat heittäytyneet mereen? Pelastusveneeseen eivät he olleet voineet päästä, koska se vene, jossa Alice Mc Dean poistui, oli viimeinen. Siinä hätääntyneitten keskellä kävellessään näki hän useampia miehiä, jotka olivat polvistuneet rukoilemaan. Valtaavalla hartaudella rukoilivat miehet näkymättömiä voimia. Useamman silmistä loistikin sisäinen rauha ja tyytyväisyys.
Kun Saarela kääntyi poispäin, tapasi hän Laurilan ja Vieremän.
— Täälläpä te, hyvät onnettomuustoverit, vielä olette, sanoi hän. —
Luulin teidän jo heittäytyneen mereen.
— Me pysymme laivalla viimeiseen asti, sanoi Vieremä. — Mutta salli minun lausua sinulle vilpitön tunnustukseni sankariteostasi.
— Mistä sankariteosta?
— Siitä, että veneestä poistumalla uhrauduit Alicen hyväksi. Nyt tiedän, että rakastat häntä.
— Tahdoin, mikäli minusta riippuu, pelastaa tuon pelkurin, tuon ruhtinas Uffiezin hengen. Itse en pelkää kuolemaa, sanoi Saarela hymyillen.