Vieremä tarttui Saarelan ja Laurilan käteen ja talutti heidät komentosillalle. Täällä olivat kapteeni Smith, majuri Butt ja eversti Astor. Kapteenilla oli toisessa kädessään äänensuurennustorvi. Toisen käsivartensa oli hän kietonut pienen tytön ympärille, joka itki. Hän lohdutti lasta viimeiseen asti.

Kapteeni pani torven suunsa eteen ja huusi miehistölle:

— Te olette tehneet voitavanne. Minä vapautan teidät nyt velvollisuuksistanne. Jokainen koettakoon nyt huolehtia itsestään. Mutta älkää vieläkään unohtako, että olette englantilaisia.

Majuri Butt seisoi käsivarret ristissä rinnalla, odottaen tyynenä ja levollisena kuolemaa. Eversti Astor piti käsiä silmiensä edessä ja nyyhkytti ääneensä. Hän ajatteli ehkä nuorta vaimoaan, — joka oli poistunut pimeyteen, ja lasta, jonka syntymää ei hän saisi nähdä — — —

"Titanicin" keulapuoli oli nyt melkein venekanteen asti veden alla. Kaikkialla porisi, loiskui, läiskyi ja pulppusi vesi. Hyteissä ja käytävissä tyrskyi ja pauhasi sisään virtaava vesi. Se tunkeutui joka paikkaan, murtaen ja särkien kaikki, mitä tiellä oli. Yhä korkeammalle nousi se komentosiltaa kohti. Ne, jotka olivat laivan keskellä, kapusivat käsipuita pitkin kauemmaksi peräkannelle. Ei nyt enää kestäisi kauan odottaa loppua.

Komentosillalla seisoessaan kuulivat ystävykset Vieremä, Laurila ja Saarela soittokunnan voimakasten sävelien välistä puhetta. Saarela erosi hetkiseksi tovereistaan ja meni lähemmältä kuulemaan, mitä oli tekeillä.

Silloin viritti soittokunta uuden kappaleen. Se oli tähän asti soittanut pelkkiä iloisia kappaleita ja siten pitänyt kuolemaan tuomitun väestön koko ajan siinä hiljaisessa toivossa, että kaikki vielä voisi käydä hyvin. Mutta nytpä alkoi soittokunta kaiuttaa erästä virttä. Kuolemaan tuomitut ihmiset, jotka seisoivat ympärillä, kuuntelivat tarkasti. Nuotti oli heille tuttu. Moni osasi sanatkin ulkoa. Miehet laskeutuivat polvilleen ja paljastivat päänsä. Yksi joukosta alkoi laulaa, senjälkeen toinen, ja niin edelleen. Yhä monenkertaisemmaksi tuli ääni; yhä korkeammalle kajahti laulu tähtitaivasta kohti.

Virren sävel, jonka kaikuessa "Titanic" vaipui syvyyteen, oli seuraava:

Likemmäs, Jumala, sua,
Likemmäs sua!
Vaikkapa vaivakin veis
Luoksesi mua.
Aina mun lauluni on:
Likemmäs, Jumala, sua,
Likemmäs sua.

Toivioretkeni kun
Päättynyt on,
Pimeys yltää mun,
Yksin jo oon.
Isä, vie luokses vain:
Likemmäs, Jumala, sua
Likemmäs sua.