Näytä siis kotihin päin
Maahasi tie!
Tyytyä lahjoihis suo,
Mitkä ne lie.
Minun on lohtuni:
Likemmäs, Jumala, sua,
Likemmäs sua.
Koska mun murheista maan
Kutsut sä pois,
Kotiin, joss' itse oot.
Muutako ois
Lauluni autuas:
Likemmäs, Jumala, sua,
Likemmäs sua.
* * *
Nearer, my God, to Thee,
Nearer to Thee;
E'en though it be a cross
That raiseth me,
Still all my song shall be,
Nearer, my God, to Thee,
Nearer to Thee.
Though, like the wanderer,
The sun gone down,
Darkness comes over me,
My rest a stone,
Yet in my dreams I'd be
Nearer, my God, to Thee,
Nearer to Thee.
There let my way appear
Steps unto heaven,
Ali that Thou sendest me
In mercy given,
Angels to beckon me
Nearer, my God, to Thee,
Nearer to Thee.
Then, with my waking thougts
Bright with Thy praise,
Out of my stony griefs
Beth-el I'll raise;
So by my woes to be
Nearer, my God, to Thee,
Nearer to Thee.
Laulun viime sävelten kaikuessa teki laiva äkillisen keikauksen. Syntyi sanoin kuvaamaton pakokauhu. Ne miehet, jotka olivat peremmällä, tarttuivat lujasti käsipuihin ja kiipesivät korkeammalle. Toiset, jotka olivat lähempänä keulapuolta, suistuivat veteen tai hyppäsivät mereen ennenkuin laiva upposi.
Niitten joukossa, joitten oli onnistunut päästä laivan perän korkeimmalle kohdalle, olivat Vieremä, Laurila ja Saarela.
— Oi Tyyne, huudahti Laurila. — Sinä ennustit oikein. Mistä sinä tiesit? Mikä voima sinulle ilmotti sen asian? Voi, kunpa olisin hukkuvassa laivassa edes Tyynellä merellä! Siellä kuolisin mieluummin. Siellä itse vesi kuiskaisi sinun nimesi korviini.