Jonkun matkan uituaan katsoivat miehet taakseen. Silloin näkivät he suuren aallon kohoavan siltä kohdalta, jolla "Titanic" oli uponnut.
— Kääntäkäämme päämme aaltoa vastaan. Siten voimme pitää varamme, ettei vesi pääse henkitorveemme, neuvoi Vieremä.
Ikäänkuin komennon mukaan kääntyivät Laurila ja Saarela samassa silmänräpäyksessä kuin Vieremäkin sinnepäin, mistä aalto vieri heitä vastaan. He kohoutuivat sen harjalle ja laskeutuivat toiselta puolelta alas. Jälessä tuli pienempiä aaltoja, jotka niinikään nostivat ja laskivat heidät.
Kun meren pinta oli tullut tasaiseksi, sanoi Vieremä:
— Näin on nyt käynyt. Ei ollut sinun Tyynesi eikä sen raumalaisen pojan pelko perätön. "Titanic", josta yleisesti ylpeiltiin, on nyt poissa. Se asia ei meitä sen enempää liikuta. Nyt on meidän vaan joko ajateltava pelastustamme tai heti vapaaehtoisesti painuttava syvyyteen. Minä puolestani uskon, että pelastus vielä tulee, kunhan vaan kestämme täällä kylmässä vedessä.
— Niinkö luulet, kysyi Saarela. — Uskotko jonkin laivan tulevan avuksi?
— Kyllä. Minä olin marconihytissä silloin kun sieltä lähetettiin
"S.O.S." sähkösanoma.
— Saitko tietää, tuliko siihen vastaus?
— Sain. Vastaus tuli muutaman sekunnin kuluttua. Se kuului: "Carpathia tulee." Olen monta kertaa matkustanut "Carpathia"-laivassa. Se on suuri ja vielä nopeakulkuisempi kuin uponnut "Titanic". "Carpathian" kapteeni Rostron on minun persoonallinen tuttavani.
— Voi hyvä veli! Laiva voi viipyä kauan. Jaksammeko pysyä niin monta tuntia hengissä näin kylmässä vedessä.