Vieremä alkoi hieroa vaimon käsiä, jotka olivat aivan kylmät. Mutta turhaa oli hänen työnsä. Sitten alkoi hän tarkastaa lapsia. Jo ensi silmäyksellä huomasi hän nämäkin kuolleiksi.
— Rauha olkoon teille, sanoi hän hiljaa, laskeutui jälleen mereen ja ui lautalleen. Sinne päästyään kertoi hän tovereilleen havaintonsa.
— Me olisimme voineet tarjota onnettomille jotakin lievennystä, mutta he eivät sitä enää tarvinneet, huokasi Saarela.
Samassa kuului kauheita huutoja pimeydestä. Toverukset kuuntelivat.
— Get away, you madman (menkää pois, te mieletön), kuulivat he naisten huutavan.
— Savez ma vie (pelastakaa henkeni) kuului miehen ääni merestä.
— A Frenchman (ranskalainen) huusi joku naisista.
— C'est notre papa (se on meidän isämme), kuului samassa lapsen ääni.
— Papa, allez en bateau (isä, tulkaa veneeseen).
— Je meurs avec plaisir, savant que mes enfants sont saves (minä kuolen mielelläni tietäessäni lapseni pelastuneiksi), kuului ääni aalloista, ja mies, joka ennen niin kiihkeästi pyrki veneeseen, vaipui rauhallisesti syvyyteen.
— Olisin mielelläni tahtonut tarjota paikkani tällä lautalla tuolle ranskalaiselle isäraukalle, voihkasi Saarela. — Olenhan minä yksinäinen mies.