— Tietysti, vastattiin.
— En usko. Ihmisten kateus on nykyään niin suuri, ettei ylösottaja saisi kymmenesosaakaan pelastamista aarteista. Kyllä lakimiehet osaisivat palkasta vääntää ja kääntää asiat. On siis hyvä, ettei kukaan voi tehdä yritystäkään noitten rahojen ylösnostamiseksi. Muuten on tämä haaksirikko minusta hyvä muistutus monelle mammonanorjalle. Luonto ottaa toisinaan väkevämmän oikeudella niiltä, jotka eivät ajoissa osaa tehdä itselleen ystäviä väärästä mammonasta.
— Se poika puhuu asiallista kieltä, sanoi eräs harmaapäinen vanhus. — Minä olin muutama vuosi sitten Amerikassa, jossa kova onni seurasi minua kaikkialla. Harhailin kymmenen päivää Newyorkissa. Etsin ansiota turhaan. Hädissäni kirjotin Vanderbiltille, pyytäen matkarahaa Suomeen. En saanut minkäänlaista vastausta. Nyt on luonto väkevämmän oikeudella ottanut Vanderbiltin perheestä monin kerroin enemmän kuin minun vaivaisen matkarahan Suomeen. Olen tyytyväinen luonnon tasottavaan työhön. Ihmiset polkevat oikeutta. Toiset mässäävät ja tuhlaavat toisten kärsiessä mitä hirveintä puutetta. Mutta kerran tulee luonto väliin, paiskaten kumoon miljoonamiehen yhtä hyvin kuin kerjäläisenkin. Tuo neiti tuossa — vanhus osotti Alice Mc Deania — tarjosi satatuhatta dollaria vanhan isänsä pelastuksesta. Mutta minä tiedän, ettei hänen isänsä eläessään tehnyt armeliaisuustöitä. Jos hän olisi tehnyt, olisi luonto ollut suopeampi hänelle. Mutta katsokaa tuota aalloilla ajelehtivaa ruumista, jatkoi vanhus. — Sillä on rahalompakko vielä kädessä. Noin ne mammonanorjat vaeltavat kuoleman valtakuntaankin.
— Minun on niin nälkä, alkoi samassa eräs vähäinen tyttö valittaa.
— Pyydä tuolta rikkaalta tädiltä leivänpalaa, nauroi vanhus.
— En minä osaa hänelle puhua. Pyytäkää te, hyvä setä, minun puolestani.
— Please give this little girl a little of bread, for she is very hungry (olkaa hyvä ja antakaa tälle pienelle tytölle vähän leipää, sillä hänen on kova nälkä), käänsi vanhus.
— What an inquiry (mikä pyyntö), huudahti nainen. — I want bread myself (minä tarvitsen itse leipää).
— Siinä kuulette, ettei mammona hädässä mitään merkitse, nauroi vanhus. — Minä olen tällä kerralla rikkaampi kuin tuo miljoonamiehen tytär, sanoi vanhus kaivaen taskustaan kastuneen leivänpalan ja antaen nälkäiselle lapselle. — Siinä on särvintäkin; se on kastettu Atlannin suolaveteen, lisäsi hän nauraen.
— Pelastaja tulee, huudettiin veneen kokkapuolelta. — Katsokaa savua taivaanrannalla!