— Kiitoksia, herra kapteeni, tästä selityksestä! Jumala teitä siunatkoon ja suokoon, että pääsisimme ajoissa haaksirikkopaikalle, sanoi herra vielä kerran puristaessaan kapteenin kättä.
— Pyydän, sanoi kapteeni, ettette puhu asiasta muuten kuin tarpeen vaatiessa, sanoi kapteeni. — Se tieto, että riennämme hädänalaisten avuksi, voisi synnyttää matkustajissa tarpeetonta jännitystä ennen aikaansa.
— Se ei merkitse mitään, vastasi herra. — Minä otan osaa pelastustyöhön, herra kapteeni, jos saan luvan ja voin jotakin tehdä. On päinvastoin ilosanoma saada tietää voivansa palvella lähimmäisiään tällaisessa asiassa.
Herra kumarsi kapteenille ja poistui hyttiinsä, mutta hänelle ei enää uni maistunut. Useampia hänen tuttaviaan oli "Titanic"-laivassa. Kuinka hän olisi voinut nukkua saatuaan tietää, että niin monta ihmistä oli hengenhädässä sydänyöllä keskellä valtamerta?
Pian oli matkustajien kesken levinnyt se tieto, että laiva kiiti haaksirikkoutuneitten avuksi. Kaikkien sydän sykähteli ilosta saada olla mukana antamassa osanottoaan kärsiville ja mahdollisesti suorastaan antamassa apua heille.
Suuret joukko-onnettomuudet todistavat, ettei ihmisen sydän ole niin paatunut ja paha kuin kristillinen "jumaluusoppi" saarnaa, vaan että se päinvastoin, asiallisen sysäyksen saadessaan, tuntee olevansa yhtä kaikkien olentojen kanssa. Ainoastaan tavallisissa arkioloissaan ovat ihmiset itsekkäitä ja koettavat hyötyä "verivieraitten" kustannuksella. Hätääntyneille sykkii yleensä ihmisten sydän myötätuntoisesti. Heidän keskensä syntyy sellainen ennätyksensaanti-into, että kukin koettaa rientää toisen edelle, auttamaan onnettomia.
Komentosillalla seisova kapteeni Rostron oli kovassa jännitystilassa. Hän oli tuskallisen- ja kärsimättömännäköinen. Vaikka "Carpathian" vauhti oli mahdollisimman suuri, olisi hän mielellään tahtonut lisätä sen kahdenkertaiseksi voidakseen tuossa tuokiossa päästä onnettomuuspaikalle. Hän olisi tahtonut muuttaa raskaan höyrylaivansa kevyeksi ilmalaivaksi. Jokainen sekunti näet merkitsi paljon. Moni hukkuva ponnisti viimeiset voimansa pysyäkseen vedenpinnalla. Kuinka ihanaa olisi ollut temmata heidät silmänräpäyksessä "Carpathiaan"!
Laiva riensi suoraa päätä onnettomuuspaikalle. Nyt ei voitu ottaa huomioon väylällä mahdollisesti uiskentelevia jäävuoria. Hätääntyneitten pelastuksessa ei saa pelätä mitään vaaroja. Jos niitä on ja jos niissä sortuu, on se kuolema suuremmoista ja jaloa. Joka lähimmäisensä auttamisessa menettää oman henkensä, hän tekee suuren palveluksen koko kaikkeuselämälle.
Mikään varovaisuus ei nyt voinut tulla kysymykseen. "Carpathian" täytyi päästä määräpaikalleen. Tuhannet ihmishenget olivat kysymyksessä.
Pian oli suuri joukko matkustajia kannella. Jokainen ikäänkuin koetti tahdonvoimallaan lisätä vauhtia. Ja auttaahan yhdistynyt tahdonvoima paljon. Sillä on suuri voima. Laiva kiitikin eteenpäin niin vimmatulla nopeudella, että se tavallisissa oloissa olisi tuntunut pelottavalta ja epäilemättä aiheuttanut jonkin vian koneistossa. Mutta tällaisissa joukko-onnettomuuksissa tulee suuri, puolueeton luonto avuksi. Näkymättömät voimat suojelevat niitä, joitten kohtaloon ei kuulu määrätyllä vahinkokuolemalla eroaminen maallisesta elämästä.