* * * * *
Kello 6 aikaan aamulla tuli "Carpathia" onnettomuuspaikalle. Ilohuudot kuuluivat veneistä. Mutta ne, jotka tiesivät menettäneensä omaisensa, eivät iloinneet vaan itkivät ääneensä.
"Carpathian" matkustajat olivat keräytyneet kannelle ottamaan haaksirikkoisia vastaan. "Welcome, welcome" (tervetuloa, tervetuloa)-huudot kaikuivat kannelta. Laivan köysiportaat oli laskettu alas niitten käytettäväksi, jotka jaksoivat omin avuin nousta laivaan. Naisia ja lapsia sekä tajuttomassa tilassa olevia miehiä nostettiin säkeissä kannelle.
Surullisen näytelmän tarjosivat hätääntyneitä täynnä olevat veneet. Ne olivat sijottuneet monta peninkulmaa pitkän jäälautan sivulle.
Kun kaikki veneet oli tyhjennetty, alkoivat toverukset meloa lauttaansa lähemmäksi. Päästyään "Carpathian" nuoraportaitten eteen he kysyivät, mitä tekisivät sille kuolleelle ranskalaiselle naiselle, joka oli heidän lautallaan. Laivasta vastattiin, että ruumis oli tuotava sinne, jossa lääkärit saisivat ottaa selvän, olisiko naisessa mahdollisesti vielä elonmerkkejä. Ruumis nostettiin säkissä ylös.
Toverukset nousivat reippaasti nuoraportaita kannelle. Laivamiehet ihmettelivät näitä haaksirikkoutuneita, joilla ei näyttänyt olevan mitään hätää.
Vieremä tunsikin useampia "Carpathian" matkustajia, jotka tulivat häntä onnittelemaan.
— Sinähän näytät siltä kuin olisit ollut huvimatkalla, nauroi amerikkalainen herra Charles Deep.
— Eihän meillä ole hätää ollut, vastasi Vieremä. — Meri on tuonut meille lauttapuut; se on antanut meille ruokaa ja juomaakin.
Itse kapteeni, joka oli Vieremän persoonallinen tuttava, tuli häntä onnittelemaan. Vieremä esitti toverinsa Laurilan ja Saarelan. Kaikki kolme seurasivat kapteenia tämän hyttiin, jossa he kertoivat seikkailujaan tuona onnettomana yönä.