Nuoret istuutuvat tien vieressä olevalle kivelle.
— Kuinka kauan aiot viipyä Amerikassa, rakas Onni, kysyy Tyyne.
Onni nostaa hänet polvelleen vastaukseksi.
— Tämä menettelysi merkitsee, että palaat pian, sanoo Tyyne.
— Niin, ja otan sinut omakseni, täydentää Onni, painaen suudelman
Tyynen rusottaville huulille. He istuvat selin sinnepäin, jossa
Laurilan talo on.
— Kas vaan, kuuluu samassa naurava naisenääni heidän takanaan. Nuoret sävähtävät ja irtautuvat toistensa syleilystä.
Laurilan Ilmi ja Perälän Arvo seisovat heidän vieressään hymyillen.
— Kauanpa viivyit, sanoo Onni Arvolle. — Olin pahoillani, kun en tavannut sinua kotona ja aioinkin tulla huomenna sinulle jäähyväisiä sanomaan. Mutta nytpä sanon ne tässä. Kun minä nyt joksikin ajaksi poistun kotoani ja koko Suomesta, on parasta että me nuoret puhumme suumme puhtaaksi täällä metsän yksinäisyydessä.
— Samaa minäkin toivon, sanoi Perälän Arvo hymyillen.
Onni huomasi, kuinka hänen Ilmi-sisarensa punastui.