Vielä kerran syleili Onni Tyyneä ja senjälkeen Arvoa. Sitten lähtivät kumpikin veli ja sisar eri suunnalle, Arvo ja Tyyne Perälään, Onni ja Ilmi Laurilaan.

— Olkoon matkasi onnellinen ja palaos pian, huusivat Arvo ja Tyyne
Onnille.

* * * * *

Juna lähti asemalta liikkeelle eteläänpäin. Onni Laurila seisoi ikkunan vierellä katsellen nopeasti vaihtuvia näköaloja. Tuolla näkyi vanha valkoseksi rapattu kirkko, ja metsän vierustalla sijaitsi pappila, jonka punainen katto ihan loisti päivänpaisteessa. Senjälkeen ahtautui metsä kummallekin puolelle rautatietä avautuen silloin tällöin peltojen ja niittyjen sekä pienten mökkien ja ratavartijain punasen-valkosten vahtitupien äärillä. Rytisi ja paukkui junan kulkiessa joen poikki olevaa junasiltaa, jonka alapuolella tukit tulvavedellä kilvan myllertivät odottaen vuoroaan päästäkseen sahan jalostamina uusille urille. Ja kun metsä joen toisella puolella taas varjosti näköalan, vaikutti vaununpyörien yhtämittainen hankautuminen kiskoja vastaan nukuttavasti.

Hän painautui istumaan junapenkille ja mietti. — Minkävuoksi hän oikeastaan matkusti pois tästä tuhansien järvien, saarien ja metsien lumoavasta maasta? Tullakseenko pian rikkaaksi, kun hän luuli siellä olevan paremmat olot kuin täällä kotona? Ei, ei. Sellaista syytä ei hänellä ollut. Hän teki sen nähdäkseen laajemmalti ympärilleen, kerätäkseen kokemuksia ja uusia aatteita, oppiakseen uutta ja hyödyllistä. Hän viipyisi siellä ainoastaan jonkun aikaa ja opittuaan mitä siellä olisi opittavaa, palaisi takaisin kotimaahansa. Silloin saisi se hyötyä hänen kokemuksistaan. Uudet, suuret aatteet saisivat hänestä pelottoman kannattajansa. Hän ei olisi arkaileva, kuten useimmat hänen maamiehistään. Hän katsoisi asioita korkeammalta, laajennetulta näkökannalta…

Juna kiiti eteenpäin ja siellä täällä vilahti ohitse siintävä järvi maisemineen.

Onni irtautui ajatuksistaan ja lähti käymään toiseen vaunuun. Siellä tapasi hän muutamia puolihumalaisia nuorukaisia kukkaiskimput napinlävessä. He hurrasivat ja yrittivät laulamaan "Internationaalia".

— Hei vaan, nyt sitä mennään Amerikkaan, huusivat he yhdestä suusta.

— Siellä on jokainen oma herransa ja tekee mitä lystää. Siellä ei ole veroja eikä mitään turhanpäiväisiä pappeja.

— Niistä löytyy eräs laulukin, sanoi muuan nuori miehenalku joukosta, joka samalla antoi siitä seuralaistensa ylösrakennukseksi seuraavan näytteen: