"Piru se lyhyen opetti läksyn
Ja pappi sen pian oppi.
Kun ihminen syntyi tai kuoli,
Niin pappi siitä maksun otti.
Pappi se kirkossa paukutti
Ja akat ne oikein itki.
Vaan papin pussista pohja on pois:
Piru sen kutkutti rikki."
— Niin, Amerikka on hyvä maa, sanoi etäämpää eräs roteva, teräkatseinen mies, jonka ulkonäkö todisti, että hän oli läpikäynyt koetuksen. — Mutta työtä täytyy tehdä lujasti. Muuten se ei käy laatuun.
— Kukapahan tässä ei osaisi työtä tehdä! — huusi muuan nuorukaisista. — Mitä muuta me olemme tehneet syntymästämme alkaen? Emmekö ole kuluttaneet mehua itsestämme rikkaitten hyväksi?
— Te pojat ette vielä tiedä, mitä työ tahtoo sanoa, lisäsi edellinen puhuja, antamatta nolata itseään. — Mutta tultuanne Valtoihin saatte kyllä sitä oppia. Taala on painava taskussa, mutta ei siihen myöskään helposti käsiksi päästä…
— Kaunista alkua, miltähän loppu näyttää, arveli Onni Laurila itsekseen, käydessään seuraavaan vaunuun, nähdäkseen josko siellä tapaisi paikkakuntalaisia.
— Päivää! Minnekä matkataan! — kysyi Laurila, kun huomasi erään tutun mäkitupalaisen perheineen. — Vaimo imetti nuorinta lasta. Vanhin, 10-vuotinen vilkas poika, katseli innoissaan vaunun akkunasta. Tämä oli hänen ensimäinen junamatkansa.
— Amerikkaanhan tuota ollaan matkalla, vastasi mies.
— Mutta eihän teillä olekaan koko perhe mukana, sanoi Laurila, kun kaipasi kahta perheenjäsentä joukosta.
— Ne täytyi jättää tänne, vastasi mies lyhyesti. — He saavat tulla myöhemmin.