Miehet pysähtyivät kallionlohkareitten peittämälle ylängölle. He nuuskivat joka kolon, kunnes löysivät sen kivimöhkäleen, jota etsivät. Nyt ryhtyivät he vierittämään sitä alas. Ruhtinas itse otti osaa työhön ja rohkasi miehiä. Lopuksi onnistui heidän yrityksensä. Kun kivimöhkäle oli vieritetty pois, oli sen entisellä paikalla luolansuu. Siitä johtivat kiviportaat luolaan, jota kuu ei voinut valasta.
Miesten vähän levähtäessä astui ruhtinas yksin luolaan ja katosi sen pimeyteen. Mutta hän viipyi vaan hetkisen siellä. Palatessaan kantoi hän raskasta esinettä, joka kuunvalossa nähtiin kultaiseksi jumalankuvaksi. Sen kasvot olivat kauheannäköiset. Suu oli puoleksi auki, poskipäät ulkonevat ja nenä litteä. Kaulassa oli loistavia helmiä. Rinta ja käsivarret olivat täynnä laattoja, joissa kallisarvoiset jalokivet kimaltelivat. Mutta merkillisin oli jumalankuvan toinen silmä. Sen muodosti tavattoman suuri sininen timantti. Kuunpaisteessa välkkyi se niin, etteivät miehet voineet siihen katsoa.
Ruhtinas kutsui miehet työhön, ja pienet paaret valmistettiin kiireessä. Näille pantiin jumalankuva selälleen makaamaan. Nyt alkoi kulku laaksoa kohti aarniometsän ja pensaikkojen läpi. Kuu nousi yhä korkeammalle. Kun oli päästy pyhän Gangeksen rannalle, nostettiin jumalankuva paareilta alas.
Silloin astui ruhtinas esiin ja alkoi puhua:
— Onnettomuutta on silmäsi tuottanut. Me luulimme rohkeuden ja hyvyyden piilevän sen loistossa. Me kunnioitimme sitä ja uhrasimme sille ihanimmat tyttäremme ja urhokkaimmat nuorukaisemme. Mutta nyt me tiedämme, että silmäsi on julma, että sen säteilevä loisto merkitsee onnettomuutta sille, joka sitä katselee. Siitä asti kun löysimme tuon sinisen timantin nälkään kuolleen vaeltajan vierestä ylängöllä, ja panimme sen sinun silmääsi, on se tuottanut onnettomuutta kansallemme. Vieraat vallottajat tulivat murhaten ja tuhoten. Mitä he säästivät, sen tuhosi rutto. Kylvömme poltettiin, virta tulvehti ja hävitti kylämme ja kaupunkimme. Mutta nyt on kärsivällisyytemme lopussa. Sinä saat mennä Gangeksen laulaviin aaltoihin ja vajota sen pohjaan. Pesköön pyhä virta sinut puhtaaksi, jommoinen olit ennenkuin annoimme tuon tuhoatuottavan timantin silmäksesi. Älköön se enää koskaan nähkö auringonvaloa; älköön se enää milloinkaan tuottako tuhoa ihmisille. Hävitköön se maan päältä ja ihmisten näkyvistä.
Ruhtinas tarttui jumalankuvaan ja nosti sen päänsä päälle ennenkuin heitti sen virtaan. Läiskäys kuului, ja kuva hävisi virran syvyyteen.
* * * * *
Marmoritemppeli, valkeampana kuin vuorenhuipuilla lepäävä lumi, hohtavampana kuin rantaan ajautuva meren vaahto kohosi taivasta kohti 50-vuotisen ahkeran työn tuloksena. Raskailla kultapelleillä katettuna ja jalokivillä koristettuna kimaltelivat sen katot ja kuvut auringonpaisteessa. Marmoriaitojen ympäröimissä lammissa, taiteellisesti valmistetuissa puutarhoissa keinuivat lootuskukat, ja niitten välissä uiskentelivat ruusunväriset flamingot. Ruskeakasvoisia, parrakkaita miehiä, kirjavat turbaanit päässä, ja sirovartaloisia, hunnutettuja naisia käveli edestakaisin portailla, jotka johtivat temppelin pääkäytävälle. Temppelin sisällä, Buddhan alttarin edessä, seisoi maharaadsha mietteihinsä vaipuneena. Temppeli oli valmis, ja sen loisto oli suuri, kuvaamaton. Lähellä olevat ruhtinaat kadehtivat maharaadshaa, ja pyhiinvaeltajat, jotka olivat tulleet peseytymään Gangeksessa, veivät tiedon temppelin maineesta koko maahan.
Maharaadsha oli täysin tyytyväinen. Hänen aarreaitastaan oli otettu parhaat koristeet ja jalokivet kaunistamaan Buddhan alttaria. Hänen puutarhojensa ihanimpien puitten lehtiä oli sirotettu temppelin lattialle. Kaikki voitava oli tehty; ei mitään oltu lyöty laimiin.
Äänien sorina temppelin käytävällä herätti maharaadshan hänen mietteistään. Kääntyessään katsomaan näki hän köyhän kalastajan, joka nöyränä lähestyi häntä. Hän piti kädessään jotakin, jonka pyysi saada lahjoittaa hallitsijalleen. Tuo lahja oli ihmeellisen ihana kivi, jonka hän oli aamulla löytänyt Gangeksesta saamansa kalan vatsasta. Kalastaja oli heti käsittänyt, että hän oli liian halpa mies säilyttämään sellaista aarretta.