Maharaadsha sanoi ottavansa lahjan vastaan. Hämmästyksen hyminä kuului väkijoukosta, kun kalastaja antoi tuon loistavan kiven kuninkaalle. Se oli kerrassaan lumoava.
Maharaadsha kutsui brahmiinit tutkimaan tätä ihmeellistä kiveä.
Valkeapartaiset patriarkat tulivat ja alkoivat neuvotella.
— Se on kylmä kuin jää, sanoi eräs.
— Se paleltaa sydämen kuoliaaksi, sanoi toinen.
— Sillä on käärmeensilmän julma loisto, arveli kolmas.
— Se kimaltelee kuin salamurhaajan tikari, väitti neljäs.
— Se tulee tuottamaan onnettomuutta — — —
— Se on sininen kuin ruttoon kuolleen ruumis — — —
— Heitä kuningas, se jälleen Gangekseen, josta se on tullutkin — — —.
Mutta maharaadsha hymyili brahmiiniensa onnettomuuden ennustuksille ja kutsutti paikalle etevimmän kultaseppänsä. Tämä kiinnitti tuon loistavan jalokiven Buddhankuvan otsaan, josta sen voi nähdä kaikkialta temppelissä, joka nyt vihittiin suurilla juhlallisuuksilla.