Alice-neiti lykkää ulos alahuulensa, kuten pilalle kasvatettujen nuorten naisten tapana on tehdä.
— Minä, minä haluaisin omistaa tämän jalokiven, sanoi Alice, — eikä sen loisto ollenkaan tunnu kammottavalta minusta.
— Hinta on liian korkea, selittää herra Mc Dean päästäkseen, jos mahdollista, irti koko asiasta.
— Oi herra, sanoo kauppapalvelija puoleksi ivallisesti, — ei ole mikään vaikeus milloin tahansa myydä sitä siihen hintaan. Herra Morgan — Pierpont Morgan, te tiedätte, — oli tunti sitten täällä. Hän lupasi palata iltapäivällä antaakseen varman tiedon. Mutta jos herra Mc Dean haluaa nyt tehdä päätöksensä — — —
Herra Mc Dean alkaa arvella. Käytännöllisenä, kuten kaikki amerikkalaiset, ja sitäpaitsi yhtä turhamaisena saa hän heti sen tunnelman, että hän saa aikaan suuren, hänen omille eduilleen suosiollisen kiihotuksen, jos arvelematta ostaa jalokiven, kun tullaan tietämään että itse rahakuningas Morgankin on pidättänyt itselleen miettimisaikaa. Hän, Justin Mc Dean on tietysti yhtä rikas kuin joku toinen Newyorkin raharuhtinas, mutta hänen rikkautensa on myöhempiaikainen kuin esimerkiksi Astorien ja Vanderbiltien. Sentähden ei hänen asemansa olekaan niin luja kuin noitten neljänsadan ryhmän. Mutta sininen timantti voi muuttaa asian. Se tulee puheenaineeksi koko Amerikassa. Sen historia tulee olemaan jokaisen huulilla. Samalla tulee Mc Deanin nimi saamaan yhtä suuren tunnustuksen. Alice on oikeassa. Olisi melkein mielettömyyttä jättää timantti ostamatta. Mutta tuo loru, mikä liittyy sen historiaan, ei tietysti ole niin vaarallista kuin miltä se kuulostaa.
Kun Mc Deanit poistuivat myymälästä, on sininen timantti heidän omansa. Alice säteilee onnesta ja näkee jo hengessä olevansa Newyorkin "sesongin" kuningatar. Hänen pieni, turhuuteen mieltynyt päänsä tekee suuria tulevaisuussuunnitelmia ja kuvittelee kaikkea sitä kunniaa ja mainetta, minkä sininen jalokivi hänelle tuottaa. Hän kuvittelee kaikkia niitä ihmeellisiä kertomuksia, jotka tulevat olemaan sanomalehdissä, ja jotka ylistävät hänen rohkeuttaan, kun hän uskalsi ruveta sinisen timantin omistajaksi huolimatta niistä onnettomuustiedoista, joita on liikkeellä siitä. Vielä hän ajattelee kaunista, nuorta ruhtinasta Uffiezia, jonka tapasi Rivieralla, ja jonka hän pian näkee Newyorkissa. Ruhtinatar Uffiezi sointuisi hyvin kauniilta. Ja kun ruhtinas saa nyt nähdä hänet sinisen timantin omistajana! Kun hän saa tanssia hänen kanssaan Newyorkin suurissa kemuissa! Oi sitä iloa! Mutta jos se, mitä sinisestä timantista kerrotaan, olisi totta, jos kuolema ja onnettomuus — — —
No sen asian laita saisi olla miten tahansa. Alice Mc Dean ei kumminkaan uskonut sanaakaan kaikesta siitä pahasta, mitä sininen timantti sai aikaan.
IV LUKU.
Ennätysmatka.
Ennenkuin jatkamme, koetamme muutamin sanoin kuvata, mitä tapahtui "Titanicin" lähtiessä Southamptonista. Laivalaiturilla tungeskeli tuhansia uteliaita katsojia, jotka tahtoivat nähdä jättiläisen lähdön merelle. Koko Southamptonin kaupunki ikäänkuin juhli tätä hetkeä. Suunnattoman laivamiehistön omaiset seisoivat ensi rivissä laivasillan reunalla. Naiset nostivat vähäisiä lapsiaan korkealle, jotta nämä näkisivät paremmin. Kyllä olikin laiva mastoineen, suunnattoman suurine, sakeata savua tupruavine savutorvineen, lukemattomine ikkunoineen ynnä muine merkillisyyksineen katsomisen arvoinen.