— Vieläkö ruhtinas ja se ranskalainen kultalintu kuhertelivat?
— Eivät. Nainen vältti hänen seuraansa eikä ollut enää tuntevinaan häntä. Muuten on minun vakaumukseni se, ettei tuo mies edes ole mikään ruhtinas, vaan että hän käyttää sellaista arvonimeä pyydystystarkotuksiinsa.
— Siinä tapauksessa, että laiva kärsisi jonkin vaurion tällä matkalla, kävisi kai samalla tavalla, arveli Laurila.
— Aivan varmasti. Uskallan lyödä vetoakin, vakuutti Vieremä. — Se vaurio olisi ratkaseva tapaus. Tämä nykyinen kultalintu ei enää senjälkeen välittäisi koko makeasta kavaljeerista.
* * * * *
Alice Mc Dean oli seurueeneen kulkenut laivan joka sopukassa ja nähnyt kaikki, mikä oli näkemisen arvoista. Taitava opas, joka osasi kaikki selittää, oli mukana. Viimeksi oli hän käynyt konehuoneessa.
Oli murkinanaika tulossa, ja nuori pari käveli kannella edestakaisin lisätäkseen ruokahaluaan.
Alice oli mieltynyt Uffiezin ulkomuotoonkin, vaikka tietysti "ruhtinattaren" arvo häntä enimmin viehätti. Euroopanmatkalle lähtiessään oli hän kyllä mennyt kihloihin erään bostonilaisen liikemiehen Jim Winslowin kanssa. Mutta voihan kihlauksen purkaa. Muuten ei hänen tarvinnut pelätä mitään Jimin puolelta, sillä tämä oli tyynenluontoinen.
Kello soi, ja matkustajat menivät murkinalle. Alice ja Uffiezi olivat melkein kahdenkesken kannella. He eivät pitäneet kiirettä mennä ruoalle. Nyt tarjoutui Uffiezille hyvä tilaisuus tehdä tunnustuksensa. Alice näki tämän silmistä, että sellainen oli tulossa, mutta hän ei pelännyt vaan odotti sitä. Mutta kun ei tunnustusta ruvennut kuulumaan, ehdotti Alice, että mentäisiin murkinalle.
Nyt tarttui Uffiezi tytön molempiin käsiin, katsoi häntä silmiin ja sanoi hieman värisevällä äänellä: