— Alice! Ette saa mennä ennenkuin olen puhunut teille muutaman sanan, ennenkuin olen tehnyt teille erään kysymyksen, johon odotan vastaustanne. Sallitteko minun jäädä luoksenne koko elämänijäksi? Saanko aina olla vieressänne, kuten näinä onnellisina päivinä tässä laivassa?
Alice oli unelmiensa perillä. Ruhtinattaren arvonimi oli nyt varma. Hänen tarvitsi vaan ojentaa kätensä ja ottaa se vastaan. Mutta vaikka hän ulkopuolisesti oli tyyni, ei hän voinut estää sydäntään lyömästä nopeammin kuin tavallisesti. Ei kuitenkaan olisi näyttänyt viisaalta, että hän olisi heti antautunut. Ainakin muodon vuoksi täytyi hänen tehdä jonkinmoisia vastaväitteitä.
— Mutta minä olen kuullut, hyvä ruhtinas, että olette matkalla yksinomaan liikeasioissa, alkoi hän. — Te tilaisitte Amerikasta suuren joukon sotatarpeita ja palaisitte heti kotimaahanne mennäksenne sotanäyttämölle.
— Te olette saaneet vääriä tietoja, riensi ruhtinas oikasemaan. — Ei minua tarvita Italiassa. Siellä on kyllä miehiä. Ei ole vielä tullut se aika, että kutsuttaisiin mies talosta sotaan, kuten tapahtui suuren Viktor Emanuelin aikana. Jos se tulee, rientää ruhtinas Uffiezi ensimäisenä lippujen alle. Mutta jos te, Alice, torjutte minut luotanne, niin palaan Amerikasta heti kotio ja menen etsimään kuolemaa Tripoliksen taistelutanterelta. En voi elää ilman teitä.
Alice tuli liikutetuksi. Hän oli kyllä pitänyt varmana, että ruhtinas halusi vaan päästä käsiksi hänen rahoihinsa, mutta nyt alkoi hän uskoa, että Uffiezi pitäisi hänen personastaankin. Hän päätti panna miehen koetukselle.
— Te sanoitte, ruhtinas, ettette voisi elää ilman minua. Mutta kuinka kävisi siinä tapauksessa, että teidät pyydettäisiin kuolemaan minun tähteni!
Ruhtinas hymyili. Hän tiesi voittaneensa. Jos Alice olisi tahtonut torjua hänet luotaan, olisi hän tehnyt sen heti, käyttäen sitä säälimätöntä suoruutta, joka on nuorille amerikattarille ominaista. Hän ymmärsi, että Alice vaan näön vuoksi hieman mutkaili. Nytpä hänkin voisi näytellä osansa hyvin.
— Kuolla, huudahti Uffiezi teeskennellyn kiihkeänä. — Minäkö en kuolisi teidän tähtenne? Käskekää, ja minä hyppään heti mereen. Käskekää, ja minä ruhjoutan potkureilla itseni kuoliaaksi.
— Jumalan tähden, huusi Alice ja tarttui miehen käteen, koska näytti siltä kuin hän olisi odottanut käskyä pannakseen heti sen täytäntöön. — Älkää jumalan tähden tehkö mielettömyyksiä vaan menkää sen sijaan puhuttelemaan isää ja sanokaa tälle, että hänen ainoa tyttärensä aikoo mennä naimisiin ruhtinas Uffiezin kanssa.
Mc Deanin ja nuoren ruhtinaan välinen keskustelu kesti tuntikausia. Kun miehet viimein tulivat ulos Deanin loistohyteistä, kävivät he käsi kädessä ja tilasivat pullollisen samppanjaa. Se tyhjennettiin eräänlaisella juhlallisuudella, kuten lähellä olevat helposti huomasivat. Pian oli laivassa kiivaan pohdinnan alaisena kysymys, tulisiko ruhtinas Uffiezista ja Mc Deanin tyttärestä pari.