Mutta kapteeni Smith oli raskasten huolien painostamana. 30-vuotisesta kokemuksestaan merellä tiesi hän paremmin kuin kukaan muu, mitä sähkösanomissa mainitut jäät merkitsisivät. 1892-vuodesta alkaen oli hän ollut Valkean Tähden linjan "Majestic"-laivan kapteenina, sen ensi matkasta alkaen. Sitten oli hän siirtynyt saman linjan yhä isompien laivojen päälliköksi. Koko hänen kapteenina-oloaikanaan ei ollut tapahtunut ainoatakaan onnettomuutta. Hän oli ollut varovainen eikä antautunut mihinkään uhmailuihin. Mutta nyt nämä jäävuoret! Niitten tarkkaa asemaa oli mahdoton määrätä. Olisi viisaasti tehty, jos niitä välttäisi. Mutta jos olikin viisas, tiesi myös, mitä yhtiö odotti. Yhtiö! Kunpa matka jo olisi tehty! Sittenpä sopisi vetäytyä maalle nauttimaan arvokkaan lepoa — — —

Kapteeni näki johtaja Ismayn tulevan tupakkasalongista raitista ilmaa nauttimaan. Hän meni kävelykannelle tätä tapaamaan.

— Sähkösanoma, sanoi hän, toivoen saavansa sanan toimintaohjeeksi. — Tässä on "Tunesianista" lähetetty sähkösanoma, joka lienee teistä mielenkiintoinen. Olkaa hyvä!

Mutta Bruce Ismay ei vastannut sanaakaan. Hän luki hätäisesti sähkösanoman, pisti sen taskuunsa ja jatkoi kävelyään aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut…

Vuodenaikaan nähden oli tavattoman kylmä, ja "Titanicin" kannella oli siis hyvin vähän väkeä. Joukko herroja keskusteli tupakkasalongissa. Muutamat huomauttivat tavattoman kylmästä ilmasta.

— Atlanti on aina kylmä tähän vuodenaikaan, sanoi Niilo Vieremä.

— Ei sentään aina, väitti joku. — Mutta talvi on ollut harvinaisen kylmä. Väitetään, että pohjoisempana liikehtii joukko jäävuoria. — Jos meillä on onni puolellamme, saanemme nähdä niitä lähemmältä ennenkuin tulemme perille…

— Onniko, huudahti eräs vanhempi herra, joka ennen oli ollut kapteenina Englannin laivastossa. — Kiitän sellaisesta onnesta! Jäävuoret ovat pahimpia vastuksia, joitten kanssa voi tulla tekemisiin. Miltä tahansa vaaralta voi suojella itseään, mutta ei jäävuorilta. Ne ovat merenkulkijain pahimpia vihollisia.

— Kohtalon työkaluja, lisäsi Mc Dean.

— Eräs kohtalon monista työkaluista, oikasi edellinen puhuja. Vedenalaiset karit tuhoavat enimmin laivoja ja ihmishenkiä. Mutta me tiedämme, missä niitä on ja voimme määrätä laivojen reitit. Meillä on majakoita ja merkkejä, jotka varottavat vedenalaisilta kareilta. Mutta kaikesta huolimatta ei karilleajoja voida välttää. Rannikkovesien pohjassa on kaikkialla haaksirikkoisten laivojen jätteitä, ja rannikkojen valkeassa hiekassa lepää tuhansittain hukkuneita merimiehiä, jotka ovat nähneet päivänvalon jossakin toisessa maanosassa.