Ystävysten mennessä alas hakemaan pelastusvöitä, kuului käsky, että kaikki matkustajat kokoontuisivat kannelle. Palvelijat kulkivat huoneesta huoneeseen herättämässä niitä, jotka jo olivat nukkuneet. — Ei ole niinkään vaarallista, sanoivat he. — Ainoastaan varovaisuuden vuoksi käsketään matkustajat kannelle. Ei kestäne kauan. Noin neljännestunnin kuluttua on kaikki taas hyvin.
Laurila ja Vieremä tapasivat taas toisensa portaissa. Nostolavat seisoivat paikoillaan, ja kaikkien täytyi käydä.
Naiset olivat enimmäkseen puoleksi puettuina. Muutamat olivat yövaatteissa, paljain jaloin. Toisilla oli tohvelit jalassa ja päällystakki yllä. Muutamat taas olivat sellaisessa puvussa, kuin olisivat valmiina menemään päivällispöytään. Useimmilla oli mukanaan hengenpelastusvyö. Mutta kukaan ei näyttänyt levottomalta. Moni nauroi ja laski leikkiä. Silloin tällöin kuului jokin huudahdus.
— On uhkapeliä kutsua matkustajia sydänyöllä kannelle, huudahti eräs nainen, joka näytti kovin tietoiselta omasta arvostaan. — Minä teen valituksen, kun päästään Newyorkiin.
Nainen alkoi kääntyä portaita alas, mutta ylös tulvehtiva joukko työnsi häntä eteenpäin. Tästäkös nainen tulistui.
— Senkin karja, kun tekee väkivaltaa. Hei, seis! Tiedättekö kuka minä olen? Ette taida tietää, ketä te töytitte! Kyllä minä teidät — — —
— Suu kiinni, kuului käskevä miehenääni. — Joutukaa vaan, jos ette mieli joutua jalkoihin! Ei tässä nyt kysytä teidän arvoanne. On samantekevä, kuka te olette. Yhtä hyviä me muut olemme.
Taas alkoi nainen kääntyä portaita alas ihmisvirtaa vastaan.
— Minä en ole mikään leikkikalu eikä minua ajeta noin vaan huvin vuoksi yösydännä kannelle pakkaseen. Että kehtaavatkin — — —?
— Tukkikaa nyt suunne, huusi eräs nainen, joka kantoi lasta kummallakin käsivarrellaan. Ei tässä nyt ole kysymys mistään huvista. Nyt on tuhansien henki kysymyksessä.