Olin totta puhunut Mr. Bartonille että sangen vähän tunteellisuutta kuului niihin kirkkosuhteisiin joita oli minulla ollut. Ne elivät todella vain perhetraditsiooneja ja yhteiskunnallista omaisuutta. Mutta toiselta puolen huomasin olevani koko lailla liikutuksissani, kun asettuessani tavalliselle paikalleni penkin päähän katsahdin hämärää ja äänetöntä huonetta. Katseeni kulkiessa penkistä penkkiin, mielikuvituksissani heräsi niiden miesten ja naisten, nuorten poikain ja neitojen elämä jotka olivat tottuneet sunnuntaisin sata vuotta sitten istumaan näissä penkeissä. Muistellessani heidän eri toimiansa, kunnianhimoansa, toivojansa, pelkojansa, kateuttansa ja juoniansa, ne kaikki kun olivat ollut omistetun, menetetyn tai himoitun rahaihanteen vallitsemat, ei minuun niin paljon vaikuttanut se persoonallinen kuolema, mikä oli kaikkien näitten vanhojen tuttavieni osaksi tullut, kuin ajatus siitä miten täydellisesti koko se yhteiskunnallinen meno, jossa he olivat eläneet, liikkuneet ja olemuksensa säilyttäneet, oli hävinnyt. Eivät ainoastaan he itse olleet menneitä, vaan heidän maailmansakin oli mennyt, eikä sen sijalla oleva sitä enää tuntenut. Miten outo, miten keinotekoinen, miten luonnoton se maailma oli ollut! — ja kuitenkin oli se heille ja minulle, ollessani yksi heistä, näyttänyt ainoalta mahdolliselta olemassaolon muodolta.
Mr. Barton, hienotunteisesti kunnioittaen aatelmiani, odotti minun katkaisevan äänettömyyden.
"Epäilemättä", sanoin, "koskapa säilytätte kirkkojamme merkillisyyksinä, on teillä itsellä parempia käytettävänänne?"
"Meillä", vastasi seuralaiseni, "toden teolla on sangen vähän tai ei ollenkaan kirkkoja käytännössä."
"Niin, todellakin! Unohdin hetkeksi että telefoonin avulla kuulin saarnanne. Telefooni nykyisessä täydellisyydessään on tietysti kokonaan poistanut kirkkojen tarpeellisuuden kuulijahuoneina."
"Toisin sanoen", vastasi Mr. Barton, "kun me kokoonnumme tätä nykyä, ei meidän enää tarvitse tuoda ruumistamme mukanamme. Eriskummallisuutena on se merkillistä että samalla kuin telefooni ja elektroskooppi, poistettuaan etäisyyden olemasta esteenä näölle ja kuulolle, ovat saattaneet ihmiset niin likeiseen myötätuntoiseen ja henkiseen kanssakäymiseen ettei sellaista, koskaan ennen ole aavistettu, ovat ne samalla, vaikka pitävätkin yksilöitä mitä läheisimmässä yhteydessä kaiken kanssa mitä maailmassa tapahtuu, saattaneet heidät kykeneviksi nauttimaan, jos haluavat, ruumiillista yksinäisyyttä, jommoista vain erakko teidän päivinänne sai kokea. Meidän etumme tässä suhteessa ovat niin meidät hemmotelleet että joukossa oleminen, mikä oli välttämätön rangaistus, jos te jotakin mieltä kiinnittävää halusitte nähdä tai kuulla, näyttäisi meistä liian kalliilta hinnalta maksaaksemme sitä tuskin mistään nautinnosta."
"Saatan ymmärtää", sanoin, "että kirkolliset laitokset ovat merkityksensä menettäneet toisillakin tavoin kuin kirkkorakennusten käyttämättä jättämisellä, kun telefooni järjestelmä on yleisesti otettu uskonnollisen opetuksen käytettäväksi. Minun aikanani se seikka, että kukaan puhuja ei voinut ääntänsä ulotuttaa muuta kuin pienen kuulijakunnan piiriin, vaikutti että todellinen saarnamiesten armeija oli välttämätön — noin 50,000 yksinomaan Yhdysvalloissa — kansan opettamiseksi. Näistä tuskin yhtä monen satojen joukossa oli sellaista henkilöä jolla oli sanottavana jotakin todella kuulemisen arvoista. Esimerkiksi voimme sanoa että 50,000 pappismiestä saarnasi joka sunnuntai yhtä monta saarnaa yhtä monelle seurakunnalle. Neljä viidettä osaa näistä saarnoista olivat viheliäisiä, puolet jälellä olevista ehkä keskiarvoisia, muutamat toisista hyviä ja vain harvat koko joukosta todella oivallisen luokkaan kuuluvia. Tietysti ei nyt kukaan halunnut kuulla viheheliäistä esitystä mistään aineesta, kun hän aivan yhtä helposti saattoi kuulla oivallista, ja jos me olisimme saaneet telefoonijärjestelmämme sille kannalle kuin se teillä on, olisi tuloksena ollut että ensimmäisenä sunnuntaina sen käyntiin panon jälkeen jokainen, joka olisi halunnut saarnaa kuulla, olisi yhdistänyt telefooninsa muutamana laajalti mainehikkaitten saarnamiesten saarnahuoneitten tai kirkkojen kanssa, eikä toisilla olisi ollut kuulijoita ollenkaan, ja heidän olisi vihdoin ollut pakko etsiä uusia toimintaoloja."
Mr. Barton oli huvitettu. "Te olette todellakin", hän sanoi, "osanneet teidän ja meidän aikamme välisten mitä tärkeimpäin ristiriitain mekaanilliseen puoleen — nimittäin keskinkertaisuuden nykyiseen tukahuttamiseen opetuksessa, olipa se sitten henkistä tai uskonnollista laatua. Kun tilaisuutta on poimia mitä valituinta hengen ruokaa sukukunnan henkevimmiltä moralisteilta ja tietäjiltä, pitää tietysti jokainen yksimielisesti ajan tuhlauksena kuunnella ketään jolla on vähemmän painavia tietoja luovutettavana. Ajatellessanne että kaikki siten kykenevät saamaan paraat vaikutelmat mitä suurimmat henget voivat antaa, ja yhdistäessänne tämän siihen seikkaan että korkeamman kasvatuksen yleisyyden avulla kaikki ovat ainakin koko hyviä arvostelemaan mikä on parasta, ymmärrätte sen salaisuuden jota sanottakoon heti sen sivistysasteen tueksi jonka me olemme saavuttaneet ja korkeimman mahdollisimman edistyskannan varmimmaksi vakuudeksi alati parempia olosuhteita kohti — nimittäin moraalisen ja henkisen neron johdannon. Teidän kaltaisellenne, joka on kasvatettu yhdeksännentoista vuosisadan aatteiden mukaisesti kansanvaltaisuuteen nähden, saattanee näyttää ristiväitteeltä se että taloudellisten ja kasvatuksellisten olosuhteiden yhdenvertaisiksi luomisesta, joka on kansanvaltaisuuden täydentänyt, saattoi johtua mitä täydellisin ylimysvalta, eli paraitten hallinto, mikä ajateltavissa olla voi; ja kuitenkin, mikä tulos saattoi olla luonnollisempi? Tämänpäiväinen kansa, joka on liian järkevätä antaakseen edes puolijumalain johtaa tai vietellä itseään harhaan itsekkäisiin tarkoitusperiin, on toiselta puolen valmis ymmärtämään ja seuraamaan innostuneena kaikkea parempaa johtoa. Tuloksena on että suurimmat miehemme ja naisemme tätä nykyä johtavat epäitsekästä valtakuntaa ehdottomammin kuin teidän tsaarinne uneksivatkaan, ja niin laajalta että sen rinnalla Aleksanderin valloitukset näyttävät maakunnallisilta. Maailmassa on ihmisiä, jotka kun hyväksi katsovat kanssaihmisiinsä vedota, kykenevät pelkällä ilmoituksella saamaan yhden, viiden tai kahdeksan sadan miljoonan ihmisen huomion yhtaikaa puoleensa. Jos tilaisuus on suuremmoinen ja puhuja sen arvoinen, vallitsee todella koko maailman laajuinen hiljaisuus, toiset auringon paistaessa tai tähtien tuikkeessa, toiset päivän nousussa tai illan hämärässä, kaikki huomionsa kiinnittävät opettajan huulille. Sellainen valta teidän päivinänne olisi ehkä näyttänyt vaaralliselta, mutta ajatellessanne että sen kestävyys riippuu sen harjoittamisen, viisaudesta ja epäitsekkyydestä ja kukistuisi heti ensimmäisen väärän oireen jälkeen, voitte arvata että se on yhtä varma kuin Jumalan vallinta."
"Tri Leete", sanoin, "on puhunut minulle jotakin siitä tavasta, miten sivistyksen yleisyys yhdessä tieteellisten sovelluttamisienne kanssa on tehnyt tämän paraitten hallinnon mahdolliseksi; mutta, pyydän anteeksi, miten saattaa puhuja esittää sanottavansa niin äärettömälle lukumäärälle josta puhuitte, elleivät helluntai-ihmeet uudistu? Tottapa kuulijakunnan täytyy rajoittua ainakin niihin ainoastaan jotka käytettävää kieltä ymmärtävät."
"Onko mahdollista ettei tri Leete ole teille mitään puhunut yleismaailmallisesta kielestämme?"