"En ole muuta kieltä kuullut kuin englannin."
"Tietysti puhuu itsekukin oman maansa kieltä kansalaistensa kanssa, mutta muun maailman kanssa hän puhuu yleiskieltä — se on, me tätänykyä tarvitsemme vain kahta kieltä voidaksemme puhua kaikkien ihmisten kanssa — oman ja yleiskieltä. Me saatamme oppia niin monia kuin haluamme ja tavallisesti meitä huvittaa oppia useampia, mutta nämä kaksi vain ovat tarpeelliset käydessämme ympäri maailman tai puhuessamme kaikkialle tulkitta. Joukko pienempiä kansoja on kokonaan jättänyt sikseen kansalliskielensä ja puhuu vain yleiskieltä. Suuremmat kansat, joilla on hienoa kirjallisuutta säilytettävänä omalla kielellään, ovat olleet hitaampia siitä luopumaan, ja tällä tavalla pienemmillä kansoilla on todellisesti ollut jonkinlaista etua suurten rinnalla. Taipumus yhden ainoan kielen käyttämiseen elävänä kielenä ja käsittelemään kaikkia muita kuolleina tai kuolemaan tuomittuina on kuitenkin lisääntymässä sellaisessa määrässä että jos olisitte nukkunut vielä yhden sukupolven yli, ette ehkä olisi tavannut muita kuin filologisia tuntijoita jotka olisivat osanneet puhua kanssanne."
"Mutta yleisen telefoonin ja yleiskielen rinnalla", sanoin, "on vielä käsiteltävänä uskonnon juhla- ja kirkonmenojen puoli. Sen täytäntöä varten luullakseni hurskassieluiset yhä tarvitsevat kirkkoja kokouspaikoikseen, olkootpa miten kykeneviä tahansa niistä pääsemään opetustarkoituksissa."
"Jos joku sitä tarvetta tuntee, ei ole mitään syytä miksi he eivät voi pitää niin monta kirkkoa kuin heitä haluttaa ja kokoontua niin usein kuin soveliaiksi näkevät. En tiedä onko vielä sellaisia jotka niin tekevät. Mutta korkean henkisyysasteen yleiseksi tultua maailman oli pakko kasvaa uskonnon juhlapuolesta pois, joka muotoineen ja tunnustähtineen, pyhine aikoineen ja paikkoineen, uhrineen, juhlineen, paastoineen ja uusikuineen merkitsi niin paljon ihmissuvun lapsuusaikoina. Se aika on nyt täysin tullut jota Kristus ennusti puhuessaan vaimon kanssa Samarian lähteellä, kun Temppeliaatos kaikkine perustuksineen oli väistyvä kokonaan henkisen uskonnon tieltä, aikaan ja paikkaan katsomatta jonka hän eniten sanoi Jumalaa miellyttävän."
"Kun kirkonmenojen ja juhlien puoli uskonnosta on kadonnut", sanoin, "ja kirkossa käynti on tullut tarpeettomaksi opetustarkoituksissa sekä kun kukin valitsee oman saarnamiehensä persoonallisilla perusteilla, on kaiketi lahkokuntain täytynyt melkein kokonaan hävitä."
"Niin ovat", sanoi Mr. Barton. "Se minua muistuttaa että puheemme alkoi teidän tiedustelullanne, mihin uskontokuntaan minä kuulun. Siitä on sangen kauan aikaa, kun kansan oli tapana jakautua lahkoihin ja luokitella itsensä eri nimisinä uskontoasiain mielipiteitten vaihtelujen mukaan."
"Onko mahdollista", huudahdin, "että tarkoitatte sanoa etteivät ihmiset enää riitele uskonnosta? Todellako sanotte minulle että ihmisolennot ovat kyenneet ratkaisemaan erilaiset mielipiteet tulevasta elämästä tulematta vihollisiksi tässä elämässä? Tri Leete on pakottanut minun uskomaan sangen monia ihmeitä, mutta jo on tässä liian paljon!"
"En ihmettele että se tuntuu hämmästyttävältä esitykseltä ensi kuulemalta yhdeksännentoista vuosisadan ihmiselle", vastasi Mr. Barton. "Mutta sittenkin, kuka se alotti ja ylläpiti uskontoriitoja menneinä päivinä?"
"Ne olivat luonnollisesti kirkolliset yhdyskunnat — papit ja saarnaajat."
"Mutta niitä ei ollut paljon. Miten he kykenivät niin suuria selkkauksia aikaan saamaan?"