"Niiden kansajoukkojen avulla, jotka tietämättömyyden pimeässä eläen olivat vastaavassa määrässä taikauskoisia ja tekopyhiä ja välikappaleita kirkkolaisten käsissä."
"Mutta olihan sivistynyt vähemmistö. Olivatko hekin tekohurskaita? Olivatko he kirkon miesten välikappaleita?"
"Päinvastoin he aina olivat tyyniä ja suvaitsevaisia uskonnollisiin kysymyksiin nähden ja papistosta riippumattomia. He mukautuivat kirkollisten vaikutukseen vain siksi että pitivät sitä tarpeellisena tietämättömän väestön vallintatarkoituksissa."
"Hyvä on. Te olette selittäneet ihmeenne. Nyt ei ole mitään tietämätöntä väestöä, jonka vuoksi järkevimpäin tarvitsisi tinkiä totuuden kanssa. Teidän sivistynyt luokkanne suvaitsevine ja filosoofisine mielipiteineen uskonnollisten erimielisyyksien suhteen ja se rikollinen hupsujoukko joka niistä elämätä piti, on tullut yhdeksi ainoaksi nyt eläväksi luokaksi."
"Miten kauan siitä on kun ihmiset lakkasivat sanomasta itseään katolilaisiksi, protestanteiksi, baptisteiksi, metodisteiksi ja niin edespäin?"
"Sen luokittelumuodon saattaa sanoa saaneen pahan täräyksen suuren vallankumouksen aikaan, jolloin lahkorajat ja oppiriidat, jotka jo silloin olivat painuneet syrjään, kokonaan lakaistiin pois ja unohdettiin veljellisen rakkauden intohimoisen vaikutuksen aikana joka saattoi ihmiset yhteen ylevämpää yhteiskuntajärjestystä perustamaan. Vanha tapa olisi ehkä uudelleen henkiin herännyt aikanaan, ellei uusi sivistys ensimäisen ihmispolven aikana vallankumouksen jälkeen olisi hävittänyt tietämättömyyden ja taikauskon maaperää, joka oli kirkollista vaikutusta ylläpitänyt, ja tehnyt sen virkoamista ikipäiviksi mahdottomaksi.
"Vaikka tietysti", jatkoi seuralaiseni, "henkisen sivistyksen yleistyminen on ainoa syy joka tarvitsee huomioon ottaa uskonnollisen lahkolaisuuden kokonaan katoamista harkittaessa, saatte vielä elävämmän käsityksen muinaisten ja nykyisten uskontotapojen välille syntyneestä juovasta, jos ajattelette muutamia taloudellisia olosuhteita, jotka nyt kokonaan ovat menneitä, mutta jotka teidän aikananne tukivat kirkollisten laitosten valtaa jotenkin oleellisessa määrässä. Tietysti etukädessä kirkkorakennukset olivat tarpeellisia saarnapaikkoja ja samoin uskonnon juhla- ja menopuolta varten. Sitäpaitsi uskonnon opetuksen voima, joka pääasiallisesti nojautui traditsioonin perustaan eikä omaan järkevyyteensä, vaati välttämättä että jokaisen saarnaajan joka halusi kuulijoita saada oli astuttava jonkun perustetun lahkojärjestön palvelukseen. Uskonto, sanalla sanoen, samoin kuin teollisuus ja politiikkakin, oli suurempain tai pienempäin yhteyksien kapitaaliyhtiö, joka yksinomaan vallitsi työalaa ja koneistoa ja johti sitä toiminimen arvon ja vallan hyväksi. Samoin kuin kaikkien niiden, jotka halusivat tointa saada politiikassa tai teollisuudessa, oli pakko tehdä sitä koneistoa vallitsevain yksilöiden tai yhtiöiden alamaisina, samoin oli uskonnollisissakin asioissa. Henkilöt jotka halusivat ryhtyä uskonnolliseen opetustoimeen saattoivat tehdä sen vain alistumalla jonkun koneistoa, työalaa ja liikkeen tahtoa vallitsevan järjestön ehtoihin — se on, yhtymällä johonkin suureen kirkolliseen yhtiöön. Uskonnon opettaminen näiden yhtiöiden ulkopuolella, ellei ollutkaan suoranaisesti laitonta, oli mitä vaikeinta tointa, olipa opettajan kyky miten suuri tahansa — yhtä vaikeata kuin oli politiikkaan osalliseksi pääseminen kantamatta puolueen tunnusmerkkiä, tai onnistuminen liikkeen harjoittamisessa suuria kapitalisteja vastaan. Uskonnolliseksi opettajaksi aikovan oli sentakia liittyminen johonkin lahkojärjestöön jonka liepeen kannattajaksi hänen oli suostuminen rupeamaan, jos halusi kuulluksi ollenkaan tulla. Järjestö saattoi olla pappisvaltainen, jossa tapauksessa hän ohjeensa sai yläpuolelta, tai se oli seurakunnallinen jossa tapauksessa hän määräyksensä sai alhaalta. Toinen tapa oli monarkillinen, toinen kansanvaltainen, toinen yhtä kurja kuin toinenkin uskonnollisen opettajan toimintapaikaksi, jonka ensi ehtona piti olla meidän mielestämme ehdoton itsemääräysvalta tunteeseen nähden ja lausuntovapaus.
"Saattanee sanoa että vanha kirkollinen järjestelmä riippui kaksinkertaisista kahleista; toinen oli tietämättömyyden aiheuttama kansan henkinen alamaisuus hengellisiin johtajiinsa nähden, ja toinen itse johtajia lahkojärjestöihin sitova kahle, jotka järjestöt hengellisinä kapitalisteina yksinoikeudekseen sitoivat opetustilaisuudet. Samoin kuin kahleet olivat kaksinkertaiset, niin oli myös niistä vapautuminen — vapautus samalla kansalle ja heidän opettajilleen, jotka johtajainsa johdossa olivat muuttuneet itse pelkiksi nukeiksi. Tätä nykyä saarnaaminen on yhtä vapaata kuin kuuleminen ja yhtä avoinna kaikille. Ihminen joka tuntee erikoista kutsumusta puhumaan tovereilleen uskonnollisista asioista ei tarvitse mitään muuta kapitaalia kuin jotakin sanomisen arvoista. Jos hänellä sitä on saattaa hän muuta koneistoa tarvitsematta kuin vapaan telefoonin saada kuulijakunnan jonka yksinomaan määrää hänen sanottavansa voima ja kunnollisuus. Hän ei nyt elä saarnaamisella. Hänen toimensa ei ole mitään erikoista ammattia. Hän ei kuulu muista kansalaisista enemmän kasvatuksen kuin toimialankaan kautta erotettuun luokkaan. Mitään tarkoitusta varten hänen ei tarvitse sitä tehdä. Korkeampi kasvatus, joka hänellä on samoinkuin toisillakin, tuottaa sopivata henkistä ainetta, ja persoonallisia tarkoituksia varten varatut runsaat loma-ajat, joita elämämme on täynnä, sekä, täydellinen vapautus velvollisuuksista neljänkymmenen viiden vuotiaana antavat yllin kyllin tilaisuutta kutsumuksensa harjoittamiseen. Sanalla sanoen nykyaikainen uskonnollinen opettaja on profeetta, ei pappi. Hänen sanojensa voima ei riipu inhimillisistä määräyksistä eikä kirkollisesta luvasta, vaan samoinkuin muinaisten profeettojen laita oli siitä miten hänen sanoillaan on voimaa vaikuttaa ihmissydämmeen."
"Jos kansa", huomautin, "olisi yhä pysyttänyt makunsa vanhanaikaisiin kirkonmenoihin, juhlatoimiin ja kasvoista kasvoihin saarnaamiseen ja haluaisi saada kirkkoja sekä pappismiehiä erikoisesti palvelukseensa, onko mitään sitä estämässä?"
"Ei todellakaan. Vapaus on sivistyksemme ensimmäinen ja viimeinen sana. Taloudellisen järjestelmämme kanssa täysin sopusoinnussa pysyen saattaa joukko yksilöitä tuloistaan luovuttaen kustannukset sekä vuokrata rakennuksia joukkotarkoituksia varten että korvaten kansalle yksilön menekin yleisessä palveluksessa ottaa hänet erikoiseksi papikseen. Vaikka valtio ei tee mitään yksilöllisiä sopimuksia minkäänlaisia, ei se liioin kielläkään niitä. Vanhaa kirkollista järjestelmää pitivät vanhoilliset jätteet jonkun ajan vallankumouksen jälkeen yllä ja sitä olisi voitu tehdä tähän asti, jos joku olisi halunnut. Mutta se ala-arvoisuus, johon palkkalaissuhteet olivat joutuneet heti vallankumouksen jälkeen, saattoi pian aseman palkatulle pappismiehelle sietämättömäksi, eikä lopulta ollut ketään joka olisi tahtonut alentua ryhtymään niin halveksittuun asemaan eikä ketään joka olisi tahtonut nauttia hengellistä palvelusta sellaisilla ehdoilla."