"Kolmen-, neljänkymmenen vuoden aikana, alkaen vakavasta orjainvapausliikkeen alusta ja kestäen sen lopulliseen ratkaisuun asti, ei kansallemme johtunut mieleenkään tuhlata aikaansa ja voimiansa muihin asioihin. Tänä aikakautena pääomien keskittyminen muutamien aniharvojen käsiin — joka seikka jo v. 1840 oli muutamien valistuneiden silmiin kajastanut — sai kaikessa rauhassa suuremman yleisön huomaamatta tapahtua ja laskea maa ja kansa vaikutuksensa alaiseksi. Siviiliosaston ja siihen johtavan ynnä siitä seuraavan kiihotusajan varjossa saivat kapitalistit tilaisuuden varastaa ylivallan kansalta ja siten kohota maassa määrääviksi.
"Kahdeksantoistasataa seitsemänkymmentä kolme on lähtökohtana sille aikakaudelle, jolloin kansamme, vapautuneena orjain vapautustaistelun henkisestä ja aineellisesta jännityksestä, ensikerran rupesi havaitsemaan sen elämän taistelun jonka kapitalismi oli esille pakoittanut — taistelun rahavallan ja kansanvallan välillä. Olihan kansanvaltaisuuden vaatimuksena kaikille samanlainen oikeus elämäntilaisuuteen, oikeuteen ja onnellisuuteen, jotka seikat olivat ristiriidassa rahavallan etujen keralla. Tästä ajanluvusta alkavaksi niin ollen me laskemme lopullisen vallankumoukseen, joka toimitettiin valheellisen Amerikan tasavallan nykyiselle kannalle muodostamiseksi.
"Historia sisältää lukuisia kuvauksia edellisten tasavaltaisten keskittymisestä johtuvina. Mutta yhtään kuvausta ei löydy, jossa ilmenisi niin nopea ja täydellinen vallankumous taloudellisissa perusteissa kuin Amerikan tasavallassa. Amerikassa ennen sotaa, kuten ennen jo on kerrottu, oli rikkaus jakautunut melkoisen tasaväkisesti katsoen valtakunnan suuruuteen. Löytyi ainoastaan aniharvoja rikkaita ja vielä pienempi määrä suuromaisuuksien omistajia. Yksilöillä tai luokalla omaisuuden avulla ei ollut tilaisuutta harjoittaa muiden yhteiskunnan jäsenten sortoa. Mutta sitte seuraavan kahdenkymmenen viiden tai kolmenkymmenen vuoden kuluessa muuttuivat olot aivan päinvastaisiksi. Jo kahdeksannella vuosikymmenellä yhdeksättätoista sataa oli. Amerika saanut yleisen maineen miljoneerien maana, jossa suurimmat mahdollisuudet yksilöllisten äärettömien rikkauksien kokoamiseksi olivat olemassa. Tämä ennen tasaisesti jaetun omaisuuden muutamien aniharvojen käsiin keskittyminen, joka vaikutti kansan teollisen, yhteiskunnallisen ja valtiollisen elämän rappeutumiseen, ei voinut olla muuta kuin vallankumouksellista.
"Liikemaailmassa oli vapaakilpailu lakannut. Persoonallinen yrittelijäisyys teollisuuden aloilla oli mahdoton kaikille muille paitsi kapitalisteille. Heistäkin ainoastaan suurkapitalisteilla oli etuoikeus. Ennen suurten tilaisuuksien maaksi tunnettu Amerika oli muuttunut samassa määrin suureksi monopolien maaksi. Ihmistä ei enään arvioitu sen mukaan mikä hän oli, mutta kuinka paljon hänellä oli rikkautta. Järki ja ahkeruus yhdistettynä kuuliaisuuteen voi voittaa ylipalkollisen aseman itselleen kapitalismia palveluksessa; mutta itsenäisyys oli estetty.
"Maan taloudellisen elämän keskittyminen verrattain harvalukuisen suurkapitalistijoukon käsiin vuorostaan oli pakoitettu keskittämään ja muodostamaan samallaiset tuotanto ja jako-olot. Yksi suuri, mahtavalla pääomalla varustettu liikelaitos valtasi koko sen alueen jossa ennen lukematon joukko pikkuliikkeitä toimi. Tässä kehityskulussa suuret joukot pikkuliikkeitä muserrettiin kuin kärpäset ja näiden liikkeiden omistajat pakoitettiin liittymään suurliikkeen alammaisiksi ja käskyn täyttäjiksi. Joka hetki näinä vuosina saatettiin havaita, että suuret rikkauksien alueet ja yritteliäisyyden mahdollisuudet, joiden olisi tullut kuulua kaikille, joutuivat kapitalististen renkaiden ja monopoolien käsiin. Sanat 'trusti' ja 'syndikaatti' otettiin sanakirjaan merkitsemään näitä taloudellisia hirmulaitoksia, joita ennen ei tunnettu liike- ja teollisuusmaailmassa.
"On vaikea sanoa kumpi kahdesta työväenryhmästä, palkkatyöläiset tai maanviljelijät, kärsi ankarimmin muuttuneissa oloissa. Ennen vallinnut hyvä persoonallinen suhde työnantajan ja tekijän välillä oli kadonnut. Suuret yhteenliittyneet pääomat, jotka olivat astuneet yksityisten liikemiesten tilalle, olivat persoonattomia voimia, jotka eivät tunteneet työläistä enää ihmisenä vaan voimayhteytenä. Työläinen oli muodostunut koneen välikappaleeksi, jota pidettiin jonkunlaisena tarveaineena, jonka ylöspidosta tuli huolehtia niin kauvan kuin joku uusi kone hänet ihan tarpeettomaksi tuotannossa ja sen välityksessä tekee.
"Maanviljelijän taloudellinen peruste ja elämän mahdollisuus samoin riistettiin koko maan liike-elämän muutamien käsiin keskittämisellä. Rautatiet ja viljamarkkinat jakoivat maanviljelijän voitot keskenään. Jos viljavuosi oli hyvä, jäi maanviljelijälle paikaksi varsinaisen työläisen palkkaosuus. Mutta jos viljasato oli huonompi, sai hän tehdä velkaa elääkseen ja kiinnittää maatilansa kapitalisteille. Vähitellen tällaisten olojen vallitessa vaipui maanviljelijä yhä suuremman velkakuorman alaiseksi. Vihdoin ei ollut muuta neuvoa kuin ottaa yhä uutta velkaa toivomatta milloinkaan velan tekaisin suorittamismahdollisuutta. Moisesta asiaintilasta johtui, että maanviljelijäin asutut ja muokatut maatilat myytiin pakkohuutokaupalla suurille rahayhtiöille. Maanviljelijä joutui veronalaiseksi vuokralaiseksi, torppariksi tahi päiväpalkkalaiseksi omalle konnulleen.
"Vuosien 1873 ja 1896 välillä kertoo historia tapahtuneen kuusi, huomattavaa liikepulaa. Näiden liikepulien väliajat olivat kuitenkin niin lyhyet, että voimme sanoa jatkuvan liikepulan vallinneen koko mainitun aikakauden. Liikepulat varhaisemman tasavallan keskiaikana olivat lukuisat ja vahingolliset, mutta liikejärjestelmä, nojautuen silloin yleiseen alottelijain yritteliäisyyteen, osoittautui kimpoavaksi, joten näitä liikepulia seurannut väliaika johdatti ihmiset entistä ehompaan varallisuuteen. Mutta sekä kimpoavaisuus että sen aihe olivat poistuneet myöhemmistä liikejärjestelmistä. Niin ollen niissä liikepula merkitsi yhä kasvavaa hätää yleiselle kansalle. Tosin jonkunlaista vastavaikutusta liikepulan jälkeen saattoi myöhemmän liikejärjestelmän vallitessakin havaita; mutta se ei vaikuttanut mitään etuja köyhälistölle. Päinvastoin elintarpeiden hinnan ja työläisten sekä maanviljelijäin palkan eroavaisuus kävi yhä huomattavammaksi. Edelliset kohousivat ja jälkimmäiset laskeusivat.
"Paras todistus maanviljelijäin ja työläisten hyvinvoinnin surkeaan alenemiseen löydetään ulkomailta tänne saapuneen siirtolaisuuden vähenemisessä ja siirtolaisten ala-arvoisuudessa. Kahdeksannentoista vuosisadan puolivälistä alkaen oli siirtolaisuus täällä maassa vallitsevien lupaavien olojen tähden yhä kasvanut. Siten oli tänne saapunut parhaita Europan voimia. Mutta heti sisällissodan jälkeen muuttui siirtolaisuuden luonne. Siirtolaisuus johtui myöhempinä vuosikymmeninä etupäässä alhaisella kehitysasteella ja melkein raakuuden tilassa olevien maiden huonommista aineksista. Ja näitäkin saadakseen olivat siirtolaislaivayhtiöt ja Amerikan maasyndikaatit pakoitetut lähettämään asiamiehiään Europari kurjimpiin maihin valeilla ynnä houkutuksilla väkeä hankkimaan. Asiat olivat kehittyneet sille asteelle, ettei mikään Europan maalainen tai työmies, joka oli kerjäläistä hiukankaan paremmissa oloissa, tullut tänne Amerikaan jakamaan täkäläisen köyhälistön kurjaa kohtaloa.
"Samaan aikaan kun vaalien edellä politikoitsijat kuvailivat parempien aikojen tuloa, olivat taloudelliset kirjailijat melkein yksimielisiä siitä, että asia on aivan päinvastoin. Entinen Amerikan olojen paremmuus on menneisyyteen kuuluva. Sen sijaan vajoavat olosuhteet yhä alemmaksi, kunnes ne vihdoin ovat Europan huonoimpien maiden olojen kanssa samalla asteella. Tällaisien olojen vallitessa havaitsemme, että vuodesta 1880 alkaen yhä halventuneiden tuotantokustannusten — joista työläisten palkka muodostaa suurimman osan — vuoksi ryhtyvät amerikalaiset pääoman omistajat voittamaan ulkomaisilla markkinoilla kilpailussa hintojen halpuudessa Englannin, Belgian, Ranskan ja Saksan kapitalistien orjain tuotannon kaupan.