"Toinen tilastollinen teos, joka on kokoonpantu New Yorkin valtion omaisuusolojen tutkimusten tuloksista vuonna 1894 osoittaa, että 1 prosentti eli yksi sadas osa kansasta omisti 55 prosenttia omaisuuksista. Edelleen siitä käy selville että niin kutsuttu hyvinvoipien luokka, joka muodosti 11 prosenttia kansasta, omisti 32 prosenttia koko omaisuuden määrästä. Näin ollen 12 prosenttia kansasta, suurkapitalistit ja hyvinvoivat omistivat yhteensä 87 prosenttia omaisuudesta, joten kansalle, joka muodosti 88 prosenttia väkiluvusta, jäi ainoastaan 13 prosenttia omaisuutta.
"Kolmas tilastollinen laitos, joka on laadittu eri aloilla toimitetuista tutkimuksista, hyvin huomattavalla tavalla yhdistyy edellisten kanssa samoihin johtopäätöksiin. Tässä teoksessa esitetään tietoja, jotka vuosina 1889 ja 1891 on keräilty luotettavista lähteistä. Teoksessa jaetaan koko kansa kolmeen luokkaan — suurkapitalisteihin, keski- ja työväenluokkaan. Suurkapitalistit, ollen 1.04 prosenttia kansasta hallitsevat 70 prosenttia maan yleisomaisuudesta yksilöllisenä omaisuutenaan. Keskiluokka, edustaen 9.02 osaa kansasta, omisti 12 prosenttia yleisomaisuudesta. Siis edelliset luokat edustaen 10.06 prosenttia kansasta omistivat 82 prosenttia yleisomaisuudesta. Näin ollen työväen luokalle, joka edustaa 89.04 prosenttia kansasta, jää ainoastaan 18 prosenttia omaisuudesta."
"Tohtori", huudahdin, "minä tiedän että omaisuus oli hyvin epätasaisesti jaettu minun aikakaudellani, mutta mainitsemasi numerot tuntuvat hämmästyttäviltä. Sinun ei tarvitse vaivaantua selittämään minulle minkätähden kansa yksityisomaisuutta vastaan kapinoitsi. Edelliset tilastonumerot muuttavat kivetkin vallankumouksellisiksi."
"Minä aavistin sinun niin sanovan", vastasi tohtori. "Muista myöskin että edelliset tilastot osottavat ainoastaan yhden sukupolven aikana tapahtuneen omaisuuden keskittymistä koskevat tulokset. Amerikalaiset voivat ihan täydellä syyllä sanoa: 'Jos nämä kaikki asiat tapahtuivat tuoreessa puussa, mitä on tapahtuva kuivassa puussa?' Jos kapitalismi, maassa, jossa äsken vielä oli vallinnut ennen tuntematon taloudellinen tasavertaisuus, voi toimittaa yleisomaisuuden ynnä koko hallituksen oman luokkansa käsiin ryöstön kolmen kymmenen vuoden kuluessa, niin mitä jäi näin ollen kansalle tuleviksi ajoiksi? Mitä jäi tulevan ajan sukupolville perinnöksi?"
LUKU XXV.
MIKSI VALLANKUMOUS EDISTYI ALUSSA HITAASTI MUTTA LOPULTA NOPEAAN.
"Olkoon edellisessä kylliksi selitystä yleisistä ja periaatteellisista Amerikan vallankumouksen syistä. Lisätkäämme ainoastaan yleiseen tasa-arvoisuuteen johtava kansan valistus, joka muodostui uudeksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi ja Amerikalle omituiset paikkakunnalliset vaikuttimet, jotka määrittelivät vallankumouksen ilmenemisajan ja määrätyn suunnan. Nyt voidaan lyhykäisesti luoda huomiomme tähän suuntaan, jonka vallankumous sai.
"Taloudellisen saappaan puristus tuntui ensimmäiseksi siihen luokkaan, joka sitä kaikista vähemmän ansaitsi, se on palkkatyöläisiin, ja vallankumous saatetaan sanoa alkaneeksi työläisten kapinoilla. Vuonna 1869 ensimmäinen suuri työväestön liitto perustettiin vastustamaan kapitalismin kasvavaa valtaa. Ennen sisällissotaa tapahtuneet työläisten lakot voitaisiin laskea sormilla. Mutta ennenkuin kuudes vuosikymmen oli kulunut laskettiin lakot jo sadoissa, seitsemännellä vuosikymmenellä tuhansissa ja kahdeksannella vuosikymmenellä kymmenissä tuhansissa työlakoissa, jotka koskivat kolmea miljoonaa työläistä. Useammat näistä lakoista olivat koko maata käsittäviä ja sellaisina tärisyttivät koko liikemaailmaa aikaansaaden suuria ja yleisiä pulia.
"Heti palkkatyöläisten kapinoita seurasivat maanviljelijäin taistelut. Ne olivat luonteeltaan vähemmän melskeisiä mutta paljon vakavimpia ja turmiollisempia seurauksiltaan. Nämä taistelut saivat salaisten yhdistysten ja julkisten poliittisten puolueiden muodon, joilla oli tarkoituksena vastustaa niin kutsuttua rahanvaltaa. Jo seitsemännellä vuosikymmenellä nämä yhdistykset saivat aikaan valtion ja kansallispolitiikassa sekaannuksen ja häiriön ja myöhemmin muodostuivat varsinaisten vallankumouksellisten puolueiden keskukseksi.
"Sinun aikalaistesi ajattelevia ihmisluokkia ei voida syyttää välinpitämättömyydestä mainittuihin ilmiöihin nähden. Yleinen kirjallisuus ja keskustelu kuvastaa sitä huolestumista, joka oli vallannut kaikki vakavat ihmiset. Vanhanaikaisen heinäkuun neljännen päivän vietto ja sen yhteydessä tapahtunut kerskailu tasavallan onnellisuudesta oli hävinnyt kuulumattomiin. Kaikki myönsivät, ettei tasavaltainen hallitusmuoto ylimalkaan ollut toteuttanut lupauksiaan yleisestä hyvinvoinnista, mutta sen sijaan osottautui varsin heikoksi vastustamaan Europan paheiden, varsinkin luokkaetujen ja vihan, tänne maahan kulkeutumasta — kaikki ilmiöitä joiden ei luultu tasavallan ilmapiirissä menestyvän. Kaikilla tahoilla havaittiin että vanha järjestys kävi huonoksi ja että tasavalta kaikkine sille asetettuine hyvine toiveineen oli vaarassa. Yleisenä huutona oli, että jotain tuli tehdä turmiollisen asiaintilan korjaamiseksi. Sana 'uudistus' oli jokaisen suussa. Sitä huusivat kaikki puolueet joko tositeolla sitä tarkoittaen tai teeskennellen. Mutta turhaa lienee minun sinulle selitellä näitä asioita, Julian, sillä olithan sinä silmännäkijänä aina vuoteen 1887 asti."