"Sinun kuvauksesi on aivan yhtäpitävä todellisuuden kanssa. Silloin todellakin vallitsi teollinen ja valtiollinen kiihoitustila ja käsitys siitä, että asiat menivät nurin päin. Yleisenä huutona oli uudistusten vaatimus. Mutta, kuten minä jo ennen sanoin, tuntui kiihoitus liian tarkoituksettomalta ja sekavalta johdattaakseen vallankumoukseen. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että jotain oli tehtävä. Mutta tuskin kaksi ihmistä oli samaa mielipidettä itse tehtävän laadusta ja tavasta."
"Aivan niin", vastasi tohtori. "Meidän historioitsijamme jakavat koko vallankumouksellisen ajanjakson — sodan lopusta tai seitsemännen vuosikymmenen alusta nykyisen järjestelmän muodostumiseen kahdennenkymmenennen vuosisadan alkupuoliskolla — kahteen aikakauteen, kypsymättömään ja järjestykselliseen. Ensimmäinen aikakausi on ollut meidän keskustelumme aiheena ja siitä Storiotkin minun lukemissani kirjoitelmissa kuvaa. Tällä aikakaudella sinä olit tapahtumien silminnäkijänä todistajana. Kuten me olemme havainneet, oli silloinen aika täynnä levottomuutta, taistelua ja tarkoituksetonta, sekavaa kiihotusta ja Babelin mielten sekoitusta. Kansa sokeana ja pimeässä potki kapitalismin kallioita vastaan, olematta itsekään täysin selvillä mitä ja minkätähden potki.
"Kumpikin työntekijäin ryhmä, palkkatyöläiset ja maanviljelijät, olivat yhtä sokeita nähdäkseen selvästi ja kokonaisuudessaan niiden olojen ja voimien todellista luonnetta, joiden uhreja he olivat. Palkkatyöläisten ainoana tarkoituksena oli yhdistää käsityöläiset ja ammattilaiset järjestöihin joiden avulla työpalkkoja voitaisiin saada korotetuksi ja kohtuullisina pidetyiksi. Heillä ei todellakaan näyttänyt olevan enempää tietoa kuin lapsilla voittojärjestelmän vaikutuksesta yhteiskunnan kulutuskyvyn pysyttämisessä alapuolella tuotantokykyä ja siitä vuorostaan seuraavasta alituisesta työ- ja tavaramarkkinoilla ilmenevästä työvoimain ja tavarain runsaudesta. He eivät myöskään havainneet, että moisia ilmiöitä ei mikään voi poistaa niin kauvan kun voittojärjestelmä vallitsee — voittojärjestelmä, joka ehdottomasti pakoittaa työläisten palkat yhä alemmaksi siksi kun ne eivät enää riitä ylöspitoon. Sentähden niin kauvan, kun työläiset eivät edellä mainittuja seikkoja havainneet ja jatkoivat toivottomia lakkotaistelujaan yksityisiä kapitalisteja vastaan, joista taisteluista ei mitään mahdollista yleisempää seurausta ollut, oli vallankumous pakoitettu odottamaan. Ja kapitalistit tällöin eivät nähneet mitään syytä huolehtiakseen asemastaan.
"Mitä taas maanviljelijöihin tulee, eivät he ottaneet osaa työväestön toimintaan joka kohdistui yksinomaan työläisten etujen ajamiseen. Sen sijaan toimivat he vuorostaan yksinomaan omien etujensa eduksi kovalla kiihkolla, joten palkkatyöläiset, pitäen niitä maanviljelijöitä ainoastaan koskevina toimenpiteinä, pysyttelivät erillään. Maanviljelijän tarkoitus oli hankkia asemansa parantamiseksi hallitukselta apua. He käyttivät samaa keinoa kuin pikkukapitalistit, jotka olivat joutuneet suurkapitalistien murhaavan voittokulun jalkoihin. He koettivat estää yksityisen pääoman vallitessa ilmenevän luonnollisen kehityksen kulkua, jossa pienet kapitalistit olivat pakoitettuja sortumaan suurempien tieltä. Heidän käsitteensä mukaan maanviljelijän huono asema pääasiallisesti jollei kokonaan johtui raha-asiain lainlaadinnasta, josta he luulivat aiheutuvan rahan vähyyden ja kalleuden. He siis vaativat täydellisenä parannuskeinona moisen lainsäädännön kumoamista ja rahan suurempaa ulosjakoa. Varsinkin maanviljelijäin luokalle tuultiin moisella toimenpiteellä aikaansaatavan suurta hyötyä, sillä rahamarkkinoiden vilkastuttua olisi huokeampi saada rahoja velkojen ja niiden koron maksoon.
"Epäilemättä hallituksen rahaliike ynnä järjestys oli kapitalistien vaikutuksen kautta hävyttömästi järjestetty palvelemaan raharuhtinaita heidän ryöstöhommissaan, joiden johdosta koko kansan rikkaus siirtyi täydellisesti heidän valtaansa. Mutta samalla kertaa on huomattava, ettei tämä kapitalistien taloudellinen toimenpide ollut yhtään pahempi kun muutkaan heidän muilla aloilla toimeen panemansa järjestelmät. Heidän keinottelunsa valtion raha-asioissa ainoastaan soi heille tilaisuuden lyhemmässä ajassa kansan varallisuuden omiin käsiinsä keskittämiseen. Muussa tapauksessa olisi heidän tullut tyytyä yksinomaan käyttämään laillisiksi nimitettyjä keinoja, kuten vuokraa, korkoa ja voittoa, rikkauksien omiin käsiinsä hankkimiseksi. Tätä tietä olisi se yhtä hyvin tapahtunut. Tosin kansan kärsimyksen aikakausi olisi tullut pilkallisemmaksi. Kapitalisteilla ei olisi ollut mitään syytä hallituksen raha-asioihin sekaantua, jos he olisivat tyytyneet maltillisempaan rikastumiseen. Mikään raha-asiain järjestys ei heitä kuitenkaan olisi voinut estää kansan omaisuuksien omistajiksi pääsemästä. Kulta, hopea, paperi, kallis raha, halpa raha, kova raha, huono raha ja hyvä raha — kaikki eri lajit — ovat aivan samalla tavalla eri maissa ja eri aikoina vastanneet kapitalistien toivomuksia ja pyrkimyksiä. Erikois-seikat mahdollisesti ainoastaan ovat voineet muodostua raha-asiain tähden hieman toisenlaiseksi.
"Tullakseen varmuuteen taloudellisen pulansa poistamiseksi kongressiin vetoamisen ja raha-asioita järjestävän lainsäädännön laatimisen hyödyttömyydestä, olisi Amerikan maanviljelijäin ainoastaan tarvinnut luoda silmäyksensä Europan maihin; silloin olisivat he saattaneet havaita, että maata viljelevä luokka oli kaikkialla vajonnut vieläkin syvempään kurjuuteen välittämättä minkäänlaatuisista raha-asiain järjestyksistä. Maanviljelijäin olisi tullut syventyä tutkimaan yleisempiä syitä, jotka ovat johtaneet heidän tilansa kurjuuteen. Tämän yleisen, kaikkien maiden suhteen vaikuttavan syyn olisivat maanviljelijät havainneet, jos olisivat syventyneet, historiaan. Se olisi osoittanut, että kaikissa yhteiskuntaoloissa oli käyty saman kehitysasteen kautta; sillä kapitalistien voitto, korko ja vuokra ei voi muuhun johtaa kuin koko kansan varallisuuden kapitalistiluokan käsiin keskittymiseen, joka seikka etupäässä ja kipeämmin koskee työntekijöitä ja maanviljelijöitä. Hetken aikaa kykeni Amerikan kansa niihin luettuna myöskin maanviljelijät laajan maaomaisuutensa perusteella pakenemaan sitä yleistä kehityslakia. Muita nyt yleinen kohtalo rupesi valtaamaan alaa. Eikä sitä voinut mitenkään muutoin ehkäistä tapahtumasta paitsi yksityisomaisuuden järjestelmän poistamisen kautta.
"On aivan mahdotonta mainita kaikkia niitä lukemattomia uudistusesityksiä, joita pienemmät kansan uudistuspuolueet tekivät. Ne alkoivat kieltolakipuolueen teoriiasta jonka mukaan pääsyy taloudelliseen hätään — jota lännen maanviljelijät etupäässä kärsivät — oli väkijuomain liiallinen käyttö. Toiselta puolelta ne pysähtyivät oletukseen, että Jumala rankaisi kansaa sentähden ettei perustuslaeissa tunnustettu virallisesti kolminaisuuden Jumalaa. Tietysti nämä olivat erikoishenkilöjen opetusta. Mutta miltei yhtä sokeita olivat nekin, jotka lähemmin huomasivat omaisuuden keskittymisen todelliseksi taloudellisen hädän syyksi. He eivät huomanneet että se oli luonnollinen yksityisomaisuuden kehityksen tulos, jota seurauksiinsa nähden ei voitu ehkäistä muutoin kuin yksityisomaisuuden lakkauttamisella.
"Kuten saattoi odottaakin, olivat nämä palkkatyöläisten ja maanviljelijäin toimenpiteet, puhumattakaan toisarvoisista vallankumouksen ensimmäisellä ajanjaksolla esiintyvistä uudistusryhmien vaatimuksista, ihan vaikuttamattomia. Suuret työläisten liitot, joita heti sodan jälkeen oli perustettu suojelemaan työläisten hyvinvointia, kaksikymmentäviisi vuotta taisteltuaan olivat osottaneet oman voimattomuutensa työväestön olojen samanlaatuisina pysyttämisessä. Parannuksesta ei saattanut olla puhettakaan. Sinä aikana oli noin kymmenen eli viisitoista tuhatta lakkoa tapahtunut, mutta niiden kokonaistulos osoitti ainoastaan tyhmimmällekin työläiselle, ettei työväen luokan osaksi tullutta kohtaloa voitu poistaa yksinkertaisella luokkajärjestö-toiminnalla puhumattakaan sen korjaamisesta. Kaiken taistelun ja kärsimyksen jälkeen huomasivat työläiset olevansa entistä turvattomampia. Maanviljelijät eivät liioin olleet saavuttaneet taisteluillaan minkäänlaatuista huojennusta oloihinsa. Heidän liittonsa, vaikka hallitsivatkin miljoonia äänestäjiä, osoittautuivat jos mahdollista vieläkin suuremmassa määrin kykenemättömiksi suojelemaan heitä rahavallalta. Sielläkin missä he saivat valtiollisen järjestysvallan havaitsivat he hyvinkin pian, että rahavallalle oli jäänyt vaikuttavia vaikka tosin kieroja keinoja, joiden avulla heidän pyrkimyksensä tulivat tyhjiksi ja toivotut hedelmät muuttuivat Sodoman omeniksi, jotka ovat kauniita puissa riippuen, mutta käteen otettuina hajoavat tuhkana tuuleen.
"Mitä oli yleisestä kiihkeästä keskustelusta, joka johtui kysymyksestä mitä oli tehtävä kahdenkymmenen viiden vuoden kuluttua käytännöllisenä tuloksena? Täydellisesti ei mitään. Jos täällä tai tuolla esitettiinkin joku uudistus, niin siitä huolimatta yleisemmässä katsannossa, olojen kurjuus yhä lisääntyi. Jos yläluokan valta vuonna 1873 oli ollut niin pieni että sen sopi verrata miehen pikku sormeen oli se jo vuonna 1895 miehen vartalon mittainen. Pintapuolisista aineellisista merkeistä päättäen näytti todelliselta että taistelu kulki säännöllistä, kansaan nähden toivotonta rataansa nopeasti ja että kapitalistit, jotka miljoonillaan ostivat lapsilleen aatelisnimiä olivat oikeammassa tulevaisuuteen nähden kuin uusi, kasvava valon ja oikeuden sukupolvi.
"Mutta sittenkin heidän katsomuksensa oli kokonaan erehdyttävä. Tämän parannusyritysten katkeamattoman tappion ja epäonnistumisen aikana täydellistä yksityisomaisuusjärjestelmän poistamista tähtäävä vallankumous oli edistynyt siinä määrin, että valistunut tutkija saattoi ennustaa täydellistä voittoa jo heti läheisemmässä tulevaisuudessa."