"Ensimmäiset yleiset hallituksen työläiset olivat tietysti varsinaisia työläisiä kuten myöhemmin tulijatkin, joten heidän suhteensa ei syntynyt mitään pelkoa erimielisyyksistä ja viivytystä koko yhteiskunnan kollektiiviselle järjestämiselle. Kapitalistien vastaan otto synnytti sen sijaan hälinää. Mutta heidän liittymistään ei liijoin vastustettu. Ainoastaan ehdoista saattoi olla kysymys. Ja ehtona oli, että kapitalisti voi liittyä samoinkuin muutkin työläisenä mutta ei millään etuoikeudella varustettuna. Hän voi ostaa yleisistä kaupoista samoinkuin muutkin työläiset ainoastaan työnsä arvon edestä eikä enempää. Kapitalistin muut rahat eivät olleet mistään arvosta. Useita rikkaita miehiä ja naisia kumousajan lopussa inhimillisen innostuksen valtaamina siirsivät kaiken omaisuutensa hallitukselle ja ottivat vastaan sellaisen toimen kun heille annettiin. Mutta yleisesti ei kapitalisteista tuntunut suloiselta ajatus että heidän tuli antautua työhön samanarvoisina työläisinä entisten palkollistensa keralla, joten he hyvin väkinäisesti liittyivät mukaan."
"Pakoitettiinko kapitalistit sitte väkipakolla mukaan?"
"Väkipakolla! Ei suinkaan! Ei minkäänlaatuista pakotusta kohdistettu heihin enemmän kuin muihinkaan ihmisiin, ellei oteta lukuun sitä vaikeutta, joka vähitellen teki muutoin elämisen mahdottomaksi. Vaikeaksi kävi palkata työväkeä, sillä ne olivat hallituksen töissä. Samoin myös oli vaikea saada elintarpeita muualta paitsi yleisistä kaupoista. Ennenkuin hallitus otti vastaan kaikkia, jotka halusivat työtä yleisön töissä ahdistivat työläisjoukot kapitalisteja työvaatimuksilla. Mutta heti kun kaikilla oli tilaisuus yleisiin töihin, kävi kapitalisteille mahdottomaksi saada työväkeä. He eivät voineet tarjota mitään sellaista, joka olisi ollut kyllin arvokasta tai houkuttelevaa työtätekeville ihmisille yleisissä töissä. Jokainen myöskin tiesi että rikkaiden luokilla ei ollut mitään tulevaisuutta, joten heidän suosionsa ei ollut mistään arvosta.
"Sitäpaitsi, kuten mahdollisesti käsität, oli kehittynyt yleinen mielipide sellaiseksi, että se halveksui niitä, jotka antautuivat muutamia yksilöjä palvelemaan silloin kun heillä oli tilaisuus palvella koko kansaa, johon he jäseninä kuuluivat; tällainen mielipide teki yksityistyöläisen tai palvelijan aseman sietämättömäksi. Eikä ainoastaan kapitalisteille käynyt mahdottomaksi hankkia palvelijoita ruokaansa laittamaan, vaatteita pesemään, kenkiä kiillottamaan tai huoneita lakaisemaan, mutta heidän markkinoilleen, jossa rahakauppaa tehtiin lakkasivat tuottajat tuomasta tarvetavaroita, joten elintarpeiden saanti kävi hyvinkin tukalaksi ja vihdoin mahdottomaksi. Hetken ajan he taistelivat kohtaloaan vastaan eläen ikävää yksinäistä elämää kotiensa nurkissa; mutta lopulta, tietysti, heidän oli seurattava entisiä palvelijoitaan uuteen valtioon, sillä muuta elämisen mahdollisuutta ei ollut. Siten aivan taistelua tai aseellista pakkoa täytyi kapitalistiluokan, joka oli tyrannina työläisiä hallinnut, kulkea työläisten työn valtakuntaan ja työn perusteella onneen ja elämään."
MITEN TEHTIIN SIVEETTÖMILLE JA RIKOLLISILLE.
"Minun mielestäni löytyi eräs toinen aines, joka antoi uudelle yhteiskunnalle paljon enämpi työtä ja vaivaa kuin rikasten luokka", sanoin tohtorille. "Ja se oli siveetönten ja rikoksellisten joukkio. Rikkaat olivat kaikessa tapauksessa sivistyneitä ja tietäviä ihmisiä ja sellaisina voivat sulautua uuden yhteiskunnan oloihin. Mutta nämä toiset olivat vaikeampia käsitellä. Ennen vallankumousta oli suuri joukko kerjäläisiä, maankiertäjiä, varkaita, tyhjäntoimittajia ja kaikenlaatuisia rikoksellisia molempaa sukupuolta. Minä myönnän että vanha yhteiskunta oli syypää heidän olemassaoloonsa; mutta se ei muuta asiaa — uuden yhteiskunnan oli heidät otettava huolenpitonsa alaisuuteen. Kaiken lisäksi nämä rikokselliset olivat epäinhimillisiä, raakoja ja vaarallisia. Heitä voitiin jonkunlaisessa kurissa pitää ainoastaan alituisesti vartioivan sotilas- ja poliisivallan avulla. Tavallisten kiihoitusten aikoina, varsinkin vallankumouksen hetkinä, oli heillä taipumus liittyä suuriksi aseellisiksi joukoiksi, jotka herättivät melskeillään kauhua. Samoin he tietysti tekivät nykyisen yhteiskunnan muodostamiseen, tarvittavan vallankumouksen kireimmällä hetkellä aikaan saaden paljon häiriöä. Mitä siis uusi yhteiskunta teki heille? Sen ihmisellinen ja oikea elämän tapa tuskin lienee kiinnittänyt heitä; sillä he eivät olleet järkiolentoja: he tahtoivat elää laittomalla ja väkivaltaisella tavalla ennemmin kuin ahkeruudella. Tietysti uusi yhteiskunta havaitsi tällaisen joukon olevan liian vaikean sulattaa."
"Ei läheskään niin vaikeaksi", vastasi tohtori, "kun vanha yhteiskunta. Ensiksikin vanha yhteiskunta itsessään oli rikollinen, moraaliton ja siveetön ja puuttui siltä henkistä valtaa voidakseen vaikuttaa rikoksellisiin. Yhteiskunta itsessään oli syyllinen rikoksellistenkin silmissä oikeudettomaan menettelyyn, ja se herätti heissä koston halua. Sentähden koko sinun aikalaistesi rikoksellisten tuomitseminen muuttui narrinpeliksi. Jokainen järkevä ihminen tiesi, että rikokselliset olivat vääryyden ja välinpitämättömyyden tuloksia, johon yhteiskunnalliset olot ja ne ympäristöt, joissa nämä ihmisraukat olivat pakoitettuja elämään, olivat suoranaisena aiheena Oikeuden mukaan olisi yhteiskunnan, sen sijaan että se tuomitsi näitä rikoksellisia, tullut seisoa heidän rinnallaan korkeamman tuomio-istuimen edessä. Yhteiskunnan olisi tullut ottaa päälleen suurin syiden taakka. Tämän käsittivät ainakin vaistomaisesti rikokselliset ja sentähden eivät voineet kunnioittaa lakia jota he pelkäsivät. He tunsivat, että yhteiskunta joka esti heidät parantumasta, tarvitsi itse itsessään kipeimmin parannusta. Uusi yhteiskunta sitä vastoin ojensi heille lämpimän kätensä. Myöntäen vääryyden, jonka alaisena he olivat olleet menneisyydessä, kehoitti se heitä uuteen elämään uusissa oloissa jotka tarjosivat heille yhdenvertaisen perinnön yhteiskunnallisesta perinnöstä. Luuletko sinä koskaan löytyneen niin raakaa ja tunteettoman rikoksellista ihmissielua, joka ei tuntisi erotusta vääryyden ja oikeuden välillä ja ottaisi vastaan oikeutta?
"Hämmästyttävän suuri lukumäärä rikoksellisista, joista sinä mainitsit ja jotka vanha yhteiskunta tuomitsi mahdottomiksi vaikka ne itse asiassa olivat todistuksia sen yhteiskunnan mahdottomuudesta, otti vastaan ensimmäisen tilaisuuden tullakseen hyviksi miehiksi ja naisiksi. Tietysti oli melkoinen joukko niitäkin, jotka olivat painetut siinä määrin toivottomuuteen ja tylsämielisyyteen etteivät enää voineet luottaa ylösnousemiseensa paraimmalla tahdollakaan. Näitä kohtaan menetteli uusi, täydellistä oikeutta harjoittava yhteiskunta vakavalla sääliväisyydellä. Uusi yhteiskunta ei luonnollisesti kuten vanha rikoksellisia suosinut keskuudessaan. Vanhalla yhteiskunnalla ei milloinkaan ollut moraalista oikeutta — kieltää varastamasta tai tuomita ryöväreitä, sillä koko sen taloudellinen järjestelmä nojasi muutamien joko väkivaltaisesti tai viekkaudella harjoittavaan kansan työntulosten ryöstöön ja niillä keinottelemiseen. Sitäkin vähemmän sillä oli oikeutta kieltää kerjäämästä ja tuomita väkivaltaisuutta nähdessään, että käytännössä oleva järjestelmä synnytti kumpaisenkin. Mutta uusi yhteiskunta, taaten kaikille yhdenvertaisuuden ja elämän yltäkylläisyyden ei jättänyt varkaalle mitään puolustusta eikä perustetta kerjäämiselle ja väkivaltaisuudelle. Valitessaan epärehellisen ja rikoksellisen elämän kunniallisen ja rehellisen asemasta, vetivät he päällensä koko yhteiskunnan ylenkatseen. Hyvällä omallatunnolla sentähden uusi yhteiskunta menetteli rikoksellisten ja siveettömien keralla samalla lavoin kuin mielisairaidenkin, sulkien heidät elämään, ei köyhyydessä ja ankaran rangaistuksen alaisena, mutta erillään muista niin etteivät he voineet jatkaa entisiä paheitaan. Täten kansa heti jo seuraavan sukupolven aikana suuresta vallankumouksesta laskien, voi vapautua perimästään rikollisuudesta, siveettömyydestä ja kurjuudesta. Ja siitä lähtien on kansa elänyt puhtaana sukupolvesta sukupolveen."
KUINKA OLOJEN MUUTOSTA OLISI VOITU JOUDUTTAA.
"Minulla olisi vielä yksi asia, joka koskee olojen muutosaikakautta, ja josta minä haluaisin kuulla selityksesi", sanoin. "Todellisuudessa, sinun väitteesi mukaan, kapitalistit jatkoivat teollista toimintaansa ja omaa taloudellista elämäänsä niin kauvan kun heillä suinkin oli siihen tilaisuutta, tahi paremmin sanoen, niin kauvan kuin heillä riitti työläisiä ja kuluttajia. Ja se tietysti oli ihmisluonteen, se on, kapitalistisen ihmisluonteen mukaista, Samalla oli sellainen kapitalistien menettely vallankumoukselle edullinen, sillä se antoi kyllin pitkän ajan uuden yhteiskunnan hommaajille muodostaa ja järjestää uusi taloudellinen järjestelmä käyntiin, että koko kansa saatiin otetuksi mukaan. Mutta yhtä mahdollista minun mielestäni olisi ollut, että kapitalistit olisivat valinneet toisen tien. Esimerkiksi ajatteleppas, että samalla hetkellä kun vallankumouksellisten käsiin joutui hallitusvalta kapitalistit olisivat tehneet lakon, se on, lakkauttaneet kaikki laitoksensa ja liikkeensä. Tämä, muista, olisi tapahtunut ennen kuin hallitus olisi ehtinyt järjestämään edes uuden järjestelmän alkeitakaan. Se olisi tehnyt vallankumouksen paljon vaikeammaksi, eikö olisikin?"