"Etkö sinä huomaa, ettei kumouksellisilla ollut mitään tilivelvollisuutta kapitalisteille. Siinähän oli kysymys oikeudesta. Jos kumouksellisten olisi tullut kapitalisteille jotain korvausta maksaa, olisi se osottanut, että kapitalistit ovat oikeassa, jolloin kumoukselliset olisivat luonnollisesti olleet väärässä. Mutta tässä tapauksessa kapitalistit olivat väärässä; ja siinä tapauksessa ne olivat kapitalistit, joiden olisi tullut kansalle maksaa hyvityksen vääryydestä. Kansa oli päättänyt millä hinnalla tahansa päästä vapaaksi entisten orjuuttajiensa kahleista. Kun entisaikoina orjain vapautuksesta tuli kysymys, tunsivat orjainomistajat itsensä sangen onnelliseksi kuin saivat sen vapauden antamalla säilyttää henkensä. Jos kapitalistit nyt olisivat nostaneet kysymyksen hyvityksestä, olisi se heille ollut hyvin onneton seurauksiltaan. Heidän kysymykseensä, kuka maksaisi heille omaisuuksista, jotka valtio otti haltuunsa, olisi kansa vastannut: Kuka maksaa siitä vapaudesta, ilosta ja elämästä, joka heidän vanhemmiltaan oli ryöstetty. Näin ollen oli kapitalisteille viisainta olla vaiti ja kiittää onneaan, ettei mitään sellaista lopputilitystä toimitettu. Sitäpaitsi olisi kapitalistien hyvitys edelleenkin säilyttänyt yksityisomistuksen käsitteen sekä periaatteellisesti että käytännöllisesti. Ja se olisi ollut vaarallista."
"Minä nyt täydellisesti käsitän", vastasin. "Mutta eräs toinen seikka on vielä hämäränä minulle. Se on kumouksellisen liikkeen alkuaikoina muodostettujen kunnallisomaisuuksien seikka. Kuten tiedät, otettiin kumouksen alkuaikoina sellaiset omaisuudet kuten valaistuslaitokset, rautatiet, sähkösanomalinjat j.n.e. kunnallisomaisuudeksi, jolloin hallitus kapitalistisena ollen antoi kapitalisteille näillä aloilla saaduista tuloista jonkunlaista voittoa. Yleinen mielipide kun silloin ei vielä ollut täydellisen kumouksen puolella. Koska tällainen voiton jako kapitalisteille lakkautettiin?"
"Sinä nyt jo käsittänet", vastasi tohtori, "että kun yleinen käsitys syntyi siitä, että taloudellinen tasa-arvoisuus oli astumassa käytäntöön, ryhdyttiin vastustamaan voitto-osinkojen maksoa sellaisista välineistä, joilla yksityiskapitalistit eivät kuitenkaan olisi voineet mitään tienata ilman kansan suostumusta, Sitäpaitsi yksityisomaisuus, joka oli ollut voitto-osingon peruste, kadotti vuosi vuodelta yhä arvoansa ja siten myös voiton kiskomisarvoa. Kapitalisteilta ei ostettu mitään pääomia tai tuotannon välikappaleita. Korkeintaan heille taattiin olemassa olon turva kumousaikana. Sitäpaitsi omistusoikeuden annettiin pysyä kapitalistien käsissä; valtio otti omaisuudet ainoastaan käyttääkseen valtion eduksi. Hallitus estääkseen yleisesti ilmenevää vääryyttä esim. rautatieliikenteen aloilla jatkumasta, ryhtyi hoitamaan rautatieliikennettä. Rehellinen omaisuuden arvio toimitettiin. Sen perusteella määrätty voitto-osinko — jos voittoa tuli — maksettiin omaisuuden omistajille. Tämä menettelytapa ehkäisi yksityiskapitalismin väärinkäytökset yleisöä ja työläisiä kohtaan. Samalla kun sen avulla miljoona rautatieläistä siirtyi yleisten työläisten, s.o. kansan palvelijain listalle, nauttimaan suurempaa turvallisuutta ja hyvinvointia.
"Yleinen periaate, joka määritteli kumouksellisten menettelytavan kaikenlaatuisten omaisuuden omistajain kanssa myönsi, että silloinen omaisuuden jako oli väärä ja omistusoikeus moraalisesti kelpaamaton, joten niin pian kuin mahdollista uusi järjestelmä oli saatava aikaan. Mutta kuitenkin siihen asti kun uusi järjestelmä aikaan saataisiin vanhan sijalle tuli omaisuuden omistajain laillisia oikeuksia kunnioittaa, ja siinä missä yleisön etu vaati heidän omaisuuksiinsa nähden johtovallan valtiolle, tuli valtion turvata heidät kaikelta kärsimykseltä. Yksilöllistä elämisen oikeutta ja tilaisuutta ei saa ottaa pois ennenkuin yleiseltä kansan taholta voidaan tarjota tilaisuus toisenlaisen tuotantoperusteen mukaiseen elämään yhteistuotannon nojalla. Tämän periaatteen käyttö oli kumouksellisilla johdonmukainen; selvä ja ehdoton. Vanhaa omaisuuslakia, niin kiero kuin se olikin, eivät he ryhtyneet poistamaan rähinällä ja väkivallalla. He sen tekivät niin johdonmukaisella oikeudentuntoon ja järkeen nojaavalla menettelyllä, ettei kukaan siitä todellisesti joutunut kärsimään."
"Muodostaakseni koko asiasta yleisen johtopäätöksen", keskeytin minä, "tuli kapitalistien uuden yhteiskunnan muodostumisen aikana alistua saman lain alaiseksi kuin täältä elämästä kuoleman kautta tulevaan siirtyessä. Heidän yksinkertaisesti oli jätettävä rahat jälkeensä."
"Johtopäätöksesi todellakin on hyvin sattuva", vastasi tohtori. "Ainoastaan yksi huomautus on sen suhteen tehtävä. Ennen vanhaan, niin kerrotaan, pidettiin muuttoa täältä maailmasta tulevaiseen ikävänä. Mutta vanhasta yhteiskunnasta uuteen muutto oli iloinen asia. Kun yhteiskunta oli ollut vallalla puoli vuosikymmentä niin ei ollut yhtään entisistä miljoneereista, joka ei olisi pitänyt elämäänsä siinä toisten kanssa yhdenvertaisena parempana kuin ennen rahapohattana oloaan."
"Saatiinko uusi yhteiskuntajärjestelmä niin pian täydellisesti muodostetuksi?"
"Tietysti ei se niin täydelliseksi, kun se nyt ilmenee, voinut tulla muutamissa vuosissa. Se otti sukupolven ajan ennenkuin kaikki asiat saatiin järjestetyiksi täydellisemmin. Mutta tämä järjestely oli helppoa, hauskaa ja luonnollista: sillä sitä toimittamassa oli hyvin vointiin haluava, toimintavapaa ja kykenevä kansa, jonka tarvitsi ainoastaan havaita epäkohta niin oli se jo poistettu. On aivan mahdotonta kuvailla sinulle sitä yleistä innostusta, joka valtasi kansan vallankumouksen tapahduttua. Koko kansa ryhtyi jättiläisvoimin kohottamaan kansaa sille elämän asteelle, jossa ennen rikkaat olivat olleet. Ei koskaan ennen sellaista jättiläisvoimaa ja harrastusta historiasta saateta löytää. Ennen vanhaan kansalla ei ollut kylliksi työtä. Miljoonat rikkaat ja köyhät joko haluttomasti tai halusta olivat laiskoina. Sitäpaitsi puoli siitä työstä, joka tehtiin menetettiin turhanaikaisessa kilpailussa tai tarpeettomien ylellisyystavarain tuottamisessa muutamia aniharvoja varten. Kansa oli aina tyytymätön. Joutilaita työvälineitä, joutilasta maata ja joutilasta kaikenlaatuista pääomaa oli pilkkaamassa kansan puutetta ja kurjuutta. Nyt, yhtäkkiä ei riittänyt kylliksi käsiä, työvälineitä, sähkö- tai höyryvoimaa ja aikaa niiden suurten parannusten ja uudistusten aikaansaamiseksi, jotka olivat tarpeellisia kaikkien yhdenvertaiselle toimeentulolle. Sillä kaikki eivät olleet yhdenvertaisia ja onnellisia ennenkuin kaikki saivat runsasta ja hyvää ruokaa, hauskoja koteja, lämpimiä pukuja ja iloa.
"Uuden yhteiskuntajärjestyksen ensimäisenä vuotena oli tuotanto kolmea kertaa suurempi mitä vanhan järjestelmän vallitessa. Mutta sitten kasvoi tuotantokyky suuremmassa asteikossa. Toisena vuotena se oli jo taas puolella edellisestä kasvanut.
"Ennen vanhaan riideltiin hyvin paljon palkoista. Viidenkymmenen sentin päiväpalkan erotus saattoi merkitä ilmeistä nälänhätää. Se oli jo koko suuri rahamäärä ja sellaisena hyvinkin suuri tekijä ihmisten elämässä. Täten emme saata ihmetellä, että näille ihmisille oli vaikea käsittää miten taloudellinen yhdenvertaisuus oli mahdollinen. Se käsittämättömyys oli ihan luonnollinen. Ihmiset taistelevat muruista, joita rikkaan pöydältä putoaa, kun he ovat nälänhädässä, mutta eivät riitele leivästä juhlapöydän ääressä. Kun vallankumouksen jälkeen uusi yhteiskunta ylöllisen elämän kaikille turvasi, katosi tuo entinen kirottu nälkävaikutin ja sen mukana erilaatuinen käsitys elämän mahdollisuudesta. Uuden yhteiskunnan työläisten toiminta sai kiihotinta yhdenvertaisuuden yhä liittyvästä käsitteestä, oikeuden ja velvollisuuden tunnosta jota veljeyden ja yhteenkuuluvaisuuden tietoisuus kannusti. Työ sai korkeammat edut, joten työ oli kunnioitetuin asia. Ja työläinen, yhdeksännentoista vuosisadan palkkaorja oli kohonnut ihmisyyden jaloksi ritariksi."