XXXVIII.
SOKEAIN KIRJA.
Lukija, mahdollisesti siitä keskustelusta, joka minulla tohtori Leeten keralla on ollut, josta tämän kirjan lehdillä puhutaan, on tullut siihen johtopäätökseen, että minun yksinomaisena työnäni oli tutkia nykyisen maailman taloustiedettä ja yhteiskunta filosofiaa. Se johtopäätös olisi kuitenkin hyvin erehdyttävä. Niin jännittävää kuin edellä mainittu tutkimus-ala olikin, käsitti se kuitenkin verrattain pienen osan harrastuksistani. Sen sijaan olin paljon suuremmassa määrin kiintynyt Edithin kanssa tutkimaan erästä toista seikkaa. Tästä ei ole tullut ennen mainituksi sentähden, että katsoin sen tutkimuksen alan olevan kaikille melkoisen tunnetun. Siksi en siitä tohtori Leetellekään mitään pitkiin aikoihin puhunut.
Vasta sitten kun hän oli saanut selitetyksi vallankumous-ajan kehitys tapahtumat, sattui eräs seikka joka johdatti keskustelun siihen.
Eräänä iltana palasin Edithin kanssa kävelyltä. Ja kun ilta oli jo myöhäinen, meni Edith levolle. Minä sitävastoin en halunnut nukkua. Sen vuoksi katsahdin tohtori Leeten työhuoneeseen. Ja aivan oikein. Siellä paloi lamppu ja tohtori näytti lukevan erästä isohkoa kirjaa.
Jouduttuani lähemmäksi, näin nimen kirjan selkämyksessä. Se oli Kenloen kirjoittama "Sokeain kirja."
"Kirjallahan on kummallinen nimi", virkoin tohtorille, joka jo oli huomannut minut ja pyytänyt kanssaan keskustelemaan.
"Niin on. Se on myöskin kummallinen kirja, vastasi tohtori. Kirja on lähes sata vuotta vanha; se on nähtävästi julaistu heti vallankumouksen jälkeen. Kaikki olivat silloin iloisia ja onnellisia ja sellaisina valmiit unhottamaan kapitalistien ja oppineen luokan katkeran ja pitkällisen vallankumouksen vastustamisen. Papit, jotka olivat saarnanneet, opettajat jotka olivat opettaneet ja kirjailijat jotka olivat kirjoittaneet vallankumousliikettä ja sen pyrkimyksiä vastaan, olivat nyt kovaäänisimmät vallankumouksen ylistäjät. He eivät mitään niin suuresti toivoneet kuin sitä, että heidän entinen menettelynsä unhoitettaisiin. Mutta Kenloe jonkunlaisen kylmän oikeuden tunteen valtaamana päätti estää unhotuksen peittämästä niitä asioita. Sentähden otti hän suorittaakseen vaivaloisen työn. Hän kokoili nimiä, päivä- ja kuukaus-määrät, paikkojen nimet ja suuret joukot puhujien puheita, pappien saarnoja ja sanomalehtiä, joissa kapitalistisen yhteiskunnan puolustajat olivat hurjalla kiihkolla yksityisomistusta puolustaneet ja siunanneet mutta vallankumouksellisia kironneet. Nämä hän sovitteli kaikki yhteen tarkoituksella ikipäiviksi ikuistuttaa sellaisten sokeain paimenten maineen, jotka kansakunnan sokeudessaan olivat kurjuuden kuiluun johdattaneet ja jotka edelleen sokeudessaan sieltä kuilusta ylösnousemista vastustivat. Hän aavisti että joskus tulee aika, jolloin on vaikeanlainen ymmärtää kuinka järkevät ja sen lisäksi oppineet ihmiset voivat olla niin hulluja, että vastustivat taloudellista kehitystä, joka johti taloudelliseen yhdenvertaisuuteen ja yleiseen onnellisuuteen. Sellaista aikaa varten hän valmisti tämän teoksen. Sitä hän ei tehnytkään suotta. Nyt se on jo käynyt tarpeelliseksi, sillä tuntuu melkein mahdottomalta uskoa, että koskaan on saattanut löytyä niin typeriä ihmisiä, jotka nykyistä onnea ja siihen johtuvia liikkeitä vastustivat. Luonnollisesti kirjan ilmestyminen vaikutti katkeruutta silloin vielä elävissä teoksessa mainituissa vastahangan vetäjissä. Ne henkilöt miltei vihasivat häntä. Kuitenkin olkoon sanottu, että jos koskaan määrätyt henkilöt tarvitsivat sellaista terveellistä rankaisua, niin olivat ne juuri ne joista kirjassa kerrottiin.
"Kun minä kirjaston hyllyllä huomasin eräänä päivänä tämän teoksen, juolahti mieleeni, että se on tarpeellinen täydentääkseni sinun tietojasi vallankumouksesta. Olinhan sinulle tähän asti selitellyt etupäässä kansan suhdetta siihen. Siten kapitalistiseen elämän ymmärrykseen nojaavien luokkien, joihin sinäkin aikoinasi kuuluit, suhde oli jäänyt toisarvoiselle selitykselle. Ja tämä teos on omiaan selittämään ne katsomukset, joita kapitalistiluokka omasi suuren vallankumouksen suhteen."
Minä vakuutin tohtorille olevani kernas kuulemaan. Minä olin jo vähitellen kasvanut uuteen, kahdennenkymmenennen vuosisadan katsomukseen kiinni siinä määrin, että tuntui ihan oudolta kuulla minua luettavan vanhan ajan kapitalistiseen luokkaan. Samalla oli uteliaisuus uutuuden viehätyksen kautta herännyt minussa.