"Edellyttäen, että sinä olet halukas kuulemaan", virkkoi tohtori, "olen minä järjestänyt erikoiselle listalle ne pääasiat, joista Kenloen kokoelma puhuu. Siis nyt voimme käydä niitä tarkastelemaan. Tietysti kokoelmassa on useampia muita verrattain opettavia kertomuksia, mutta niihin ei ole nyt tilaisuutta syventyä."
Minä etsin itselleni mukavan tuolin jonka jälkeen tohtori ryhtyi selittelemään Kenloen teoksen pääsisältöä.
KIRKON VASTUSTUS.
"Papisto näyttää sinun päivinäsi olleen kansan johtaja, joten on oikeus ja kohtuus, että otamme ensin tarkastaaksemme heidän vastaväitteitään vallankumouksen suhteen. Silmin nähtävästi papisto ei uskaltanut kärjistää kurjien olojen vastustamista äärimmäiseen jyrkkyyteensä sentähden, että ne olot itse asiassa perustuivat kristillisyyden perusaatteeseen. Sen sijaan heidän vastustuksensa suuntautuu suurimmaksi osaksi käsitysten sekoittamiseen.
"Papisto järkeili, että perussyy ihmisten yhteiskunnalliseen kurjuuteen oli synti ja pahuus, joten oli aivan turhaa odottaa mitään hyvää yhteiskunnan uudesti järjestämisestä niin kauvan kun ihmiset eivät sisällisesti olleet parantuneet ja synnistä luopuneet. Näin ollen niinkauvan kuin ihmisissä sisällistä uudesti syntymistä ei tapahtunut, oli kerrassaan turhaa yrittää minkäänlaatuisten yhteiskunnallisten olojen korjaamista ja uudistamista. Uudet järjestelmät olisivat yhtä huonoja elleivät ihmiset sisällisesti olisi parantuneet.
"Näissä väitteissä oli totuutta ainoastaan siinä, että kansalle on turha perustaa mitään malliyhteiskuntaa kenenkään muun. Myöskin siinä väitöksessä, että kansan tulee kehittyä asteelle, jossa se voi sulautua uusiin oloihin, on totuus. Kansan tulee taloudellisten ja yhteiskunnallisten olojen perusteella tulla varmaan tietoisuuteen vallitsevien olojen kehnoudessa ja sitä vaikuttavista syistä. Sen jälkeen on kansan itsensä taisteltava uusien muotojen järjestämiseksi. Mutta samalla kun sen myönnämme, on huomautus tehtävä sitä väitöstä vastaan, että synnin ja pahuuden tähden olisi yhteiskunnallinen kurjuus olemassa, sillä päinvastoin yhteiskunnallisesta kurjuudesta on seurauksena suurin osa niistä ilmiöistä, joita synnin ja pahuuden nimellä tunnemme.
"Historia todistaa, että kansan valmistuminen määrättyyn olojen muutokseen havaitaan siitä, miten laajalle levinnyt ja syvällinen on olojen muutoksen vaatimus. Kun kansat tositeolla rupesivat vaatimaan uskonnon ja omantunnon vapautta, todisti se että kansa oli valmistunut ne vastaanottamaan. Kun kansa voimakkaalla tavalla rupesi vaatimaan kansan hallitusta, oli se selvänä todistuksena siitä, että kansa oli valmistautunut sen varalle ja että se voi itsensä sovittaa niiden olojen pohjalle. Se ei ollut tarpeellista ottaa huomioon, josko kaikki olivat yhtä kyvykkäitä ja hyviä. Myöhempi kokemus kyllä osoitti miten on toimittava kussakin tapauksessa. Varmaa kaikessa tapauksessa oli, että siellä missä kansa oli tällaisen asteen saavuttanut, kävivät vanhat olojen muodot mahdottomiksi. Ja silloin välittämättä siitä, kuinka hankalat alussa uudet olot olivatkin, kansan edut vaativat niiden omaksumista, joten niiden muutosten vastustaminen oli edistyksen vastustamista.
"Katsoen tässä valossa yhdeksännentoista vuosisadan loppua, mitä todistuksia oli silloin siitä, että maailman kansa oli valmistunut uuteen olojen muutokseen? Todistus on se yleinen vaatimus, joka uusia järjestelmiä sangen kiihkeästi oli herännyt vaatimaan. Kansa, tärkeät muutokset saadakseen oli valmis taistelemaan vaikka Jumalaa vastaan. Mitä muita todistuksia siis voitiin vaatia siitä, että kansa oli valmis astumaan uusiin oloihin, uuteen veljeyden ja yhdenvertaisuuden valtakuntaan.
"Jos papisto, joka vallankumousta vastusti sen tähden ettei parempi yhteiskuntamuoto voisi olla miksikään hyödyksi ilman kansan sisällistä parannusta, oli rehellisesti vakaumuksensa perusteella sitä mieltä, niin olisivat he heti ensi silmäyksellä yleiseen mielipiteeseen saattaneet havaita sen mahtavan siveellisen voiman, joka pyrki uusia oloja muodostamaan. Silloin heidän käsityksensä olisi täytynyt muuttua.
"Mutta meillä on hyvin suuri syy luulla etteivät he olleet täysin rehellisiä. He väärensivät Kristuksen opin perusajatuksia. Sen sijaan, että he olisivat saarnanneet syntiä synnyttäviä oloja vastaan ja ryhtyneet muodostamaan oloja sellaisiksi, että niissä todellinen kristillisyys, rakkaus, veljeys ja yhdenvertaisuus olisi ollut mahdollista, vastustivat he kaikkea sellaista työtä. He myönsivät, että vallalla olevat olot olivat kurjia ja epäkristillisiä. Mutta samalla he kielsivät niitä muuttamasta sentähden etteivät ihmiset olleet vielä kyllin hyviä kokeakseen parempia oloja. Oli tarpeellista odottaa niin kauvan, että oli kyllin hyvä jättääkseen paheet pois. Edelleenkin oli jatkettava ryöväystä ja siveettömyyttä niinkauvan kun tulee kyllin voimakkaaksi niistä luopumaan.