"Tämä oli papiston opetuksen ydin, vaikkakin se toisilla sanoilla kirkoissa esitettiin. Ja näin ollen ei heidän tuomionsa ote ollut läheskään ankara. Kenloe on heitä kerrassaan liian lievästi moittinut."
KIIHOTTIMIEN PUUTE.
"Mutta älkäämme pappisparoille olko kovin ankaroita. He olivat kuitenkin melkoisen tyhmiä kaikesta päättäen. Sen sijaan luokaamme silmäys sen ajan taloustieteilijöihin. Katsokaamme mitä heillä oli sanomista.
"He väittivät, että uusi järjestelmä ei voi pysyä pystyssä, sillä ihmiset eivät viitsi tehdä riittävästi työtä kun ei ole yksilöllisiä kiihottimia. He edelleen koettivat uskottaa, että ihmisillä kaikkina aikoina tuli olla melkoinen määrä kurjuutta ja puutetta, jonka pelko heidät ainoastaan saattoi pakoittaa ahkeraan yritteliäisyyteen työnteon aloilla.
"Katsokaammepa nyt tätä vastaväitettä. Vanhan yhteiskunnan vallitessa oli pääasiallisesti kaksi toiminnan kiihoitusta: yksi kohdistui etupäässä laajoihin kansakerroksiin, jotka elivät kädestä suuhun, omaamatta mitään muita toiveita; toinen kohdistui rikkaiden pääomanomistajain luokkaan, kiihoittaen heitä yhä virkeämpään omaisuuden kokoamiseen. Kansakerroksien laajoja joukkoja ajoi aina pelko puutteesta ja nälkäkuolemasta. Rikkaita kiihoitti kullan himo hirveään kamppailuun sen omistamisesta. Sitävastoin uuden yhteiskuntajärjestelmän vallitessa kaikilla tuli turvatuksi samanlainen toimeentulo samanlaatuisten velvollisuuksien perusteella, joten kärsimyksien epätoivoinen pelko lakkaisi. Kukaan ei liioin voinut toivoa rikkauden kokoamisen kautta etusijaa toistaa ylitse. Edelleen silloin yleinen hyvinvointi olisi paljon suuremmassa määrin yksityisten silmämääränä mitä suoranainen persoonallinen etu. Sentähden väitettiin, että moisen järjestelmän seurauksena olisi ihmisten laiskuus. Jokainen tekisi mahdollisimman vähän työtä. Ainoastaan hädin tuskin niin paljon työtä tehtäisiin, että niukasti toimeentullaan, mutta ei enempää. Siten elämä uudessa yhteiskunnassa muodostuisi melkoisen köyhäksi."
"Sellainen väitelmä tuntuukin hyvin luonnolliselta", liitin tohtorin puheeseen. "Minä olisin kernas pitämään sellaista väitöstä hyvinkin pätevänä."
"Siten sinun aikakautesi kapitalistitkin väitelmistään ajattelivat. Mutta itse asiassa ne väitelmät olivat kapitalistiselle yhteiskuntajärjestelmälle eikä uudelle vaaralliset. Ajattelehan, että näissä väitteissä mitä röyhkeimmällä tavalla huomautetaan, ettei sen yhteiskunnan olemassa olo voi muutoin olla mahdollinen kun ainoastaan alituisesti vallitsevan nälän ja puutteen perusteella. Ajattelehan, Julian, mikä on sen parempi todistus kapitalistisen yhteiskunnan kirotusta kieroudesta ja uuden yhteiskunnan välttämättömyydestä, kuin tämä kapitalistisen yhteiskunnan suojelijain taholta tehty puolustusväite, joka aivan alastomana kertoo, että kansan on aina kärsittävä nälkää heidän yhteiskunnassaan. Mikään yhteiskunta ei saattaisi enää olla kurjempi kuin kapitalistinen, jonka vankin puolustus on kurjuus ja puute."
"Jos mikään niin tämä kapitalistien taholta tehty väitös heikensi heidän omaa asiaansa kun sitä ajatellaan sinun esittämässäsi valossa;" sanoin. "Alussa, kun ei sitä lähemmin tutki, tuntuu se koko vahvalta puolustukselta."
"Syy siihen on löydettävissä siinä, että sinun aikalaisesi rikastumista pitivät ylimmässä arvossa, joten heistä tuntui koko elämän lopulta, kun sellaiset tilaisuudet tulevat loppumaan. Silloinhan ei enään kellään olisi ollut tilaisuus rikastua ja sen eduksi taloudellisista toimistaan s.o. ryöstöä jatkaa. Ja siinä he olivatkin oikeassa. Mutta varsin eri kysymys on, josko se merkitsi yleisen yritteliäisyyden katoamista. Eri kysymys on myöskin se, josko yksityinen rikkauden kokoon haaliminen todellisuudessa lisäsi yhteiskunnan rikkautta. Se kyllä yritti kehittää rikkauden keskiarvoa silloin kuin se oli ehtona uudelle rikkaudelle, mutta ei muutoin. Sitäpaitsi jos otamme huomioon, että kapitalistit keinottelivat suuremmaksi osaksi jo ennen kehitetyn rikkauden kustannuksella yksityisten etujen tähden, ei yleisen rikkauden kehittäminen tule kysymykseenkään. Edelleen oli kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä tuhlaavainen rikkauteen nähden.
"Kapitalistien rikastumisen halu oli perusvaikutin siihenkin vähään rikkauden luontiin, joka entisaikoina tapahtui. Sitä kutsuttiinkin voiton tuotannoksi. Mutta meidän aikakautemme taloustieteilijät väittävät että tuotannon harjoittaminen voiton tähden ja sitä varten on taloudellinen itsemurha sentähden että se asettaa vissit rajat tuotannon harjoittamiselle. Ainoastaan voittoa tuottavia tuotannon aloja harrastetaan. Voittoa tuottamattomat, vaikka ne olisivat kuinka tärkeät kansan elämälle tahansa, heitetään syrjään. Muutamat rikastuvat ja suurin ihmiskunnan osa jää puille paljaille. Niin ollen ei liene väärin sanottu, että tällainen rikkauden tuotanto oli päin vastoin köyhyyden ja kurjuuden tuotanto. Sillä aina toiminnan vaikutukset on laskettava kansakunnan enemmistön eikä suinkaan muutaman aniharvan yksilön olojen mukaan. Luultavasti tässä on kylliksi sanottu selitykseksi niille väitteille, joiden mukaan ihmiskunta tulisi kadottamaan yksityisen rikkauden ylläpitämän kiihoituksen lakkauttamisesta. Nyt meillä on todistuksia, että juuri sen kiihoituksen lakkauttamisen kautta pääsi kansakunta erilleen köyhyydestä ja rikkauden yksilöllisestä kokoon haalimisesta.