"Katsottakoon korkeammalle. Meillä on oikeutta toivoa ajatuksen vapautta ja itsenäisyyttä ainakin oppineissa hyvinvoivissa tieteilijäin piireissä. Katsottakoon niitä. Otettakoon pappien toimi ensiksi. Me havaitsemme, että he olivat seurakuntiensa ja yleisen isäntien mielipiteiden alaisia ja saarnasivat palkkaorjiensa mielen mukaan, mutta ei kenenkään muiden. Jokaisen sanan minkä he lausuivat punnitsivat he tarkoin. Jos havaitsivat siinä vähässäkään määrin vapautta herättävää ja ajatuksen unta häiritsevää, oli heidän se karsittava pois, taikka muutoin oli heidän virkapaikkansa mennyttä kalua. Entäs sitte korkeamman luokan opetustyö, kutea yliopistoissa ja korkeakouluissa. Kuolleiden kielien opetuksessa vallitsi nähtävästi jonkunlainen vapaus; mutta jos joku professori uskalsi jonkun elävän aineen käsittelyssä käyttää kapitalisteilta: vastakkaista selitystä, niin tiesi hän hyvin pian mitä hänen rauhaansa sopii. Sanomalehdistö ja kirjallisuus vuorostaan oli kapitalistisen katsomuksen orja. Toimittajat eivät olleet oikeutetut kirjoittamaan omia mielipiteitään enemmän kuin kutojat voivat määrätä malleja, joita he halusivat kutoa. Toimittajat palkattiin valvomaan kapitalistien maailmankäsitystä ja etuja; sillä sanomalehdistö riippui kapitalisteista.
"Voiko sellaisissa oloissa puhua mitään itsenäisyydestä ja omintakeisuudesta? Voiko puhua mitään itsenäisyyden ja omintakeisuuden häviämisestä joita ei pienimmässäkään määrin missään ilmennyt. Olematon itsenäisyys ei voi kadota. Ja mikään olojen vaihdos ei voi enää huonommaksi muuttaa itsenäisyyden kohtaloa mikä se kapitalistisessa yhteiskunnassa oli.
"Uudessa yhteiskunnassa sitä vastoin ei ollut mitään hallitsevia ja valta-asemissa olevia yksilöjä enemmän kuin luokkiakaan, jotka olisivat määräilleet joko taloudellisella tai valtiollisella vallallaan mitä sai ja mitä ei saanut ajatella, puhua tai kirjoittaa. Kaikki olivat saman arvoisia ja yhtä mahtavia. Kaikilla oli oikeus ja tilaisuus itsenäiseen ja omintakeiseen toimintaan. Sitäpaitsi koko olemassaolo ja menestymisen edellytykset nojasivat itsenäisyyteen ja omintakeisuuteen. Suurimman kansalaistoveriensa ihailun voitti itsenäinen sielu ja omintakeisuus oli paras suositus yleisessä seuraelämässä."
"Sellaisissa oloissa päinvastoin tuli riippuvaisuuden kadota ja itsenäisen omintakeisuuden astua valtaistuimelle."
HALLITUKSEN EPÄREHELLISYYS JA KANSALLINEN TEOLLISUUS.
"Seuraava vastaväite väittää, että kansallinen yhteisteollisuus ei voi menestyä sentähden, että hallitus ei epärehellinen ja valvoisi sellaisena vaan omia etujaan. Tämä väite näyttää heräävän kokemuksista yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin hallituksen hoidettaviksi siirtyi useampia kunnollisia ja yleismaallisia omaisuus- ja toimialoja. Näitä hallitessaan, piti silloinen hallitus silmällä yksinomaan omia ja pääomain omistajain etuja, jotka itse asiassa olivat samat niinkauvan kuin pääoman omistajain luokan jäsenet olivat hallituksena tai muutoin määräävästi vaikuttivat hallitusmiesten valintaan. Virkamiehet suorastaan möivät kaikki edut ja oikeudet vallastaan kapitalisteille.
"Sentähden, kun sellaisia asioita kaikkialla joukottain paljastettiin, tuli kansa epäluuloiseksi hallituksiin nähden, jolloin vallankumouksen vastustajat saivat tilaisuuden sanoa, että yhä suurempien asiain hoidon hallituksen käsiin antaminen olisi suurinta hulluutta.
"Kapitalistien taloudellisen ja yhteiskunnallisen toiminnan teoria ja käytäntö tarkoitti yksinomaan heidän omaa hyötyänsä. Kapitalistit eivät pienimmässäkään määrin antaneet arvoa kansan yleisille eduille, jotka luonnollisesti olivat heidän eduilleen ristiriitaisia. Sentähden he toimintansa keskittivätkin tuottaakseen yhteiskunnan kustannuksella itselleen mahdollisimman suuria etuja ja voittoja. Kansan asettaman virkamiehen ylpeys oli jättää virkapaikka yhtä köyhänä kun oli siihen astunutkin. Mutta kapitalistien suurimpana ylpeilyn aiheena oli, että he osasivat asemansa käyttää mahdollisimman suurien rikkauksien itselleen kokoomiseksi. Kapitalistien suhteen ei sellaista tointa kutsuttu epärehellisyydeksi kuten tehtiin kansan virkailijain paljon pienempien epärehellisyyden ilmiöiden tähden. Kapitalistien rikkauksia nimitettiin laillisiksi voitoiksi. Mutta mistä ne voitot olivat lähtöisin? Eikö ne olleet kansalle mitään maksaneet?
"Nämä kapitalistien luokan — joka itse asiassa oli silloin todellinen hallitus vaikkei aina mahdollisesti sitä nimeä kantanutkaan — voiton kiristämiskeinot olivat kauhean vaarallisia kansalle. Niiden kautta kapitalistien luokka todellisesti riisti kaikki kansan tuotannon. Mutta hyvien tapojen ja rehellisyyden apostolit eivät sanaakaan sitä vastaan sanoneet. Sen sijaan he pitivät kauhean suurta melua, jos kansan virkailijat pienimmässäkään määrin käyttivät yleisiä varoja omiin asioihinsa. Pienet varkaat hirtettiin, mutta suuret seppelöitiin. Sen kautta kapitalistit saivat olla rauhassa, sillä kun kansan huomio oli virkailijoihin kiintynyt, ei ollut pelkoa, että se joutaa havaitsemaan päärosvoja.
"Näin ollen ei ole suuresti ihmeteltävää, jos löytyi sellaisia mielipiteitä, jotka väittivät, että hallitus ei voi johtaa mitään rehellisesti. Kapitalistit sen käsityksen itse synnyttivät. Saarnattiin oppia, että kaikkien asiain hoito on uskottava yksityisille pääoman omistajille, jotka itse asiassa kaikessa laajuudessaan tarkoittivat asettaa käytäntöön sen ryöstön mistä muutamia virkamiehiä syytettiin. Sellainen esitys tuntuu siltä kuin talon omistaja, joka ei löytänyt sopivaa henkilöä talonsa hoitoon, olisi esittänyt sen hoidon uskomista ammatti-varkaille.