"He ovat koululapsia", sanoi Edith. "Meidät kaikki viedään tämän tai toisen samallaisen rakennuksen läpitse ollessamme koulussa, ja opettaja selittää minkä laatuisia asioita siellä toimitettiin ja siedettiin. Minä muistan hyvin miten minut vietiin lapsena tämän rakennuksen läpi. Vasta pitemmän ajan kuluttua jälestäpäin toinnuin siellä saamastani kauheasta vaikutuksesta. Toden teolla en luule että on mikään hyvä aatos tuoda nuoria lapsia tänne, mutta se tapa otettiin käytäntöön vallankumouksen jälkeisellä aikakaudella, jolloin orjuuden kauhut, joista he vasta olivat päässeet, olivat vielä tuoreina kansan muistossa, ja heidän suurimpana pelkonaan oli että valppauden puutteessa rikkaitten johtovalta voisi uudistua."

"Tietysti", hän jatkoi, "tämä rakennus ynnä toiset samallaiset, jotka varoituksina säilytettiin, kun loput perustuksia myöten hajotettiin, on perin pohjin puhdistettu ja vahvistettu sekä laitettu terveelliseksi ja varmaksi kaikin puolin, mutta taiteilijamme ovat sangen taitavasti jäljentäneet kaikki lian ja saastan vanhat vaikutteet, joten kaikki näyttää aivan samalta kuin ennenkin. Huoneissa olevat taulut osottavat miten monen ihmisolennon oli siellä kasassa oltava sekä heidän elämänsä kauhistuttavat olosuhteet. Pahinta kaikista on se että kaikki asiat ovat otetut historiallisista lähteistä ja ovat ehdottomasti tosia. Muutamin paikoin on näiden rakennusten asukkaat kuvatut vahasta tai kipsistä, sellaisina kuin he tavallisesti olivat niissä parveutuneena, ynnä yksityiskohdittain puvut, huonekalut sekä kaikki muut piirteet ajan todellisten kuvausten tai kuvien mukaan laaditut. Tällä tavoin laitetuissa rakennuksissa käynti on sanomattoman kammottavaa. Mykät kuviot näyttävät rukoilevan kävijältä apua. Siitä on jo niin kauan, ja yhä tuntee omantunnon pistoksia siitä, kun ei kykene mitään asiassa tekemään.

"Mutta; Julian, tule pois. Olipa minun tuhmuuttani, kun saatoin sinut tästä ohi. Kun otin näyttääkseni sinulle jotakin mikä ei ollut sinun päiviesi jälkeen muuttunut, en aikonut sinua narrinani pitää."

Nykyaikaisen nopean kulkulaitoksen avulla seisoimme kymmentä minuuttia myöhemmin valtameren rannalla, jossa Atlannin laineet ääntä pitäen särkyivät jalkaimme juurella ja sen sininen pinta ulottui keskeymättömänä taivaan rannalle asti. Täällä todella oli jotakin mikä ei ollut muuttunut — mahtava olemus jolle tuhat vuotta oli kuin yksi päivä ja yksi päivä kuin tuhannen vuotta. Ei voinut olla mitään säveltä nyt minua varten sellaista kuin tämän suuren olemassa olon vaikutus, tämän kaiken maailman muuttuvaisuuden muuttumattoman todistajan. Miten vähäpätöiseltä tuntuikaan se pikku ajan ripse, jonka minä olin kokenut, seisoessani tämän ijäti-kestäväisyyden symboolin läheisyydessä joka menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden teki mitätöntä merkitseviksi sanoiksi.

Seuratessani Edithiä sille paikalle rannikkoa jossa seisoimme, en ollut pannut ollenkaan merkille suuntaamme, mutta nyt ruvetessani tarkastelemaan rannikkoa, huomasin eläväksi hämmästyksekseni että hän oli tietämättään tuonut minut entisen rannikkoasumukseni paikalle Nahantissa. Rakennukset olivat kyllä jo menneet ja puitten kasvaminen oli kokonaan muuttanut maiseman ulkonäön, mutta rannikon rajaviiva oli muuttumaton ja sen tunsin heti. Pyytäen häntä seuraamaan minua kuljin tietä pitkin erään niemen ympäri vähäiselle kapealle rantamasuikaleelle meren ja kallioseinän väliin, mikä esti näkemästä ja kuulemasta mitään takana olevasta maasta. Entisen elämäni aikana tämä paikka oli ollut mielipaikkani rannikolla asuessani. Niin kauan sitten kuluneen elämäni aikana, joka nyt mieleeni muistui kuin eilispäivä, olin täällä poikasesta pitäen käynyt uneksimassa haavekuvittelujani. Jokainen piirre tästä sopesta oli minulle yhtä tuttua kuin makuuhuoneeni ja kaikki oli aivan muuttumatta. Meri edessä, taivas yläpuolella, saaret ja kaukaa siintävän mantereen rannikko — kaikki mikä näköalaan kuului oli samaa yksikohtia myöten. Heittäysin meren rannan lämpimälle sannalle, kuten olin tottunut tekemään, ja silmänräpäyksessä oli tuttujen yhteisvaikutelmien virta kiidättänyt minut takaisin entiseen elämääni, niin että kaikki kokemani ihmeet, kun niitä aloin muistella tuntuivat vain utukuvilta jotka olivat mieleeni tulvineet kuten niin monet muut ennen tällä rannikon sopukalla. Mutta mikä unelma se oli ollut, tämä kuvittelu tulevasta maailmasta; varmasti lumoavin kaikista siellä meren luona mieleeni johtuneista!

Tyttö oli ollut niissä unelmissa, neito ylen toivottu. Pahapa olisi ollut, jos hänet olisin menettänyt; mutta enpähän ollut, sillä tässä hän oli, tämä outo- ja sulopukuinen tyttö, joka vieressäni seisoi ja minulle hymyili. Jonkun mahdottoman onnen avulla olin hänet tuonut mukanani unelmaini maailmasta, pitäen hänestä kiinni lempeni voimalla, kun haavekuva muuten kokonaan oli hävinnyt silmäni auettua.

Miksi ei? Kukapa nuorukainen ei usein ole nähnyt unelmissaan immytihanteita, kauniimpia mitä maailmassa vaeltaa, joille hän valvoen on huokaillut ja joiden puoliksi muistoon jääneet kasvot ovat seuranneet häntä hämärällä kauneudellaan? Onnellisempana kuin he olin pettänyt unien polkujen kateellisen vartijan ja tuonut unelmain maan kuningattareni mukanani heidän ohitsensa.

Koettaessani Edithille tehdä uskottavaksi tätä aatostani hänen olemassaolostaan, hän myönsi sen olevan sangen järkevän ja me kauan jatkoimme tämän aatoksen kehittämistä. Joutuessamme sen mielikuvan valtaan että hän oli ennakko-olento kahdennenkymmenennen vuosisadan naisesta sen sijaan että minä olisin ollut ontto jäännös yhdeksännentoista vuosisadan miehestä, me haaveilimme mitä kesän aikana tekisimme. Päätimme käydä suurilla huvituspaikoilla missä epäilemättä hän herättäisi suurta uteliaisuutta ja samalla hänellä olisi tilaisuus tutkia miltä hänen kahdennenkymmenennen vuosisadan mielelleen tuntuisi vielä hämmästyttävämmät ihmisolennot kuin miltä hän heistä näyttäisi — nimittäin ihmiset jotka puutteen ja viheliäisyyden maailman ympäröiminä saattoivat tyytyä olemaan onnellisia arvottomassa ja jäytävässä laiskuudessa. Jälestäpäin läksisimme Europaan katselemaan siellä sellaisia asioita jotka luonnollisesti olisivat merkillisyyksiä vuoden 2000 tyttöselle, sellaiset kuin Rothschild, keisari sekä harvat erikoiset ihmisolennot, joita siihen aikaan muutamia vielä oli Saksassa, Itävallassa ja Venäjällä, ja jotka vilpittömästi uskoivat että Jumala oli antanut heidän visseille lähimmäisilleen jumalallisen arvon heitä hallitakseen.

LUKU X.

Keskiyön kylpy.