"Saat nähdä", hän sanoi ja terottaen silmänsä minun silmiini, sanoi hän levollisesti, "muista, sinä et uneksu mitään tänä yönä mikä kuului vanhaan elämääsi!" Ja hänen puhuessaan tunsin mielessäni että niin oli käyvä kuin hän sanoi.
LUKU XI.
Elämä omaisuusoikeuden perusteena.
Huonekalujen joukossa siinä maanalaisessa makuuhuoneessa missä tri Leete oli tavannut minut nukkumassa oli yksi niitä vankkoja taitavasti lukittuja rautakaappeja, joita minun aikanani käytettiin rahain ja arvoesineiden säilytyspaikkana. Tämän niin alhaalla olevan huoneen asema, sen tanakka kivirakenne ja äärettömät ovet tekivät sen sekä äänien suhteen läpitunkemattomaksi että myös yhtä varmaksi varkaita vastaan ja kun sen koko olemassaolo oli sitäpaitsi salaisuus, olin arvellut ettei mikään paikka voinut olla varmempi säilyttämään todistuksia omaisuudestani.
Edith oli ollut sangen utelias tämän kassakaapin suhteen, millä nimellä me kutsuimme näitä vankkoja kaappeja, ja useasti käydessämme tässä holvissa oli hän innokkaasti lausunut toivovansa nähdä mitä sisäpuolella oli. Olin ehdottanut että avaan sen hänelle, mutta hän oli selittänyt että kun hänen isänsä ja äitinsä olisivat yhtä hartaita näkemään tätä tapausta, oli parasta lykätä tämä harvinainen tilaisuus siksi kuin kaikki olisivat läsnä.
Istuessamme aamiaisella edellisessä luvussa kerrottujen tapausten jälkeisenä päivänä, hän kysyi eikö tänä aamuna aika olisi sopiva kassakaapin sisäpuolta tarkastella, ja kukin arveli ettei parempaa aikaa voinut olla.
"Mitä on tässä kassakaapissa", kysyi Edithin äiti.
"Viimeksi lukitessani sen vuonna 1887", vastasin, "oli siellä erilaatuisia arvopapereita ja arvotodistuksia edustaen noin miljoonaa dollaria. Kun sen tänä aamuna avaamme, löydämme suuren vallankumouksen vaikutuksen takia kauniin kokoelman arvottomia papereita. — Mitähän sivumennen sanoen tuomarinne arvelisivat, tohtori, jos veisin nuo arvopaperit heidän luokseen ja muodollisesti vaatisin uudelleen haltuuni sen omaisuuden jota ne edustavat? Otaksukaapa että sanoisin: 'Teidän arvoisuutenne, nämä omaisuudet olivat kerran minun enkä ole milloinkaan vapaaehtoisesti niistä luopunut. Miksi ne eivät ole minun nyt ja miksi niitä ei annettaisi minulle takaisin?' Tietysti ymmärrätte ettei minulla ole mitään halua alottaa kapinaa nykyistä asiain järjestystä vastaan jonka olen valmis myöntämään paljon paremmaksi vanhaa järjestelmää, mutta olempa utelias tietämään mitä tuomarit sellaiseen vaatimukseen vastaisivat, edellyttäen että he suostuisivat sen ottamaan vastaan vakavalta kannalta. Arvelen että he nauraisivat minut ulos oikeudesta. Mutta luullakseni voisinpa koko järkiperäisesti päätellä että siihen katsoen etten ollut saapuvilla kun vallankumous työnnälti meidät kapitalistit irti rikkauksistamme, olen ainakin oikeutettu saamaan kohteliaan selityksen niistä perusteista joiden nojalla se suunta oikeaksi tuomittiin siihen aikaan. En halua saada takaisin miljoonejani, vaikkapa niiden palauttaminen olisi mahdollistakin, mutta järjellisenä tyydytyksenä pitäisin tiedonantoa, minkä syyn nojalla ne takavarikkoon otettiin ja yhteiskunta niitä pitää."
"Todellakin, Julian", sanoi tohtori, "olisipa erinomainen aatos tehdä juuri näin kuin selititte — se on, nostaa muodollinen oikeudenkäynti kansaa vastaan entisen omaisuutenne palauttamisesta teille. Se synnyttäisi mitä vilkkainta yleistä harrastusta ja elähyttäisi keskustelua taloudellisen yhdenvertaisuutemme, siveellisestä perusteesta millä olisi yhteiskunnalle suuri kasvatuksellinen arvo. Näettehän, nykyinen järjestelmä on niin kauan ollut voimassa että usein ei juolahda muitten kuin historioitsijain mieleen että koskaan on muuta ollutkaan. Olisipa hyvä asia kansalle, jos sen mielet saataisiin elvytetyksi tässä asiassa ja pakotetuksi muodostamaan joitain perusteellisia ajatuksia vanhan ja uuden järjestyksen erotuksien ansioista ja nykyisen järjestelmän syistä. Käymällä oikeutta noiden hallussanne olevain arvopaperien perusteella saisitte aikaan sievän draamallisen kohtauksen. Siinä olisi yhdeksästoista vuosisata syyttäjänä kahdennettakymmenennettä vastaan, vanha sivistys vaatimassa tiliä uudelta. Tuomarit, siitä saatte olla varma, kohtelisivat teitä mitä suurimmalla huomaavaisuudella. He myöntäisivät teille heti näin omituisissa olosuhteissa oikeuden saada uudelleen vireille alusta pitäen koko kysymys rikkauden jakamisesta ja omaisuuden omistamisesta, ja he olisivat valmiit harkitsemaan sitä mitä laajimmassa merkityksessä."
"Epäilemättä", vastasin, "mutta sepä on juuri kuvaus luullakseni epäitsekkään yhteishengen puutteesta aikalaisteni kesken etten tunne olevani halukas antautumaan näyteltäväksi edes kasvatuksellisestakaan syystä. Onko se muuten tarpeellistakaan? Te voitte sanoa minulle yhtä hyvin kuin tuomaritkin, mikä olisi vastaus ja kun minä vain vastausta haluan enkä omaisuutta, on se yhtä hyvä."