"Eivät varmaankaan. Mahdotonta on että teillä taikka kellään muullakaan olisi niin tanakka oikeus, aineellisiin kappaleisiin kuin vähimmälläkin kansalaistoverillanne on henkeensä taikka että voisitte niin tukevilla perusteilla vaatia yhteisvoimain käyttöä oikeuksienne tukemiseksi näiden kappaleitten suhteen kuin he voisivat tehdä yhteisvoimain käyttämistä vaatiakseen elinoikeuksiensa tukemista varten teidän aineoikeuksianne vastaan, missä nämä kaksi vaatimusta sitten ristiriitaan joutuisivatkin joko suoraan tai epäsuoraan. Yhteiskunnan omaisuuden suhteeton omistus jota muutamat sen jäsenet käyttäisivät supistaakseen ja uhatakseen jälellä olevain elämää ei millään tavalla ole yhteydessä niiden välikappaleiden kanssa joiden kautta omaisuus on saatu. Välikappaleet ovat voineet saada aikaan lisävääryyttä yhteiskunnalle, kuten ne menneinä aikoina usein tekivätkin kohtuuttoman jakonsa takia; mutta tämä suhteettomuus, miten sitten lie syntynytkin, oli jatkuvaa vääryyttä sen alkuun katsomatta. Meidän omaisuutemme siveysoppi on todellakin, kuten sanoitte, tavattoman yksinkertaista. Se sisältää yksinkertaisesti lain itsensä suojelemisesta, joka on kaikkien nimessä vakuutettu kenen tahansa anastusta vastaan. Se nojautuu periaatteeseen jonka lapsi voi ymmärtää yhtä hyvin kuin filosoofi ja jota ei kukaan filosoofi milloinkaan ole koettanut kieltää — nimittäin kaikkien ylin oikeus elää ja sentakia vaatia että yhteiskunta niin järjestetään että tämä oikeus turvataan.

"Mutta kaikesta huolimatta", jatkoi tohtori, "mikä tämän periaatteen taloudellisessa sovittelussamme on sellaista jonka täytyy vaikuttaa teidän aikanne ihmiseen toisellaistakin tunnetta kuin hämmästystä siitä ettei sitä jo aikaisemmin ole tehty? Siitä asti kuin se mitä te sanoitte uudenaikaiseksi sivistykseksi oli olemassa, on kaikkien hallitusten ja kansain periaatteena ollut että valtion ensimmäinen ja korkein velvollisuus on suojella kansalaisten henkeä. Tätä tarkoitusta varten ovat poliisit, oikeudet, armeijat ja suurin osa hallituksen koneistosta olleet olemassa. Te kävitte niin pitkälle että sanoitte: valtio, joka ei millä kustannuksilla tahansa ja äärimmilleen edellytyksiänsä käyttäen turvannut kansalaistensa henkeä, menetti kaikki vaatimuksensa heidän alamaisvelvollisuuksiinsa nähden.

"Mutta samalla kuin saarnasitte tätä periaatetta niin leveästi sanoissa, te kokonaan käytännössä syrjäytitte toisen ja suuremman puolen sen tarkoituksesta. Jätitte kokonaan huomioon ottamatta taikka ylenkatsotte sen vaaran jolle elämä taloudelliselta puolen on alttiina — nälän, vilun ja janon. Te riipuitte kiinni siinä että elämä saattoi vaaraan joutua vain nuijan, puukon, kuulan, myrkyn taikka jonkun muun ruumista vahingoittavan rikosmuodon kautta, aivan kuin nälkä, vilu ja jano — sanalla sanoen taloudelliset puutteet — eivät olisi paljon pysyväisempiä olemassaolon verivihollisia kuin kaikki vihollisuuden muodot yhteensä. Te jätitte huomioon ottamatta sen tosiseikan että jokainen, joka jollain tavalla, vaikkapa miten välillisesti tai kiertäen, anasti kokonaan tai osaksi toisen elämiskeinoja, kävi hänen henkensä kimppuun aivan yhtä vaarallisesti kuin puukolla tai kuulalla se voitiin tehdä — vieläpä vaarallisemminkin, sillä suoranaista hyökkäystä vastaan hänellä oli parempi tilaisuus puolustautua. Te ette ajatelleet että minkäänlainen joukko poliiseja eikä laki- tai sotilassuojelus voinut estää ketään kurjuuteen hukkumasta, jos hänellä ei ollut taipeeksi mitä syödä ja mihin pukeutua."

"Me riipuimme siinä teoriassa", sanoin, "että valtion ei sopinut sekaantua tekemään yksilön hyväksi sellaista mitä hän itse saattoi tehdä eikä liioin auttaa häntä sitä tekemään. Me päättelimme että kokonaisuusjärjestöön saattoi vedota vain silloin, kun yksilön valta oli ilmeisesti erilaatuinen itsepuolustukseen nähden."

"Se ei ollut niinkään huono teoria, jos vain olisitte eläneet sen mukaan", sanoi tohtori, "vaikkakin nykyinen teoria paljon järkiperäisemmin selittää että mitä vain paremmin voidaan toimittaa yhteistyöllä kuin yksityisellä toiminnalla, se tulee siten tehdä, vaikkapa se voitaisiinkin vajavaisemmilla keinoilla yksilöllisestikin loppuun saattaa. Mutta ettekö luule että niiden taloudellisten olosuhteitten vallitessa jotka yhdeksännentoista vuosisadan lopulla olivat käytännössä Amerikassa, Europasta puhumatta, olisi tavallinen hyvällä revolverilla varustettu mies pitänyt paljon helpompana tehtävänä itsensä ja perheensä suojelemista rikoksia vastaan kuin heidän suojelemistaan puutetta vastaan? Eivätkö häntä vastustavat hankaluudet viimemainitussa taistelussa olleet paljon suuremmat kuin ensinmainitussa, jos hän oli tavallisen hyvä ampuja? Miksi sitten teidän omat periaatteenne huomioon ottaen yhteiskunnan yhteisvoima rajoittamatta alistettiin hänen turvakseen rikoksia vastaan, jotka hän olisi hyvin voinut itsekin torjua, mutta jätettiin hänet taistelemaan taipumattomia vastuksia vastaan niukan toimeentulon saavuttamiseksi? Oliko yhtään tuntia päivässä taikka päivää vuodessa, jolloin taloustaistelun sekasorrosta ja köyhiä sortavista vastuksista johtuneet kuolleitten lukumäärä ja ruumiilliset ja siveelliset tuskat eivät olisi suhteentuneet kuin sata yhteen verrattuina saman tunnin rikoksista johtuneitten kuolleitten ja kärsimysten luetteloon? Paljon paremmin olisi yhteiskunta täyttänyt tunnustamaansa velvollisuuttaan jäsentensä hengen turvaamisessa, jos se olisi peruuttanut kaikki rikoslait, erottanut toimestaan jokaisen tuomarin ja poliisimiehen sekä jättänyt ihmisten omaksi asiaksi itsensä suojelemisen rikoksia vastaan paraan ymmärryksensä mukaan, mutta samalla perustanut rikosoikeuden koneiston tilalle taloudellisen hallintojärjestelmän joka olisi kaikki turvannut puutetta vastaan. Jos se todella olisi ylläpitänyt tämänlaista taloudellista yhteisjärjestöä rikos- ja oikeusjärjestelmän tilalla, olisi se heti yhtä vähän tarvinnut tätä viimemainittua kuin mekään, sillä useimmat rikoksista jotka teitä kiusasivat olivat suoranaisia tai epäsuoria tuloksia vääristä taloudellisista olosuhteistanne ja olisivat niiden mukana kadonneet.

"Mutta suokaa anteeksi kiivauteni. Muistakaa että minä kiivailen teidän sivistystänne enkä teitä vastaan. Minä tahdon saada sanotuksi että teidän maailmanne yhtä täydellisesti kuin meidänkin hyväksyi periaatteen jonka mukaan yhteiskunnan ensimmäinen velvollisuus on turvata jäsentensä henkeä, mutta että suostumatta tätä periaatetta taloudellisestikin tulkitsemaan, samoin kuin poliisin, oikeusistuimien ja sotaväen perusteelta, teidän maailmanne sotkeutui ristiriitaan joka oli yhtä ilmeinen kuin seurauksiltaan julma. Me taasen ottamalla kansana niskoillemme vastuunalaisuuden ihmisten hengen turvaamisen suhteen taloudelliselta puolen olemme vain ensi kerran rehellisesti toteuttaneet periaatteen joka on yhtä vanha kuin sivistynyt valtio."

"Tämä on kyllä selvää", sanoin "Jokaisen asiata ajatellessaan on pakko myöntää että valtion tunnustettu velvollisuus turvata kansalaisen henki hänen lähimmäistensä toimenpiteitä vastaan sisältää järkiperäisesti vastuunalaisuuden hänen suojelemisensa suhteen elämän taloudelliselta perusteelta tehtyjä hyökkäyksiä vastaan aivan yhtä hyvin kuin suoranaisilta väkivallan yrityksiltäkin. Minun aikani edistyneemmät hallitukset myönsivät köyhäin lakien ja vaivaisjärjestelmäinsä kautta epäselvästi tämän vastuunalaisuuden, vaikka se huolenpidon muoto jota he osottivat taloudellisesti kovaosaisille oli niin laihaa ja niin kunnialle käypien ehtojen takana että ihmiset useasti pikemmin tahtoivat kuolla kuin hyväksyä sitä. Mutta jos myönnetään että se tunnustuksen laatu jonka me annoimme kansalaisen oikeudelle olemassaolon turvaamisen suhteen oli julkeampaa pilkkaa kuin sen kokonaan kieltäminen olisi ollut, ja että sen velvollisuuden paljon laveampi tulkitseminen tässä suhteessa olisi ollut valtion tehtävä, niin miten siitä järjellisesti seuraa että yhteiskunta on velvoitettu takaamaan ja kansalainen vaatimaan ehdotonta taloudellista yhdenvertaisuutta?"

"Aivan totta on, kuten sanotte", vastasi tohtori, "että yhteiskunnan velvollisuus taata varmaksi jokaiselle jäsenelleen hänen elämänsä taloudellinen pohja voitaisiin jollain tavalla suorittaa taloudellista yhdenvertaisuutta toimeen panemattakaan. Aivan samoin teidän päivinänne valtion velvollisuus turvata kansalaisten elämä ruumiillisista rikoksista voitiin suorittaa nimellisesti, jos se tyytyi vain estämään suoranaisten murhaajain työtä jättäen kansan kärsimään toistensa hillittömyyttä ja kaikenlaista rikollisuutta mikä ei suoranaisesti ollut kuolettavaa laatua;; mutta sanokaahan minulle, Julian, olisivatko hallitukset tyytyneet teidän päivinänne siten muodostamaan rajoja velvollisuudelleen suojella kansalaisia rikoksista, tai olisivatko kansalaiset tyytyneet sellaisiin rajoituksiin?"

"Tietysti eivät."

"Hallitus", jatkoi tohtori, "joka teidän päivinänne olisi rajoittanut kansalaisten rikoksista suojelemisen pelkkään murhien estämiseen ei olisi kestänyt päivääkään. Ei ollut olemassa sellaista raakalaiskansaa joka olisi kärsinyt sitä. Toden teolla kaikki sivistyneet hallitukset eivät ainoastaan suojelleet kansalaisia hyökkäyksistä heidän henkeänsä vastaan, vaan myös jokaisesta ja kaikenlaatuisista ruumiillisista pahoinpitelyistä ja hyökkäyksistä, miten mitättömistä tahansa. Ei saanut kukaan ihminen sormellaan toiseen vihamielessä koskea, ja jos hän kieltänsä, käytteli ilkeästi toista vastaan, niin hänet teljettiin vankilaan. Laki suojeli ihmisiä sekä heidän arvonsa että heidän ruumiillisen haavoittumattomuutensa puolesta, oikein tunnustaen, että ihmisen häpäiseminen tai herjaaminen on yhtä suuri rikos kuin hyökkäys itse henkeä vastaan.