"Päätekijänä omaisuuden tuotannossa sivistyneitten ihmisten keskuudessa on yhteiskunnallinen järjestö, liittoutuneen työn ja vaihdon koneisto, jonka kautta sadat miljoonat yksilöt varaavat toistensa tuotteille kysyntää ja keskinäisesti täydentävät toistensa työtä, siten muodostaen kansan ja maailman tuotanto- ja jakojärjestelmästä suuren koneen. Tämä oli laita myös yksityiskapitalismin aikana, huolimatta sen toimintatavan äärettömästä tuhlaavaisuudesta ja jarrutuksesta; mutta tietysti on se nyt paljon tärkeämpi totuus, kun osuustoiminnan koneisto käypi mahdollisimman pehmeästi ja joka voimaunssi käytetään mahdollisimman vaikuttavasti. Alkuvoima koko teollisuustuotannossa, joka on yhteiskunnallisen järjestön tulos, on nähtävissä erotuksessa sen arvona minkä ihminen työn tekijänä tuottaa yhteiskunnallisen järjestön yhteydessä, ja sen välillä mitä hän voisi tuottaa erillänsä ollen. Lähimmäistensä kanssa yhdessä työskennellen yhteiskunnallisen järjestön avulla hän ja he tuottavat tarpeeksi auttaakseen kaikki mitä korkeimpaan ylöllisyyteen ja sivistykseen. Erillään työskennellessään on inhimillinen, kokemus osottanut että hän olisi onnellinen, jos voisi yleensä tuottaa siksi paljon että hengissä pysyisi. On arvioitu luullakseni että työn tekijän keskimääräinen päivän tuotanto Amerikassa on tätä nykyä noin 50 dollaria. Saman ihmisen työskentelystä olisi arvio saman laskuperusteen mukaan sangen korkea, jos sen sanottaisiin olevan viisikolmatta senttiä. Sanokaahan nyt minulle, Julian, kenelle kuuluu yhteiskunnallinen järjestö, tämän ihmisten yhteyden ääretön koneisto, joka kohottaa jokaisen työn tuotetta noin kaksi sataa kertaa?"
"Ilmeisesti", vastasin, "se ei voi kuulua kellekään erikoisesti, vaan yksinomaan yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. Yhteiskunta kokonaisuudessaan voi yksin olla järjen ja keksimisen yhteiskunnallisen omaisuuden perijä ja yhteiskunta kokonaisuudessaan saapi aikaan jatkuvasti jokapäiväisen joukkoyhteyden jonka avulla yksinomaan tätä perintöä voidaan käyttää."
"Aivan niin. Yhteiskunnallinen järjestö ynnä kaikki mitä siinä on ja mitä se mahdolliseksi saattaa, on kaikkien jakamaton perintö yhteisesti. Kenelle sitten kohtuuden mukaan kuuluu kunkin työn kaksi sataa kertaa suurempi arvo joka johtuu yhteiskunnallisesta järjestöstä?"
"Ilmeisesti yhteiskunnalle kokonaisuudessaan — yhteiseen kassaan."
"Ennen suurta vallankumousta", jatkoi tohtori, "vaikka silloin tuntuukin vallinneen hämärä ajatus tämän laatuisesta yhteiskunnallisesta kassasta, joka kuului yhteiskunnalle kokonaan, ei ollut mitään selvää ymmärrystä sen laajuudesta eikä sillä ollut vartijaa taikka määräyksiä jotka olisivat pitäneet huolta sen kokoamisesta ja käyttämisestä yhteistarpeisiin. Yleinen teollisuusjärjestö, kansallinen talousjärjestelmä, oli välttämätön, ennenkuin yhteiskunnallista kassaa voitiin mukavasti suojella ja hoitaa. Siihen asti sen välttämättä täytyi olla alttiina yleiselle ryöväykselle ja kavallukselle. Yhteiskunnallinen koneisto oli keinottelijain huostassa jotka sitä käyttivät rikastumiskeinonansa kantaen veroja kansalta jolle se kuului ja jota sen olisi pitänyt rikastuttaa. Vallankumouksen vaikutusta voi kuvata sanomalla että kansa vain silloin otti kokonaisuudessaan huostaansa yhteiskunnallisen koneiston, joka oli aina sille kuulunut, tarkoittaen siitä lähtien johtaa sitä yleisenä laitoksena jonka tulot tuli antaa yhdenarvoisille omistajille eikä enää rosvoille.
"Te voitte helposti nähdä", jatkoi tohtori, "miten tämän teollisuustuotteiden erittelyn täytyi vähentää persoonallisen yhdenvertaisuuden tärkeyttä työn suorituksessa yksityisten työn antajain kesken. Jos nykyinen mies yhteiskuntakoneiston avulla voi tuottaa viidenkymmenen dollarin arvosta työtä, kun hän ilman yhteiskuntaa voi tuottaa vain neljännes dollarin arvosta, niin jokaista viittäkymmentä dollaria kohti neljäkymmentä yhdeksän ja kolme neljäsosaa dollaria täytyy sijoittaa yhteiskunnan kassaan, jos mieli tasa-arvoista jakoa toimeen panna. Kahden ihmisen teollisuustuotteliaisuudessa ilman yhteiskunnan apua saattoi toinen olla puolta pahempi toista — se on, samalla kuin toinen kykeni tuottamaan täyden neljännes dollarin arvosta työtä päivässä, toinen saattoi tuottaa vain kahdentoista ja puolen sentin arvosta. Tämä oli sangen suuri erotus niiden olosuhteiden vallitessa, mutta kaksitoista ja puoli senttiä on niin mitätön osa viidestäkymmenestä dollarista ettei se mainitsemista edes ansaitse. Se on, erotus kahden ihmisen yksilöllisten kykyjen välillä jäi samaksi, mutta sen erotuksen alensi suhteellisesti vähäpätöiseksi se äärettömän suuri tasainen lisäys jonka yhteiskuntajärjestö molempain tuotteille samalla mitalla antoi. Taikka toista esimerkkiä käyttäen, ennenkuin ruuti oli keksitty saattoi yksi mies helposti olla kahden vertainen sotilaana. Erotus yksityisten miesten välillä pysyi kaikesta huolimatta voimassa; mutta pyssyn tuottama tavaton samallainen lisäys molempain voimaan saattoi heidät käytännössä samanarvoisiksi taistelijoiksi. Pyssyistä puhuessamme saamme vielä paremman esimerkin — yksilöllisten sotilaitten suhde jalkaväen joukkueessa sen muodostamiseen nähden. Suuria erotuksia oli olemassa yksilöllisten sotilaitten taisteluvoimassa rivien ulkopuolella. Mutta riveissä ollen tämä muodostus lisäsi jokaisen sotilaan taistelukykyä yhtäläisesti niin valtavasti että eri miesten yksilöllisten kykyjen välinen eroavaisuus peittyi mitättömäksi. Sanokaamme esimerkiksi että tämä muodostelma lisäsi joka jäsenen taisteluvoimaa kymmenellä, silloin mies, joka rivien ulkopuolella oli kahden veroinen voimassa toveriinsa verrattuna, oli molempain rivissä seisoessa häneen verrattuna kuin kaksitoista yhdentoista rinnalla — vähäpätöinen erotus.
"Minun tuskin tarvinnee teille huomauttaa, Julian, yhteiskunnallisen kassa-aatteen merkitystä taloudelliseen yhdenvertaisuuteen, kun teollisuusjärjestelmä oli kansallistutettu. Se osotti selvästi että vaikka olisikin mahdollista laskea tyydyttävällä tavalla teollisuustuotteiden erotus, jotta yksilöllinen työ saisi sille oikeudellisesti tulevan osuuden samoinkuin yhteiskuntakassakin, ei tulos kuitenkaan olisi vaivan arvoinen. Erikoisen kyvykäskään työn tekijä, joka voisi toivoa eniten siitä voittavansa, ei voisi toivoa voittavansa niin paljon kuin menettäisi toisten kanssa yhdessä uhraamalla teollisuuskoneiston lisäkyvyn joka olisi tuloksena yhteistunnosta ja yhteishengestä työn tekijäin kesken kehittyen täydellisesti etujen yhteyden tunnosta."
"Tohtori", huudahdin, "minä pidän tästä yhteiskuntakassan aatoksesta tavattomasti! Se saattaa minut ymmärtämään muiden asiain ohessa, miten täydellisesti te näytte kehittyneen palkka-aatteesta joka muodossa tai toisessa oli kaikkien talousaatteiden perusteena minun aikanani. Se johtuu siitä että olette tottuneet pitämään yhteiskuntapääomaa rikkautenne päälähteenä pikemmin kuin jokapäiväisenä erikoiskäyttötavarana. Se on sanalla sanoen erotus kapitalistin ja köyhälistön aseman välillä."
"Myöskin niin", sanoi tohtori. "Vallankumous teki meistä kaikista kapitalisteja, ja voitto-osuuden aate on karkoittanut palkka-aatteen. Me otamme palkkaa väin kunnian muodossa. Meidän kannaltamme katsoen, kun joukko-omistus vallitsee yteiskuntajärjestelmän talouskoneistoon nähden ja yhteiskunnalla kokonaisuudessaan on ehdoton valta sen tuotteisiin, on jotakin huvittavaa niissä uutterissa väittelyissä, joiden kautta teidän aikalaisenne koettivat määritellä täsmälleen, miten suurta tai pientä palkkaa tai hyvitystä palveluksistaan oli tämä tai tuo yksilö tai joukkokunta oikeutettu saamaan. Rakas Julian, jos taitavinkin työn tekijä saisi tyytyä vain omiin tuotteisiinsa, jos hän olisi ehdottomasti erotettu ja irrallaan niistä voimista joiden kautta yhteiskuntakoneisto oli sen monin kerroin lisännyt, ei hänen elinkulkunsa olisi parempi kuin puoliksi nälistyneen metsäläisen. Jokainen on oikeutettu ei ainoastaan omaan tuotteeseensa, vaan paljon enempään — nimittäin osuuteensa yhteiskuntajärjestön tuotteista ynnä lisäksi persoonalliseen tuotantoonsa, eikä hänen oikeutensa tähän osuuteen riipu siitä teidän aikanne se-riistää-joka-riistää-voi periaatteesta, jonka avulla toiset itsestänsä tekivät miljoonamiehiä ja toiset jätettiin kerjäläisiksi, vaan samallaisista ehdoista kuin kaikilla hänen kanssakapitalisteillaankin on."
"Minun aikanani puhuttiin ansaitsemattoman koron aatteesta jota korkoa yhteiskuntajärjestö antoi yksityisille omaisuuksille", sanoin, "mutta mikäli muistan vain maa-arvon yhteydessä. Oli uudistusmiehiä jotka päättelivät että yhteiskunnalla on oikeus ottaa itselleen veroina kaikki lisäykset maan arvossa jotka johtuivat yhteiskunnallisista aiheista sellaisista kuin väestön lisääntymisestä tai yleisistä parannuksista, mutta he näyttivät pitävän oppinsa toteuttamista mahdollisena vain maahan nähden."