"Jokainen koneseppä voi leikata terästä kuin korttipaperia", vastasi tohtori; "mutta todellakaan en usko että maailmassa on ihmistä joka voisi avata lukkoa. Meillä tietysti on yksinkertaisia lukkoja yksityissalaisuuksien tallettamiseksi ja lasten pahantekoja vastaan, mutta ei mitään sellaisia joita olisi tarkoitettu vakavampaa vastustusta kestämään joko väkinäistä tai taidokasta. Lukkoseppien ammattikunta on kuollut."
Tällöin Edith, joka malttamattomasti halusi nähdä kaapin avattuna, huudahti ettei kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ollut mitään kerskaamista, ellei se voinut ratkaista pulmaa johon jokainen taitavampi murtovaras yhdeksännellätoista vuosisadalla pystyi.
"Kärsimättömän nuoren naisen kannalta saattaa se siltä tuntua", sanoi tohtori. "Mutta meidän täytyy muistaa että hävinneet taiteet usein ovat inhimillisen edistyksen muistopatsaina, osottaen loppuunkuluneita rajoja ja välttämättömyyksiä joihin ne ovat kuuluneet. Siitä syystä ettei meillä enää ole varkaita, ei liioin ole lukkoseppiä. Julian raukan oli käytävä kaikki nämä vastukset läpi turvatakseen paperinsa tuossa kassakaapissa, koska hänestä olisi tullut kerjäläinen jos olisi ne menettänyt, ja sen sijaan että oli monien herra olisi hänestä tullut harvojen palvelija ja ehkä olisi viettelys johtanut rosvoksi hänetkin. Ei ole ihme että lukkoseppiä niinä päivinä tarvittiin. Mutta nyt, näettehän, vaikka otaksuisikin että yhteiskunnassa missä kukin nauttii yleistä ja samallaista varallisuutta joku haluaisi jotakin varastaa, ei hän voisi varastaa mitään sellaista minkä jälleen voisi myydä. Meidän varallisuutemme sisältää takuun siitä että kullakin on samallainen osuus kansan kapitaalissa ja tuloissa — takuun joka on persoonallinen ja jota ei voida meiltä riistää eikä antaa pois, se kun on jokaiselle syntymässä annettu ja vasta kuoleman tapahduttua peruutetaan. Huomaatte kai että lukkosepät ja kassakaapin tekijät olisivat aivan tarpeetonta väkeä."
Puhuessamme olin jatkanut laatan pyörittelemistä toivoen että uppiniskainen salpa taipuisi toimimaan ja lopulta heikko napsahdus vastasi ponnistuksiani ja minä heilautin oven auki.
"Hyi!" huudahti Edith, kun sen sisältä tulvahti ilkeä ummehtunut löyhkä. "Säälinpä teidän aikaista väkeä, jos tämä löyhkä on osote siitä mitä he saivat hengittää."
"Se on luultavasti ainoa jälellä oleva osote mikä saatavissa on", huomautti tohtori.
"Kas miten naurettavan pieni laatikko se on sisältä, vaikka se ulkopuolelta on niin vaateliaan näköinen!" huudahti Edithin äiti.
"Niin", sanoin. "Paksujen seinäin tuli turvata sisältöä sekä tulen että rosvojen varalta — ja sivumennen sanoen luulisin että te yhä vielä tarvitsette tulenvarmoja kaappeja."
"Meillä ei ole tulipaloja, paitsi vanhoissa rakennuksissa", vastasi tohtori. "Kun rakentaminen joutui koko kansan haltuun, emme me näettehän voineet sitä sietää, sillä omaisuuden hävittäminen merkitsee kansalle kuollutta häviötä, kun taas yksityiskapitalismin aikana häviö työnnettiin toisten niskoille kaikenlaisilla keinoilla. Silloin voitiin vakuuttaa, mutta nyt kansan on vakuutettava itse."
Avasin kassakaapin sisäoven ja otin esille laatikoita jotka olivat täynnä kaikenlaatuisia arvopapereita, ja tyhjensin ne huoneessa olevalle pöydälle.