"Ja olitteko ainoa henkilö jolle omaisuus tuli perinnön kautta ilman hänen omaa ponnistustaan?"
"Päinvastoin, perinnöllinen omistusoikeus oli koko omaisuusjärjestelmän peruste ja selkäranka. Kaikki maa, paitsi uusimmissa maissa, sekä suurin osa seisovaa omaisuutta oli sellaisen omistusoikeuden varassa."
"Aivan niin. Me kuulemme, mitä Julian sanoo. Moralistit ja papit julistivat juhlallisesti omaisuuden erilaisuuden oikeaksi ja nuhtelivat köyhäin tyytymättömyyttä sillä perusteella että kyvyn ja taidon luonnolliset eroavaisuudet oikeuttivat nämä erilaisuudet, mutta samalla he koko ajan tiesivät ja jokainen tiesi joka heitä kuunteli että koko omaisuusjärjestelmän perusperiaate ei ollut kyky, ponnistus eikä minkäänlainen ansio, vaan yksinomaan syntymisen sattumus; sen täydellisempää pilkkaa siveysopista ei olisi mikään muu moraalin nimeä pitävä voinut tehdä."
"Mutta, Julian", huudahti Edith, "sinulla täytyi varmasti olla joku puolustuskeino omalletunnollesi siitä että hallussasi oli puutteen maailmassa vallitessa niin paljon hyviä tarpeita kuin sinulla oli!"
"Minä pelkään", sanoin, "että ette helposti voi käsittää miten sitkeätä oli yhdeksännentoista vuosisadan omantunnon pintanahka. Muutamia lienee minun luokkalaisiani ollut Mother Goosen pikku Jack Hornerin [Mother Goose, muuan amerikalainen satukirja, Jack Horner, muuan sen henkilöistä. — Suom. muist.] aatteellisella kannalla joka arveli että hänen tulee olla hyvä poika, koska oli napannut luumun puusta mutta minä en ollenkaan kuulunut sille asteelle. En milloinkaan paljon ajatellut syytä miksi minulla oli oikeus ylöllisyyteen, jonka ansaitsemiseksi en ollut mitään tehnyt, keskellä työntekijäin nälkää näkevää maailmaa, mutta toisinaan sitä ajatellessani tuntui kuin tulisi anteeksi pyytää almua anovalta kerjäläiseltä että oli tilaisuudessa sen antamaan."
"Mahdotonta on saada minkäänlaista kiistaa aikaan Julianin kanssa", sanoi tohtori; "mutta olipa toisia hänen luokkalaisiaan vähemmän järkeviä. He kohdistivat moraaliset vaatimuksensa, omaisuuteensa ja nojausivat esi-isiinsä. He päättelivät että näillä esi-isillä, joilla he otaksuivat olleen ansio-oikeuden omaisuuteensa, oli sen ansion perusteella myös oikeus antaa se toisille. Tässä he tietysti ehdottomasti sekoittivat laillisen ja moraalisen oikeuden käsitykset. Laki saattoi kyllä antaa henkilölle oikeuden siirtää laillinen omaisuuden omistusoikeus tavalla joka soveltui lainlaatijoille, mutta omaisuuden ansio-oikeutta, se kun nojautui persoonalliseen ansioon, ei olisi voitu luonnon esineisiin nähden siirtää eikä luovuttaa kenenkään omaksi. Taitavinkaan lakimies ei koskaan olisi voinut väittää voivansa esittää asiakirjan joka kykenisi siirtämään pienimmänkään ansio-oikeuden toiselta henkilöltä toiselle, vaikka miten läheisiä sukulaisia olisivat olleet.
"Muinaisina aikoina oli tapana vaatia lapset vastaamaan isiensä veloista ja myydä heidät velan korvaukseksi. Julianin aikaiset ihmiset pitivät vääränä rangaistuksena kuormittamista siten viattomain jälkeläisten hartioille esi-isien rikoksista. Mutta jos nämä lapset eivät olleet ansainneet esi-isiensä laiskuuden seurauksia, niin yhtä vähän oli heillä oikeutta esi-isiensä uutteruuden hedelmän omistamiseen. Raakalaiset jotka pitivät yllä molemman laatuista perinnöllisyyttä, olivat johdonmukaisempia kuin Julianin aikalaiset, jotka toisen puolen perinnöllisyyttä hylkäsivät, mutta toisen säilyttivät. Merkitseekö se että viimemainittu teoria olisi inhimillisempi vaikka yksipuolinen? Siinä suhteessa te olisitte voineet tiedustaa perinnöttömäin syvien rivien mielipidettä, joilla sen takia että maailman ja sen tulolähteet olivat sukupolvesta toiseen omistaneet yksin perinnöllisen omaisuuden omistajat, ei oltu jätetty mitään kiinnekohtaa eikä mitään elämiskeinoa, paitsi perinnöllisen luokan luvalla."
"Tohtori", sanoin, "minulla ei ole mitään tarjolla tätä kaikkea vastaan. Meillä jotka perimme omaisuutemme ei ollut mitään moraalista omistusoikeutta siihen, ja sen me tiesimme yhtä hyvin kuin kuka tahansa, vaikka ei pidetty kohteliaana sen muistuttamista meidän läsnä ollessamme. Mutta jos minun täytyy tässä nousta häpeäpaaluun edustamaan perintöluokkaa, niin onpa toisia joiden täytyy seisoa vieressäni. Me emme olleet ainoat joilla ei ollut oikeutta rahoihimme. Ettekö aio mitään sanoa rahan tekijöistä, niistä lurjuksista jotka muutamissa vuosissa haravoivat kokoon suuria omaisuuksia tukkupetoksilla ja nylkemisillä?"
"Anteeksi, olin juuri siirtymässä heihin", sanoi tohtori. "Naiset, teidän tulee muistaa", hän jatkoi, "että rikkaat, jotka Julianin päivinä omistivat melkein kaiken mikä oli jonkun arvoista joka maassa ja jättivät syville riveille vain tähteet ja murut, olivat kahdenlaisia: sellaisia jotka olivat perineet omaisuutensa ja sellaisia jotka kuten sanottiin olivat tehneet sen. Olemme nähneet miten oli perintöluokan oikeuden laita omaisuuteensa niiden periaatteiden mukaan joiden yhdeksästoista vuosisata vakuutti olevan omaisuutta puoltamassa — nimittäin, että yksilöillä oli oikeus työnsä hedelmiin. Tarkastakaamme nyt miten sama periaate oikeutti tällaisten toisten omistukset, joihin Julian viittasi ja jotka väittivät itse tehneensä rahansa ja todistukseksi odottivat elämäänsä joka lapsuudesta pitäen oli ehdottomasti levähtämättä, seisahtamatta ollut pyhitetty voittojen pinoamiselle. Tietysti työ itsessään, olipa se miten uutterata tahansa, ei sisällä moraalista ansiota. Se saattaa olla rikollista toimintaa. Katsokaamme oliko näillä miehillä, jotka väittävät tehneensä rahansa, mitään parempaa oikeutta niihin kuin Julianin luokalla sen säännön nojalla joka erilaisen omaisuuden puolustukseksi esitettiin, että itse kullakin on oikeus työnsä tuloksiin. Täydellisin määritelmä omaisuusoikeuden periaatteesta, perustuen taloudellisiin ponnistuksiin, mikä on meille säilynyt, on tämä perusohje: 'Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan tuotteeseensa, koko tuotteeseensa eikä mihinkään muuhun kuin tuotteeseensa.' Tällä perusohjeella on kaksikertainen kärki, negatiivinen samoinkuin positiivinenkin, ja negatiivinen kärki on sangen terävä. Jos itse kullakin oli oikeus omaan tuotteeseensa, ei kellään muulla ollut oikeutta mihinkään sen osaankaan, ja jos jonkun kasan nähtiin sisältävän jotain tuotetta mikä ei suoranaisesti ollut hänen, niin se laki hänet varkaaksi tuomitsi johon vedonnut oli. Jos osakekeinottelijaa, rautatiekuninkaitten, pankkiirien, suurten maan omistajain tai toisten rahaherrain suurissa omaisuuksissa, jotka herrat kerskailivat alkaneensa elää yhdellä shillingillä — jos näiden nousukkaitten nopeasti kasvaneissa omaisuuksissa oli jotakin joka oikeastaan oli jonkun toisen vaan ei omistajan ponnistusten tuotetta, niin se ei ollut hänen ja se seikka että hän sen omisti, tuomitsi hänet varkaaksi. Jos hän tahtoi saada oikeuden omaisuuteensa, täytyi hänen yhtä huolellisesti saada kaiken sen mikä oli hänen omaa tuotettansa kuin välttää ottamasta mitään mikä ei hänen tuotettansa ollut. Jos hän vaati saadakseen paunan lihaa jonka lain puustain oli hänelle tuominnut, hänen täytyi tätä puustainta noudattaa ottaen huomioon Portian varoituksen Shylockille:
"Et enempää, et vähempää sa saa, Kuin tarkan paunan lihaa; enemmän Tai vähemmän jos leikkaat, jos vain on Se liian raskas, kevyt hiukkaakaan, Jos pienimmänkin painon kymmenys On eroitus, hiuskarvan verran vain Jos vaaka liikkuu nousten, painuen, Sä kuolet, tavarasi menetät.