"Kuinka monet niistä suurista omaisuuksista, joita itse kohonneet miehet teidän päivinänne, Julian, olivat kasanneet, olisi kestänyt tätä koetusta?"
"Varmasti voi sanoa", vastasin, "ettei ollut ainoatakaan koko joukossa jota lakimies ei olisi kehoittanut tekemään samoinkuin Shylock teki ja peruuttamaan vaatimuksensa pikemmin kuin koettamaan tavoitella sitä rangaistuksen uhalla. Eihän milloinkaan olisi ollut mitään mahdollisuutta suuren omaisuuden luomiseen ihmisijän aikana, jos sen luoja olisi tyytynyt omiin tuotteisiinsa. Koko tunnustettu taito rikkauden keräämisessä suuressa asteikossa oli suunnittelua siitä miten saada haltuunsa toisten ihmisten tuotteita liian räikeästi lakia rikkomatta. Seisova ja tosi sana niinä aikoina oli ettei kukaan voinut rehellisesti kerätä miljoonaa dollaria. Jokainen tiesi että vain nylkemisen, keinottelun, osakepelin tai jonkun muun ryöstömuodon avulla ja lain varjon alla sellainen teko voitiin suorittaa. Tekään ette voi tuomita näitä ihmiskaarneita, jotka pinosivat väärin saatujen voittojen läjiä, katkerammin kuin yleinen mielipide heidän omana aikanaan. Yhteiskunnan kirous ja ylenkatse seurasivat suuria rahan tekijöitä hautaan asti ja täydellä syyllä. Minulla ei ole ollut mitään sanomista oman luokkani puolustukseksi, joka peri omaisuutensa, mutta toden teolla kansa näytti enemmän kunnioittavan meitä kuin näitä toisia jotka väittivät itse tehneensä rahansa. Sillä vaikka meillä perijöillä ilmeisesti ei ollut mitään moraalista oikeutta siihen omaisuuteen jonka tuottamiseksi tai saamiseksi emme mitään olleet tehneet, emme kuitenkaan olleet mitään suoranaista vääryyttäkään tehneet sen saamiseksi."
"Näettehän", sanoi tohtori, "mikä vahinko olisi ollut, jos olisimme unohtaneet verrata yhdeksännentoista vuosisadan tarjoamaa omaisuuden erilaisen jaon puolustusta tämän jaon varsinaisten tosiseikkain kanssa. Siveysopillinen kanta edistyy ajan mukana, eikä aina ole kohtuullista arvostella aikakauden järjestelmiä myöhemmän ajan moraaliselta kannalta. Mutta me olemme nähneet että yhdeksännentoista vuosisadan omaisuusjärjestelmä ei olisi voittanut ollenkaan lievempää tuomiota vetoamalla kahdennenkymmenennen vuosisadan moraalisesta kannasta yhdeksännentoista vuosisadan moraaliseen kantaan. Ei ollut tarpeellista tuomion oikeuttamiseksi pitää apuna omaisuuden nykyaikaista siveysoppia joka erottaa omaisuusoikeudet ihmisoikeuksista. Tarvitsi vain vedota järjestelmän varsinaisiin tosiasioihin joita siveysopilliset verukkeet vetivät esille sen puolustukseksi — nimittäin että jokaisella oli oikeus oman työnsä hedelmiin, mutta ei oikeutta kenenkään toisen tuotteisiin — eikä koko rakennuksesta jäänyt kiveä kiven päälle."
"Mutta eikö sitten todellakaan ollut ainoatakaan luokkaa teidän järjestelmänne aikana", sanoi Edithin äiti, "joka edes aikanne katsantokannan nojalla olisi voinut vaatia sekä siveellisen että laillisen omistusoikeuden omaisuuteensa?"
"Oli kyllä", vastasin, "me olemme puhuneet rikkaista. Sääntönä voitte pitää että rikkailla, suurten omaisuuksien omistajilla, ei ollut mitään moraalina oikeutta niihin mikä olisi ansioon perustunut, sillä kuuluipa heidän omaisuudenpa perinnöllisen rikkauden luokkaan taikka oli muuten elinaikana koottua, niin se ehdottomasti oli pääsiallisesti toisten tuottamaa, enemmän tai vähemmän väkivallalla tai petoksella saavutettua. Kuitenkin oli olemassa suuri määrä kunniallistakin omaisuutta jonka yleinen mielipide tunnusti olevan kohtuullista tulosta palveluksesta jota sen omistajat olivat yhteiskunnalle tehneet. Näiden alapuolella oli ääretön joukko melkein kokonaan pennitöntä työväkeä, todellista kansaa. Näillä oli toden teolla yltäkyllin siveellistä omistusoikeutta omaisuuteen, sillä he olivat kaiken tuottajia; mutta ryysypukujansa lukuunottamatta oli heillä vain vähän tai ei ollenkaan omaisuutta."
"Näyttäisi siltä", sanoi Edith, "että yleisesti puhuen sillä luokalla, jolla pääasiallisesti oli omaisuutta, oli vain vähän tai ei ollenkaan oikeutta siihen teidän aikanne ajatuskannankin mukaan, kun taas syvillä riveillä, joilla oikeus oli, oli vain vähän tai ei ollenkaan omaisuutta."
"Todellisesti olikin niin asian laita", vastasin. "Se on, jos katsotaan sitä omaisuuden kasaa, joka oli pelkän laillisen perintöoikeuden hallussa, sekä lisätään siihen kaikki sellaisilla keinoilla saavutettu joita yleinen mielipide piti keinotteluna, nylkemisenä, petoksena tai edustavana tuloksia mitkä olivat liikanaisia tehtyyn työhön verraten, olisi jälelle jäänyt vain vähän omaisuutta eikä ollenkaan mainittavassa määrässä."
"Julianin ajan pappien saarnoista", sanoi tohtori, "olisitte tulleet siihen käsitykseen että kristinuskon kulmakivenä oli omaisuuden omistusoikeus ja että suurin rikos oli omaisuuden väärin anastaminen. Mutta jos varastaminen merkitsi vain sen ottamista toiselta johon tällä oli puhdas siveellinen omistusoikeus, täytyi sen harjoittamisen olla rikoksista vaikeinta vaadittavan aineen puutteessa. Jos joku anasti köyhäin omaisuutta, oli luonnollisesti varmaa että hän oli varkaissa, mutta silloin heillä ei ollut mitään ottamista."
"Kaikkein vähimmän uskottavalta tuntuu minusta koko tässä pelottavassa jutussa se seikka", sanoi Edith, "että järjestelmä, joka niin surkeasti pettyi vaikutuksessaan yleiseen hyvinvointiin, joka perinnöttä jättäen suuret kansanjoukot oli tehnyt niistä katkeria vihollisiaan ja jota vihdoin nekään ihmiset jotka kuten Julian olivat sen suosikkeja eivät koettaneetkaan puolustaa, kun siihen ei mitään kunnollisia perusteita ollut olemassa, saattoi pysyä pystyssä päivääkään."
"Ei ole ihme että se sinusta näyttää käsittämättömältä, koska se minustakin siltä tuntuu nyt taaksepäin katsellessani", vastasin. "Mutta sinä et saata kuvitellakaan, kun minultakin se kuvitusvoima tässä uudessa ympäristössä on melkein katoamassa, miten mieltä huumaavaa laatua oli meidän tuntemamme ikivanhan omaisuusjärjestelmän lumous sekä sille perustettu rikkaitten johtovalta. Mitään muuta laitosta, mitään muuta ihmisten tuntemaa vallan rakennusta ei voi verrata sen kanssa kestävyydessä. Mitään muuta talousjärjestelmää ei todellakaan voitu sanoa koskaan olleen tunnettuna. Vaihdoksia ja muutoksia oli tapahtunut kaikissa muissa inhimillisissä laitoksissa, mutta ei mitään räikeämpää muutosta omaisuusjärjestelmässä. Valtiollisten, yhteiskunnallisten ja uskonnollisten järjestelmäin juoksu, kuninkaalliset, keisarilliset, papilliset ja kansanvaltaiset aikakaudet sekä kaikki muut suuret inhimillisten asiain vaiheet olivat olleet kuin vaeltavia pilven varjoja, pelkkiä päivän muoteja verratessa niitä rikkaitten johtovallan sammalpäiseen vanhuuteen. Ajatelkaa miten syvät ja miten laajalle haaroittuneet juuret inhimillisissä ennakkoluuloissa sellaisella järjestelmällä täytyi olla, miten valtava luottamus siihen täytyi enemmistön mielissä olla sitä mahdollisuutta vastaan että loppu saatettaisiin tehdä järjestelmästä, jolla ei koskaan tiedetty alkua olleen. Mitäpä puolustusta tai syytä tarvitsi järjestelmä joka niin syvälle oli laskenut perustuksensa tapoihin ja muinaisuuteen kuin tämä? Ei ole liikaa sanoa että ihmislasten enemmistöstä minun aikanani tuntui ihmissuvun jakaantuminen rikkaisiin ja köyhiin ja viimemainittujen alamaisuus ensinmainittuja kohtaan melkein luonnon lailta, samoinkuin vuodenaikojen vaihtelu — sellaiselta joka mahdollisesti ei ollut tyydyttävä, mutta varmasti muuttumaton. Ja juuri tässä suhteessa, sen voin ymmärtää, täytyi vallankumouksen johtajilla olla ankarin sekä välttämättä myös ensimmäinen tehtävä — se on, ikivanhan perintöennakkoluulon äärettömän kuolleen painon voittaminen, joka väitti mahdottomaksi vapautumisen niin kauan kestäneistä väärinkäytöksistä, ja kansan silmäin avaaminen näkemään sitä tosiseikkaa että omaisuuden jakamisjärjestelmä oli vain inhimillinen laitos samoinkuin muutkin, ja että jos jotakin totta on olemassa ihmissuvun edistyksessä, niin mitä kauemmin joku laitos oli muuttumattomana pysynyt, sitä runsaammassa määrin sen oli täytynyt jäädä irralleen maailman edistyksestä ja sitä räikeämmän täytyi muutoksen olla joka sen oli saattava vastaavaan asemaa toisten yhteiskunnallisten kehitysuomien rinnalle."