"Emme", vastasi tohtori, "käsin kirjoittaminen on käytännöstä joutunut pois. Kirjevaihdossa, milloin emme telefoonia käytä, me lähetämme fonograafeja ja käytämme näitä kaikkia niitä tarkoituksia varten joihin te käsin kirjoittamista tarvitsitte. Siten on asian laita ollut jo niin kauan että tuskin mieleemme juolahtaa ihmisten koskaan toisin tehneen. Mutta varmaankin se on kehitysaste jonka teitä täytyy hiukan ihmetyttää: teillä oli fonograafi ja sen mahdollisuudet olivat kyllin selvät heti alussa. Tärkeissä muistiinpanoissamme me kyllä vielä suureksi osaksi käytämme painattamista, mutta painotuotteet valmistetaan fonograafijäljennöksistä, joten toden teolla erikoistapauksia lukuunottamatta käsin kirjoittamista vain vähän tarvitaan. Eikö ole merkillistä, kun tulee sitä ajatelleeksi, että mitä enemmän on sivistys kypsynyt, sitä enemmän sen ennätykset joutuvat häviäviksi? Kaldealaiset ja egyptiläiset käyttivät kirjoituksissaan tiiltä, ja kreikkalaiset ja roomalaiset enemmän tai vähemmän kiveä ja pronssia. Jos ihmissuku tänään häviäisi, ja maailma tarkastettaisiin sanokaamme Mars tähdestä käsin viittä sataa vuotta myöhemmin taikka vaikka ennemminkin, niin meidän kirjamme olisivat hävinneet ja Rooman valtakuntaa pidettäisiin inhimillisen sivistyksen viimeisenä ja korkeimpana asteena."
LUKU XIX.
"Voiko neito unohtaa koristuksensa"?
Vihdoin Edith äitinsä kanssa läksi sisälle ottamaan selvää kirjeistä, ja kun tohtori oli niin ihastuneena syventynyt osakkeihin ja bondeihin että olisi ollut epäystävällistä jäädä hänen luokseen, arvelin että tilaisuus oli suotuisa yksityishankkeeni täyttämiseksi johon tähän asti oli mahdollisuutta puuttunut.
Siitä asti jolloin olin saanut luottokorttini olin mietiskellyt erästä ostoa jonka halusin tehdä ensi tilaisuudessa. Se oli kihlasormus Edithille. Lahjat yleensä tietysti olivat menettäneet arvonsa tänä aikana jolloin jokaisella oli kaikkea mitä tarvitsi, mutta tämä oli sitä laatua jonka tunteen vuoksi varmasti arvelin tuntuvan naiselle yhtä haluttavalta kuin koskaan ennen.
Sentakia hyväkseni käyttäen isäntäväkeni harvinaista poistumista erikoistoimiinsa läksin siihen suureen puotiin jonne Edith oli minut vienyt eräässä toisessa tilaisuudessa, ainoa jonne siihen asti olin astunut. Kun en nähnyt sitä lajia tavaraa, jota halusin, olevan näytteillä missään osastossa, pyysin vihdoin erästä nuorta naispalvelijatarta ohjaamaan minut jalokiviosastoon.
"Pyydän anteeksi", hän sanoi hiukan kohottaen kulmakarvojaan, "en oikein ymmärtänyt mitä kysyitte"?
"Jalokiviosastoa", vastasin, "Haluan katsoa sormuksia."
"Sormuksia", hän kertasi katsoen minua selvästi ihmeissään. "Saanko kysyä minkä laatuisia sormuksia ja mitä varten käytettäviä"?
"Sormessa käytettäviä", vastasin, arvellen ettei tämä nuori nainen voinutkaan olla niin järkevä kuin hän näytti.