Näin sanoessani hän katsahti vasenta kättäni jonka yhdessä sormessa minulla oli entisaikani mallin mukainen sinettisormus. Hänen kasvojensa ilme muuttui heti sangen ymmärtäväiseksi, ja samalla niihin ilmestyi mitä vilkkainta harrastusta.
"Pyydän tuhansin kerroin anteeksi"! hän huudahti. "Minun olisi pitänyt ymmärtää ennemmin. Te olette Julian West"?
Minua alkoi hiukan suututtaa tuollainen salaperäisyys niin yksinkertaisessa asiassa.
"Kyllä tosin olen Julian West", sanoin; "mutta suonette anteeksi etten näe missä yhteydessä se asia on teille tekemääni kysymykseen."
"Oh, teidän tulee todella suoda minulle anteeksi", hän sanoi, "mutta se on sangen läheisessä yhteydessä. Amerikassa ei kukaan muu kuin juuri te olisi kysynyt sormessa kannettavia sormuksia. Niitä ei ole käytetty enää niin pitkään aikaan että olemme kokonaan lopettaneet niiden varastossa pitämisen; mutta jos haluatte saada sellaisen tilauksesta tehdyn, tarvitsee teidän vain antaa kuvaus minkälaisen tahdotte ja se heti valmistetaan."
Kiitin häntä, mutta lisäsin etten halunnut ajaa hommaani perille, ennenkuin olin hiukan tarkemmin tutustunut olosuhteisiin.
En sanonut mitään kokemuksestani kotona, sillä en halunnut joutua naurun alaiseksi enemmän kuin oli välttämätöntä; mutta puolisen jälkeen tavatessani tohtorin yksin mieluisassa työhuoneessaan talon tornikerroksessa, koetin varovasti urkkia häneltä asian laitaa.
Huomauttaen aivan kuin sivumennen etten ollut huomannut kenenkään sormessa sormusta, kysyin häneltä, oliko jalokivien käyttämisestä vieraannuttu, ja jos niin oli laita, miten oli selitettävissä siitä tavasta luopuminen?
Tohtori sanoi totta olevan että jalokivien käyttäminen oli todella ollut vanhentunut tapa jo parin sukupolven ajan, ellei enemmän. "Mitä taasen tulee asiassa vaikuttaneisiin syihin", hän jatkoi, "niin ne todellakin johtavat koko syvälle meidän nykyisen talousjärjestelmämme suoriin ja epäsuoriin seurauksiin. Ylimalkaan puhuen luulen että pääasiallisena ja ratkaisevana syynä siihen miksi kultaa ja hopeaa sekä kalliita kiviä on lakattu koristuksina ihailemasta on se että ne kokonaan menettivät kauppa-arvonsa, kun kansa järjesti omaisuuden jakamisen kaikkien kansalaisten peruuttamattoman taloudellisen yhdenvertaisuuden pohjalle. Kuten tiedätte ei tonnillinen kultaa eikä tynnyrillinen jalokiviä voisi hankkia leivän palaakaan yleisistä puodeista, kun siellä mikään ei kelpaa maksuksi muu kuin kansalaisten luotto, joka yksinomaan riippuu hänen kansalaisuudestaan ja on aina samallainen kuin kunkin toisen kansalaisen. Luonnollisesti ei tämän takia mikään ole minkään arvoinen kenellekään nykyään joka ei tuota jotakin hyötyä tai hupia. Pääsyynä miksi jalokiviä ja kalliita metalleja ennen käytettiin koristuksina näyttää olleen niille kuulunut suuri kauppa-arvo joka ne teki rikkauden ja mahtavuuden merkiksi sekä sentakia yhteiskunnallisen pöyhkeilyn mieluisiksi välikappaleiksi. Se seikka että ne ovat kokonaan tämän ominaisuuden menettäneet on luullakseni suureksi osaksi vaikuttanut niiden hylkäämiseen koristuksina, vaikkapa pöyhkeilyltä ei olisikaan perusteita riistänyt yhdenvertaisuuden laki."
"Epäilemättä", sanoin; "mutta olipa niitä jotka arvelivat lahjain merkityksen olevan kokonaan erillään niiden arvosta."