"Sanokaa pikemmin" vastasi tohtori, "että miesten ja naisten taloudellisen yhdenvertaisuuden perustaminen ensi kerran saattoi mahdolliseksi heidän suhteittensa rakentamisen moraaliselle pohjalle. Siveellisen toiminnan ensimmäinen ehto joka suhteessa on toimijan vapaus. Niin kauan kuin naisten taloudellinen riippuvaisuus miehistä esti heitä vapaasti toimimasta sukupuolisuhteissa, ei voinut niissä suhteissa olla mitään siveellisyyttä. Sukupuolikäytöksen oikea siveellisyys tuli mahdolliseksi toteuttaa vasta sitten kun naiset kykenivät itsenäisesti toimimaan taloudellisen yhdenvertaisuuden saavutettuaan."

"Olisipa se hämmästyttänyt aikamme moralisteja", sanoin, "jos heille olisi sanottu että meillä ei ollut mitään sukupuolisiveyttä. Meillä varmasti oli sangen terävä ja huolellisesti valmistettu 'ei-sinun-pidä'-järjestelmä."

"Tietysti, tietysti", vastasi seuralaiseni. "Ymmärtäkäämme toisemme oikein tässä kohdassa, sillä asia on sangen tärkeä. Teillä oli, kuten sanotte, kokoelma sangen ankaria sääntöjä ja määräyksiä sukupuolikäytöksen suhteen — se on, etupäässä naisille — mutta sen peruste suurimmaksi osaksi ei ollut siveellinen vaan järkiperäinen, sillä tarkoituksena oli naisten taloudellisten etujen turvaaminen heidän suhteissaan miehiin. Naisille kokonaisuudessaan heidän turvaamiseksensa ei mikään voinut olla tärkeämpää kuin nämä säännöt, vaikka niillä niin usein julmasti sovitettiin heihin yksityisesti. Niin kauan kuin nainen oli taloudellisesti avuton ja riippuvainen olento, olivat ne ainoina keinoina millä hän ja hänen lapsensa edes osittain voivat saada turvaa miesten väärinkäytöksiä ja välinpitämättömyyttä vastaan. Älkää hetkeäkään epäilkö että tahdon kevytmielisesti puhua tämän yhteiskunnallisen asetuskokoelman arvosta ihmissuvulle sinä aikana jolloin se oli välttämätön. Mutta kun se kokonaan perustui mietelmiin jotka eivät johtuneet sukupuolisuhteen luonnollisesta puhtaudesta itsestään, vaan kokonaan järkiperäisistä taloudellisia tuloksia tarkoittavista mietelmistä, olisi ollut käsitteiden väärin käyttämistä, jos sitä olisi sanonut siveelliseksi järjestelmäksi. Vastaavammin sitä olisi voinut sanoa sukupuolitalouden asetuskokoelmaksi — se on, kokoelmaksi lakeja ja tapoja, jotka määräsivät naisten ja lasten taloudellisen suojelemisen sukupuoli- ja perhesuhteissa.

"Avioliittosopimusta koristi kirjava valikoima tunteellisia ja uskonnollisia haaveiluja, mutta minun ei tarvinne teille muistuttaa että sen oleellinen puoli lain ja yhteiskunnan silmissä oli sen sopimusluonne, tarkka taloudellinen toimitus. Sen mukaan mies laillisesti sitoutui pitämään huolta naisesta ja tulevasta perheestä, jota vastaan nainen antautui hänen yksinomaisesti käytettäväkseen — se on, sellaiseen asemaan että saadakseen oikeuden hänen omaisuuteensa, hän rupesi sen omaisuuden osaksi. Ainoa kohta, jonka laki tai yhteiskunnallinen sensori katsoi määräävän sukupuolitoiminnan siveellisyyden tai epäsiveellisyyden, puhtauden tai epäpuhtauden, oli yksinkertaisesti kysymys, oliko kauppaa tehtäessä lailliset muodot otettu huomioon. Jos se kohta oli asianmukaisesti täytetty, niin kaikki mitä ennen oli pidetty vääränä ja epäpuhtaana asian-osaisten kesken tuli oikeaksi ja siveäksi. He saattoivat olla avioliittoon sopimattomia henkilöitä taikka mahdottomia vanhemmiksi tulemaan; heidät oli saattanut yhteen johtaa mitä alhaisimmat ja kurjimmat vaikuttimet; morsiamen oli puute saattanut pakottaa hyväksymään itsellensä miehen jota hän inhosi; nuori oli saatettu uhrata tutisevalle vanhukselle, ja kaikkia luonnollisia sopivaisuuksia loukata; mutta teidän ajatuskantanne mukaan, jos sopimus oli lain mukaan suoritettu, oli kaikki seuraava vain valoisaa ja kaunista. Toiselta puolen, jos sopimuksen teko oli laimin lyöty ja nainen oli suostunut rakastajaan ilman sitä, niin olipa heidän lempensä miten suuri tahansa, olipa heidän liittonsa miten sopiva tahansa kaikkien luonnollisten näkökohtien mukaan, nainen häväistiin siveettömäksi, epäpuhtaaksi ja hänet jätettiin ja julistettiin eläväksi kuolleeksi yhteiskunnallisessa häpeässä. Sallikaa minun nyt toistaa että me täydellisesti ymmärrämme tämän yhteiskunnallisen lain olleen teidän innoittavan järjestelmänne aikana ainoan mahdollisen keinon millä naisten ja lasten taloudellisia etuja voitiin turvata, mutta jos sitä sanotaan siveelliseksi tai moraaliseksi katsantokannaltaan sukupuolisuhteisiin, niin on se varmasti mahdollisimman häpeämätöntä sanojen väärinkäyttämistä. Päinvastoin meidän täytyy sanoa että se oli laki joka turvatakseen naisten aineellisia etuja suostui mielivaltaisesti syrjäyttämään kaikki ne lait jotka ovat sydämmeen kirjoitetut sellaisista asioista.

"Asiakirjoista näkyy että teidän päivinänne paljon puhuttiin siitä häpeällisestä seikasta että oli kaksi eri moraalista asetuskokoelmaa sukupuoliasioissa, toinen miehiä ja toinen naisia varten — miehet kun kieltäysivät alistumasta naisille määrättyihin lakeihin, ja kun yhteiskunta ei yrittänytkään pakottaa niitä heidän noudatettavikseen. Ne jotka samallaista lakia vaativat molemmille sukupuolille väittivät että mikä naiseen nähden oli oikein tai väärin, se oli samoin myös miehenkin suhteen ja että tulisi olla molemmille sama oikean ja väärän, puhtauden ja epäpuhtauden, siveellisyyden ja epäsiveellisyyden peruskanta. Se oli selvästi oikea näkökohta asiassa; mutta mitäpä moraalista voittoa olisi ollut ihmissuvulle siitä, vaikka miehet olisi saatukin taivutetuksi hyväksymään naisten lain — lain joka oli niin arvoton sisimmässä siveysaatteessaan sukupuolisuhteisiin nähden? Ei mikään muu kuin naisten taloudellisten kahleitten katkera paino oli pakottanut heidät suostumaan lain alaiseksi jota vastaan alituisesti Jumalalle huusi kymmentuhansien tahrattomain Margareettain veri sekä lukemattomain naisjoukkojen sortunut elämä joiden ainoana vikana oli liian hellä rakkaus. Niin, epäilemättä tuli olla yksi käytöskanta sekä miehille että naisille, kuten nyt on, mutta se ei saanut olla orjalaki kurjine perusteluineen, välttämättömyyden naisille pakottama. Yhteinen ja korkeampi laki miehille ja naisille, jota ihmissuvun omatunto vaati, saattoi käydä mahdolliseksi vasta sitten, ja heti sen jälkeen se voi tulla vahvistetuksi, kun miehet ja naiset sukupuolisuhteissa olivat toisiinsa nähden samalla kannalla kuin muussakin, ehdottoman yhdenvertaisuuden ja keskinäisen itsenäisyyden kannalla."

"Kaikesta huolimatta, tohtori", sanoin, "vaikka minua ensin hiukan hämmästytti kuullessani teidän sanovan ettei meillä ollut mitään sukupuolisiveellisyyttä, ette kuitenkaan toden teolla ole sanonut sen enempää ettekä käyttänyt sen ankarampia sanoja kuin meidän runoilijamme ja satiirikkomme käsitellessään samaa ainetta. Täydellinen erotus tavanmukaisen sukupuolisiveyden ja vaistomaisen rakkauden moraalin välillä oli sananpartena keskuudessamme ja siitä aiheutui, kuten epäilemättä tiedätte, suurin osa romanttista ja dramaattista kirjallisuuttamme."

"Niin", vastasi tohtori, "ei mitään voitaisi lisätä siihen voimaan ja tunteeseen millä teidän kirjailijanne julistivat näitä asioita koskevan yhteiskunnallisen rautalain julmuutta ja vääryyttä — jonka lain teki kaksin kerroin julmaksi ja vääräksi se seikka että se rajoittui melkein yksinomaan naisiin. Mutta heidän paljastuksensa olivat turhia ja heidän herättämänsä mielten liikutus oli seurauksiltaan hedelmätön siitä syystä että he jättivät kokonaan mieliin teroittamatta perussyytä joka oli vastuussa heidän ahdistamastaan laista ja joka tuli poistaa, jos lain tilalle joskus tahdottiin asettaa oikea siveys. Se syy oli kuten olemme nähneet, omaisuuden jakojärjestelmä, jonka mukaan naisen ainoa toivo mukavuuden ja varmuuden saamiseksi oli pantu riippumaan siitä menestyksestä jonka avulla hän sai laillisen toimeentulovakuuden joltain mieheltä oman persoonansa hinnalla."

"Minusta näyttää", huomautin, "että kun naiset kerran kunnollisesti saivat silmänsä auki ja näkivät mitä vallankumouksellinen ohjelma tarkoitti heidän sukupuolelleen vaatiessaan taloudellista yhdenvertaisuutta kaikille, niin heidän oman etunsa täytyi heistä tehdä vielä innokkaampia asian edistäjiä kuin koskaan miehistä."

"Niin todella kävikin", vastasi tohtori. "Tietysti tavanmukaisuuden, muinaistapojen ja ennakkoluulojen sokeuttava ja sitova vaikutus, samoinkuin ikimuistoisen orjuuden synnyttämä arkuuskin, esti kauaksi aikaa naisten suurjoukkoa ymmärtämästä heille tarjotun vapautuksen suuruutta; mutta kun he kerran sen ymmärsivät, niin he heittäysivät vallankumoukselliseen liikkeeseen niin yksimielisesti ja innokkaasti että sillä oli ratkaiseva vaikutus taisteluun. Miehet saattoivat katsoa taloudellista yhdenvertaisuutta suosien tai vastenmielisesti heidän taloudellisen asemansa mukaan, mutta jokainen nainen, vain yksinkertaisesti sen takia että oli nainen, oli sidottu sen puolesta taistelemaan heti kun hän sai päähänsä mitä se merkitsi hänen edustamalleen ihmissuvun puoliskolle."

LUKU XXI.