"Jos haluatte jatkaa historiallisia opintojanne tänä aamuna", hän lopuksi sanoi, "aion ehdottaa opettajan vaihdosta."
"Olen sangen tyytyväinen siihen jonka kohtalo on minulle määrännyt", vastasin, "mutta aivan luonnollista on että haluatte: saada hiukan huojennusta näissä alituisissa ristikyselyissä."
"Se ei ollenkaan ole tässä asiana", vastasi tohtori. "Olen varma ettei kellään voi olla miellyttävämpää ja innostuttavampaa tointa kuin minulla on ollut eikä minulla ole aikomusta siitä vieläkään luopua. Mutta mieleeni juolahti että pikku vaihdos opetustavassa ja -keinoissa olisi tänä aamuna paikallaan."
"Kuka on sitte se suuri opettaja?" kysyin.
"Niitä on useampia, eivätkä ne ole opettajia ollenkaan, vaan oppilaita."
"Mutta, tohtori", vastustin, "ettekö luule että minun asemassani olevalla ihmisellä on tarpeeksi ongelmoita selvitettävänä tekemättä niitä?"
"Se kuulustaa ongelmalta, eikö niin? Mutta ei se ole. Kiirehdän kuitenkin selvittämään. Kun olen niitä kansalaisia joille oletetuista yleisistä palveluksista kansa on äänestänyt sininauhan, on minulla useita kunniatoimia yleisissä asioissa, etenkin kasvatustoimissa. Tänä aamuna olen saanut tiedon että kello kymmenen on yhdeksännen luokan tutkinto Arlingtonin koulussa. He ovat lukeneet suuren vallankumouksen edellä käyneen aikakauden historiaa ja esittävät yleisvaikutelmansa siitä. Arvelen että ehkä vaihteen vuoksi haluaisitte kuunnella heitä, eritoten niiden erikoiskysymysten vuoksi joista he aikovat keskustella."
Vakuutin tohtorille että mikään ohjelma ei voinut luvata suurempaa huvitusta. "Mistä kysymyksestä he keskustelevat?" tiedustin.
"Liikevoittojärjestelmä taloudellisen itsemurhan tuottajana on heidän aineensa", vastasi tohtori. "Puheissamme tähän asti olemme pääasiallisesti kosketelleet vanhan talousjärjestelmän moraalista vääryyttä. Keskustelussa, jota tänä aamuna saamme kuulla, ei moraalisiin mietelmiin kosketella kuin mahdollisesti sivumennen. Nuori kansa tahtoo koettaa meille todistaa että omaisuuden tuotantokoneistona olleella yksityiskapitalismilla oli muutamia perinnöllisiä ja tuntuvia puutteita, jotka kokonaan irrallaan sen siveellisestä luonteesta tekivät sen poistamisen välttämättömäksi, jos mieli ihmissukua ollenkaan nostaa ylös köyhyyden liejusta."
"Sehän on kokonaan erilainen oppi kuin ne saarnat joita olen kuullut", sanoin. "Papisto ja moralistit yleisesti vakuuttivat meille ettei ollut olemassa mitään yhteiskunnallisia paheita joihin moraalinen ja uskonnollinen lääke ei olisi ollut kyllin tehoisa. Köyhyys, he sanoivat, oli inhimillisen turmeluksen lopullinen seuraus joka katoaisi, jos vain kukin olisi hyvä."