"Eipä olisi varmaankaan, jos aikoisimme mennä Arlingtoniin sellaisellakin keinolla. Mieleeni ei juolahtanut että haluaisitte sinne mennä, olisimme voineet lähteä aikaisemmin. Se oli ikävätä!"
"Minä en välitä käynnistä Arlingtonissa", vastasin, "mutta arvelin että se olisi välttämätöntä, jos mielin olla saapuvilla siellä tapahtuvassa tutkinnossa. Nyt huomaan erehdykseni. Minun olisi jo pitänyt oppia ymmärtämään ettei ole niin kovin varmaa niiden olemassa olo, joita me olimme tottuneet pitämään luonnon lakina."
"Luonnon lait ovat paikallaan", naurahti tohtori. "Mutta onko mahdollista että Edith ei ole näyttänyt teille elektroskooppia?"
"Mikä se on?" kysyin.
"Se auttaa näkemään, samoinkuin telefooni kuulemaan", vastasi tohtori, ja ohjaten askeleensa musiikkihuoneeseen, hän näytti minulle koneen.
"Kello on kymmenen", hän sanoi, "eikä meillä nyt ole aikaa selityksiin. Istukaa tähän tuolille ja sovittakaa kone samoinkuin näette minun tekevän. Nyt!"
Samassa aavistamatta ja olematta vähääkään valmistunut tulevan varalle, huomasin katselevani suuren huoneen sisäpuolta. Noin kaksikymmentä poikaa ja tyttöä, 13 ja 14 vuotisia, istui kaksinkertaisella tuolirivillä jotka olivat järjestetyt puoliympyrän muotoon pöydän eteen jonka ääressä istui nuori mies selkä meihin käsin. Oppilaiden rivi oli meitä kohti, näköjään noin 20 jalan päässä. Heidän vaatteittensa kahina sekä jokainen piirteen vaihdos heidän ilmeikkäillä kasvoillaan oli yhtä selvästi silmieni ja korvieni havaittavissa kuin jos olisimme olleet aivan opettajan takana, kuten todella näytimmekin olevan. Samalla hetkellä, jolloin näkymö oli liehahtanut eteeni, olin tekemäisilläni jonkun huomautuksen tohtorille. Hän naurahti, kun katkaisin aikomukseni. "Teidän ei tarvitse pelätä häiritsevänne heitä", hän sanoi. "He eivät meitä näe eivätkä kuule, vaikka me sekä kuulemme heidän puheensa että näemme heidät näin hyvin. He ovat kahdentoista mailin päässä."
"Taivaan Jumala!" kuiskasin — sillä hänen vakuutuksestaan huolimatta en voinut ymmärtää, etteivät he minua kuulisi — "olemmeko me täällä vai siellä?"
"Täällä olemme varmaan", vastasi tohtori, "mutta silmämme ja korvamme ovat siellä. Tämä on yhdistetty elektroskooppi ja telefooni. Me olisimme kuulleet tutkinnon aivan yhtä hyvin ilman elektroskooppia, mutta arvelin että olisi teille huvi suurempi, jos voisitte sekä nähdä että kuulla. Komean näköistä nuorta väkeä, eikö ole? Nyt näemme, ovatko he yhtä järkeviä kuin kauniita."