"Aineemme tänä aamuna", sanoi opettaja eloisasti, "on 'Liikevoittotuotannon taloudellinen itsemurha', eli 'Ihmissuvun taloudellisen päämäärän toivottomuus yksityiskapitalismin aikana'. — No, Frank, tahdotko selittää meille tarkalleen, mitä tämä asia tarkoittaa?"
Tämän kuullessaan muuan luokan pojista nousi seisaalleen.
"Se tarkoittaa", hän sanoi, "että yhteiskuntain, jotka riippuivat — ja niiden täytyi riippua niin kauan kuin yksityiskapitalismia kesti — siitä vaikuttimesta että heidän elinehtoinaan olevain aineitten tuottaminen synnytti liikevoittoa, täytyy aina kärsiä köyhyyttä, koska liikevoittojärjestelmä välttämättömän luonteensa mukaisesti toimi tuotannon ehkäisemiseksi, rajoittamiseksi ja lamaannuttamiseksi heti kun se alkoi riittää."
"Mikä rajoittaa omaisuuden mahdollista tuotantoa?"
"Sen käyttäminen."
"Eikö tuotanto voi käydä riittämättömäksi mahdolliselle käyttämiselle? Eikö käyttämiskysyntä voi nousta tuotannon mahdollisuuksia korkeammalle?"
"Teoreettisesti se voi, mutta ei käytännössä — se on, puhuttaissa järjellisten toiveitten piiriin kuuluvasta kysynnästä ja laajentamatta sitä pelkkiin kuvitteluasioihin. Sen jälkeen kuin työn jako astui voimaan, ja etenkin sen jälkeen kuin suuret keksinnöt lisäsivät äärettömiin ihmisen voimia, on tuotantoa käytännössä rajoittanut vain käyttämisen kautta syntynyt kysyntä."
"Näinkö oli laita ennen suurta vallankumousta?"
"Niin. Taloustieteilijäin kesken oli itsestään selvä totuus että joko Englanti, Saksa tai Yhdysvallat yksin olisi saattanut tyydyttää tehdastavarain kysynnän koko maailmassa. Mikään maa ei millään alalla tuottanut niin paljon kuin olisi voinut."
"Miksi ei?"