Vihdoinkin hän saapui kuitenkin tuon kauniin joen rannalle, ja katsottuaan taaksensa hän huokaisi helpotuksesta, kun hän ei huomannut yhtään vihollista.
"Luulenpa olevani perillä", sanoi hän, "ja jos olen yhtä viisas kuin tavallisesti, niin kyllä minä nyt selviän tästä."
Hän pelkäsi jonkun teräväsilmäisen alkuasukkaan pääsevän hänen jäljilleen. Ne olivat häntä parempia juoksijoita eikä hän voinut olla rauhallinen, ennenkuin hän oli ainoalla käytettävänä olevalla tehokkaalla menettelyllä kätkenyt jälkensä.
"Kahlaan vedessä huikean matkan, ja jos vainoojani seuraavat jälkiäni vedenrajaan saakka, niin he luulevat minun uineen toiselle rannalle. He huomaavat silloin olevan toivotonta ajaa minua takaa, kyllästyvät koko hommaan ja lähtevät kotiin."
Scipio toimeenpani suunnitelmansa siekailematta. Vesi oli matala rannan lähellä ja kahlattuaan niin syvälle, että vesi ulottui juuri polviin, huomasi Scipio, että hän saattoi kulkea eteenpäin pensaiden ja oksien alla, jotka reunustivat rantoja kätkien hänet toisella rannalla vaanivan vihollisen katseilta.
Miehellämme oli sinä päivänä tavattoman hyvä onni, sillä kahlatessaan varovasti eteenpäin näki hän intiaanikanootin, joka oli tarttunut rannan pensaisiin.
"Mainiota!" huudahti hän pysähtyen ja katsellen kanoottia; "näyttää siltä kuin yhtään intiaania ei olisi lähimaillakaan."
Päästyään varmuuteen, että joitakin punanahkoja oli tullut sillä toiselta rannalta, tarkasteli Scipio sitä suuremmalla varovaisuudella.
Pitkälapainen mela oli kanootin pohjalla, joten mitään ei puuttunut, jos tahtoi käyttää alusta hyväkseen.
Neekeri oli ollut kyllin kauan tuolla aarniometsien sydämessä oppiakseen melomaan kanoottia, mikä ei ensi yrityksellä luonnistu taitavallekaan soutajalle. Irroitettuaan kanootin rannan pensaikosta nousi hän siihen ja työnsi sen edemmäksi rannalta alkaen meloa varovasti eteenpäin. Edellisenä yönä olivat Miami-soturi ja Brayton Ripley matkanneet samalla kanootilla samaan tapaan rantojen suojassa.