Miami-soturi Mul-keep-mo poistui hiukan huonoin aavistuksin Kentonin ja hänen ystäväinsä luota yhtyäkseen uudistaloa piirittävään intiaanijoukkoon.
Hän tiesi pelaavansa hyvin vaarallista peliä toimimalla niin tehokkaasti valkoisten puolesta, joiden leppymätön vihollinen hän teeskenteli olevansa omiensa luona ollessaan. Hänellä täytyi olla satumaisen hyvä onni voidakseen näytellä osaansa edelleen asian todellisen laidan tulematta ilmi.
Miami ajatteli erästä aamupäivän tapahtumien kohtaa, joka oli todellakin merkillinen ja joka oli hänen levottomuutensa pääsyy. Vain kaksi intiaania oli ajanut takaa Brayton Ripleytä. Kuinka oli sitten selitettävissä, että Haw-hu-da, Shawnee-päällikkö, ilmestyi näyttämölle juuri ratkaisevimmalla hetkellä? Mul-keep-mo ei voinut sitä ymmärtää.
Hän uskoi Haw-hu-dan epäilleen hänen uskollisuuttaan ja vilpittömyyttään ja sentähden oli Haw-hu-da hänen aavistamattaan vakoillut hänen toimintaansa. Varmuuden hankkiminen tästä seikasta ei ollut kuitenkaan tarpeellista, koska päällikön mielipidettä asiassa ei voitu enää kuulla.
Lähistössä piileskelevät intiaanit olivat kaikesta päättäen saaneet heti tiedon Braytonin paosta. Siitä oli nyt kulunut useita tunteja eikä voinut uskoa, ettei karkulaista olisi koetettu ottaa kiinni.
Juuri tämä todennäköisyys sai Miamin pelkäämään, että joku takaa-ajaja oli huomannut hänen petoksensa ja paljastanut liiton, jonka hän oli solminut valkoihoisten kanssa. Mutta hän oli ollut vaaroissa ennenkin ja kulki nyt eteenpäin puiden välissä vähääkään arastelematta. Hänen mustat silmänsä välähtelivät oikealle ja vasemmalle ja hänen korvansa erottivat heikoimmankin risahduksen. Voidaksemme ymmärtää seuraavat tapaukset täytyy tietää, että Sutherlandin talon etupuoli oli länttä kohti ja eteläinen pääty siis Ohio-virralle päin. Koillisella suunnalla vähän matkan päässä paloi nuotio, jonka luota Brayton Ripley ja Scipio pakenivat. Kuten muistettaneen, oli nuotion luona vain joitakin intiaaneja; jos asian laita olisi ollut toisin, niin ei noilla kahdella vangilla olisi ollut paon toivoakaan. Melkein yhtä pitkän matkan päässä luoteisella suunnalla paloi oikea leirinuotio, jonka läheisyydessä suurin osa piirittäjäjoukkoa vietti enimmän aikansa. Sieltä oli tulinuolet heitetty ja useimmat luodikon laukaukset ammuttu.
Erottuaan Kentonista ja hänen kumppaneistaan suuntasi Miami-soturi kulkunsa viimemainitulle paikalle Päivällinen oli syöty Kalkkarokäärmeen tullessa nuotion lähelle, jonka savun hän oli nähnyt ennenkuin hän huomasi tulen. Hän ei ollut vielä nähnyt ketään nuotiolla, kun hän kuuli risahduksen takaapäin ja kääntyi salamannopeasti ympäri.
Hän oli kuullut lehtien kahinaa ja näki Wath-tre-hin, Huuhkajan, lähestyvän. Intiaani käveli huolettomasti, mutta oli tulossa Ohio-joen suunnalta. Tuo viekas Miami epäili heti, että häntä oli vakoiltu, mutta nyt oli liian myöhäistä vaatia häntä edesvastuuseen tahi koettaa tehdä hänet vaarattomaksi.
Mul-keep-mo oli tuskin astunut tulen ääreen, jonka luona oli vain kolme soturia, kun punaisia sotureita alkoi ilmestyä metsästä ikäänkuin kaikki olisivat odottaneet hänen saapumistaan. Tämä näytti jo uhkaavalta, mutta Miamin kasvoissa ei värähdyskään ilmaissut, että hän ajatteli niin. Neljännestunnin kuluttua oli ainakin kolmekymmentä miestä koolla Mul-keep-mon ympärillä. Toiset puhelivat hänen kanssaan ja toiset keskustelivat keskenään. Huuhkaja ja pari muuta intiaania vaikenivat synkästi.
Ei voi sanoa intiaanien olleen iloisia. Muutamia heidän parhaita sotureitaan oli kaatunut ja heidän hengettömät ruumiinsa makasivat maassa nuotion lähellä, josta ne pian vietäisiin kukin kotiinsa ja haudattaisiin juhlallisesti.