Perheen jäsenet lausuivat vuorotellen ruokasiunauksen ja tällä kertaa oli Alicen vuoro lukea sopiva kiitosvärssy. Kenton painoi päänsä alas ja sanoi luvun loputtua hartaasti: "Amen." Tämä kuuluisa metsästäjä (jota tunnustan rajattomasti ihailevani) oli ollut jo vuosia harras uskovainen; ja kuten olen sanonut, eli vielä vähän aikaa sitten miehiä, jotka muistivat, kuinka hän lauloi ihmeteltävän kauniisti kokouksissa, joita suuressa lännessä pidettiin leiritulien luona viime vuosisadan alkupuolella.
Mrs Sutherland nousi vaimoväen tapaan pöydästä ennen aterian loppua ja kiiruhti yläkertaan katsomaan ampumarei'istä joka taholle ympäristöön.
"No mitä näit?" kysyi Kenton, kun hän tuli alas hymyillen ja asettui paikalleen pöydän ääreen.
"En mitään mainittavampaa."
"Tiesinhän sen", murahti Kenton käyden toisen aikamoisen paistinviilun kimppuun. "Kalkkarokäärme on näetkös paraikaa intiaanien luona aiheuttaakseen puheillaan ja neuvoillaan mahdollisimman suurta häiriötä ja pakokauhua heidän keskuudessaan. Kun hän antaa merkin, niin pojat hyökkäävät ja alkavat ampua. Silloin on meidän lähdettävä ja riennettävä suoraan joelle. Olen sanonut tämän jo pari kolmekin kertaa, mutta eihän siitä ole kenellekään vahinkoa, että kerron sen vieläkin kerran, jottei kukaan sitä unohtaisi."
"Sinä ja Silas saattelette meitä sitten koko matkan, vai kuinka?" kysyi emäntä.
"Ei aivan; seuraamme niin pitkälle, että näemme teidän voivan turvallisesti jatkaa matkaanne yksinännekin. Käännymme sitten takaisin ja otamme osaa konserttiin."
"Iskemme niin, ettemme ole milloinkaan niin tapelleet", sanoi Sutherland, joka tunsi vaaran suuruuden. "Vaikka se onkin paras pelastuksen keino, niin onnistumismahdollisuudet ovat mielestäni sangen vähäiset. Kun intiaanit huomaavat hyökkääjien harvalukuisuuden, niin mitäs sitten?"
"Mitäkö sitten?" toisti Kenton ikäänkuin kysymyksestä hämmästyneenä. "He palaavat tietysti takaisin ja huomattuaan, ettei mökissä olekaan enää naisväkeä, elleivät he ole huomanneet sitä jo ennen paluutaan, lähtevät meitä takaa-ajamaan."
"Siis huomaattehan, Polly ja Alice, että kun olemme lähteneet täältä, niin takaisin emme voi tulla."