Intiaaneilla oli ehkä sellainen aikomus, mutta he muuttivat mieltänsä ja jatkoivat matkaansa Ohion rantaa kohti yhtä rauhallisesti ja vakavasti kuin ennenkin.
Valkoisten ja intiaanein keskinäistä asemaa tällä hetkellä voitaneen nimittää jonkinlaiseksi aseelliseksi puolueettomuudeksi. Kumpikin puoli olisi mielellään pyyhkäissyt toisen olemattomiin, mutta kummallakaan ei ollut halua aloittaa ottelua.
Intiaanit jatkoivat matkaansa joen poikki ja venhe solui tasaisesti myötävirtaa, kunnes välimatka oli lopulta niin pitkä, ettei yhteentörmäystä enää ollut pelättävissä.
Tavattuaan ystäviään, jotka olivat savumerkeillä kutsuneet heitä apuun, saivat vastatulleet varmaankin heti kuulla, että he olivat tulleet liian myöhään. Lukijaa ei tarvinne muistuttaa, kuinka olisi käynyt, jos nuo neljäkymmentä aseistettua soturia olisivat tulleet paikalle taistelun aikana.
Seisoessaan venheessään näkivät metsästäjät kanoottien liukuvan veden reunassa kasvavien puiden siimekseen ja intiaanien nousevan maihin, mutta he eivät voineet nähdä uudistaloa, vaikka he kyllä tiesivät, missä sen piti olla.
"Tuolla sen pitäisi olla", sanoi Sutherland ojentaen kätensä itäpohjoiseen, "juuri tuon matalan kukkulan takana."
"Sieltä näkyy savua", lisäsi Scipio.
"Mitä se merkitsee?" kysyi Brayton Ripley. "Leirinuotiokin oli sammunut, joten savu ei voi nousta siitä."
"Siellä saattaa olla nyt uusi ja suurempi nuotio", vastasi Sutherland merkitsevästi.
"Niin on", lisäsi Kenton. "Tuo nuotio on tehty Silasin mökin hirsistä."