"Heidän on täytynyt lähteä liikkeelle, mutta olen varma, etteivät he mene kauas koettamatta auttaa meitä. Kun intiaanit näkivät venheen lähtevän myötävirtaa, niin he arvelevat, ettei sen miehistöä enää tarvitse pelätä. Ystävämme saattavat siten paremmin yrittää puolestamme. Ah, tietäisivätpä he, että olemme vain kahden intiaanin vartioitavina, niin kuinka sukkelaan he rientaisivätkään avuksemme!"
"Aivan varmaan; mutta sitähän he eivät tiedä, rakas lapsi, ja siis ei ole mitään toivoa."
"Synkältä näyttää todellakin, mutta älkäämme joutuko epätoivoon."
Pimenevä iltakin saattoi mielet alakuloisiksi ja tuo surullinen kulkue jatkoi vaieten matkaansa.
Edellä kulkeva intiaani pysähtyi äkkiä ja virkkoi jotakin kumppanilleen, joka alkoi heti koota kuivia oksia ja lehtiä kasaten ne erään puun juurelle. Taulan ja piikiven avulla oli tuli pian sytytetty ja räiskyvä nuotio valaisi pimeää metsää.
Naiset olivat hiukan ennen olleet kuulevinaan juoksevan veden solinaa ja nyt he näkivät,että oli pysähdytty pienelle purolle, joka juoksi etelään päin, Ohio-virtaa kohti.
Puro välkehti tulen valossa ja näytti olevan niin syvä, että siinä saattoi liikkua kanootilla, minkä taidon molemmat naiset osasivat.
Sytytettyään nuotion istuutuivat shawneet tulen ääreen, ottivat esille tupakkavehkeensä ja alkoivat poltella piippujaan niin rauhallisesti kuin ei heillä olisi ollut aikomustakaan lähteä liikkeelle ennen aamunkoittoa. Surulliset ja alakuloiset vangit seurasivat esimerkkiä. Äiti levitti heidän allensa kostealle ruohikolle villaisen vaippansa ja nojasi sitten päänsä rakkaan lapsensa syliin. Samassa pääsi Alicelta läpitunkeva hätähuuto ja hän hyppäsi ylös. Hän oli nähnyt lähellään kiemuralle kiertyneen kalkkarokäärmeen, joka valmistautui iskemään, ja samassa kuin hän hypähti ylös, vilahti käärmeenkin pieni ja latuskainen pää salamannopeasti eteenpäin. Myrkkyhampaat eivät ulottuneet äitiin saakka, joka istui Alicen toisella puolen, mutta käärme vetäytyi heti kiemuralle jälleen iskeäkseen uudestaan.
Mutta ennenkuin seuraava isku tuli, oli äitikin jo turvassa, ja samassa kuului kepin suhahdus, kun toinen intiaani löi matelijan kuoliaaksi.
Tämä henkistä väsymystä seurannut säikähdys lamautti hetkeksi Alicen mielenrohkeuden. Oli naiselliselle sukupuolelle hyvin ominaista, että tuo urhoollinen tyttö, joka oli niin ihailtavan uljaasti pitänyt puoliaan jo toista vuorokautta, itki nyt rajusti äitinsä povella, äidin koettaessa parhaimpansa mukaan tyynnyttää häntä.