VI.
ILOINEN KOHTAUS.
Valojuova itäisellä taivaanrannalla oli vielä niin heikko, että se tuskin kykeni ilmaisemaan paikan, josta auringon kehä oli ilmestyvä, ja päivän valkenemiseen oli vielä pitkä aika. Siitä huolimatta oli Brayton Ripley jo jalkeilla. Hän peseytyi lähimmässä purossa ja juoden siemauksen tuota kylmää, kristallinkirkasta nestettä hän katseli hetkisen kuvaansa veden kalvossa ja sanoi sitten: "Jos Kentuckyssä tahi Ohiossa on joku toinen nuori mies, jolla on ankarampi nälkä kuin minulla, niin hän on valmis käymään ensimmäisen keksimänsä otuksen kimppuun. Siis, aamiaisen hankkiminen on oleva minun ensimmäinen tehtäväni tänä päivänä."
Puron luona, jossa nuori Ripley oli pessyt kasvonsa ja sammuttanut janonsa, hän oli huomannut eläinten jälkiä, joten siinä oli joidenkin eläinten tavallinen juomapaikka. Oli vielä hyvin varhainen, ja koska polkuja tuli paikalle molemmilta suunnilta, niin hänestä oli todennäköistä, että ennen pitkää näyttäytyisi joitakin eläimiä.
Sen sijaan, että hän olisi jatkanut matkaansa metsien läpi, hän niin ollen kätkeytyi polun sivulla kasvavaan tiheään pensaikkoon, jossa oli erinomainen piilopaikka, ja rupesi odottamaan jokaisen todellisen metsästäjän loppumattomalla kärsivällisyydellä, vaikka suoritettavana olisi ollut muitakin hyvin kiireellisiä asioita.
Onnekseen ei Braytonin tarvinnut odottaa kauan. Hän oli tuskin ehtinyt
kätkeytyä, kun hän kuuli jonkun lähestyvän eläimen aiheuttamaa kahinaa.
Se kuului puron toiselta puolen ja eläin oli siis tulossa häntä kohti.
Hän viritti hanan äänettömästi ja odotti tuota jännittävää hetkeä.
Paria minuuttia myöhemmin hän näki komean kuusipeuran monihaaraiset sarvet, joka lähestyessään piti kaunista päätään korkealla ilmassa ja oli joka hetki valmis katoamaan metsään vaaran uhatessa. Vaikka alue oli rauhoitettu, niin metsän eläimet olivat kokeneet sen, etteivät metsien hurjimmatkaan petoeläimet olleet niin Vaarallisia kuin peloittavine aseineen kuljeskelevat miehet. Kun peura ei kuullut eikä nähnyt mitään levottomuutta herättävää, niin se tuli puron reunalle, taivutti alas päänsä ja alkoi juoda pitkin siemauksin.
Brayton oli päättänyt odottaa, kunnes peura hankkisi poislähtöä, jolloin hän aikoi ampua sitä juuri lavan etupuolen. Siihen osunut kuula tappaisi eläimen varmasti. Nuorukainen oli piilopaikassaan kyykyllään pyssy poskella ja aikoi juuri ottaa tarkan jyvän, kun peura hänen suureksi hämmästyksekseen ottaen hurjan hypyn loikkasi samalla puolelle, jossa hänkin oli.
Juostuaan noin kymmenen askelta kaatui peura kuoliaana maahan.
Brayton ei ollut koskettanutkaan liipasinta, mutta peuran kuoleman syystä ei ollut mitään epäilystä, sillä juuri sen hypätessä puron yli oli metsässä kajahtanut luodikon terävä pamaus ilmaisten, että vaikka nuorukainen olikin vikkelä, niin joku toinen oli ollut vieläkin vikkelämpi.