Kenton pysähtyi silloin tällöin ja oli paikallaan yhtä liikkumatonna kuin puut hänen ympärillään. Hänen päänsä oli kääntynyt hiukan sivulle ja hänen silmänsä tarkastelivat kiinteästi jotakin kohtaa lähellä edessäpäin. Tämä oli hänen mieliasentonsa, kun hän tahtoi kuunnella mahdollisimman tarkasti, ja sillä hetkellä hän kohdisti kaiken valppautensa kuulonsa herkkyyteen.
Voidakseen välttää joutumasta leppymättömien punaisten vihollistensa kynsiin, täytyi ensimmäisten uudisasukasten olla "aina varuillaan", vaikka sekään ei ollut aina riittävä pelastamaan heitä julmasta kohtalosta, kuten lännen aikakirjat kertovat.
Oli noin puolivälissä iltapäivää, ja Kenton oli juuri lähtenyt liikkeelle sellaisen lyhyen pysähdyksen jälkeen, kun hän kuuli luodikon paukauksen. Kulkija pysähtyi niin äkkiä kuin olisi kuula sattunut hänen omaan rintaansa. Mutta se oli mahdotonta, sillä äänestä päättäen oli ampuja ainakin penikulman [tarkoittaa engl. penikulmaa = 1,609 metriä] päässä, ja tiheässä metsässä oli vaikea nähdä henkilöä sadan kyynärän päästä.
Noin minuutin ajan Kenton seisoi liikkumatonna paikallaan ja lähti sitten eteenpäin. Laukaus oli kuulunut edestäpäin hiukan vasemmalta. Hän etsi itselleen metsässä jonkun korkeamman paikan, josta hän voi tarkastella tienoota ympärillä, ja hän tunsi paikat niin hyvin, että hän oli heti selvillä, mihin päin hänen oli mentävä löytääkseen sellaisen kohdan.
Muutamia minuutteja myöhemmin hän seisoi pyssyynsä nojaten erään metsäisen ja louhikkoisen kukkulan laella ja katseli kauan ja tutkivasti sinnepäin, josta pyssynlaukaus oli kuulunut. Tutkiessaan tuota kaukaista ilmansuuntaa ei uudisasukas myöskään unhottanut piilottaa itseänsä hyvin, sillä läheisyydessä saattoi jokin hiipivä vihollinen piileskellä.
Hänen tekemänsä huomiot olivat hyvin vähäiset korvatakseen hänen valppautensa. Kerran tahi kaksi hän oli näkevinään kuin heikon savun vivahduksen, joka varjomaisen sormen lailla näkyi taivaanrantaa vasten. Jos hän olisi voinut olla varma, ettei hän ollut erehtynyt, niin hän olisi tiennyt nuotiotulen palavan siellä, mutta vaikka asian laita olisikin ollut siten, niin se ei olisi merkinnyt paljoakaan.
"Näyttää aivan silta kuin joukko punanahkoja olisi leiriytynyt tuonne", mutisi valkoinen mies kiinteästi katsellen mainittuun suuntaan, "ja olisipa hyvin kummallista, jos ei joku joukosta olisi lähempänä täälläpäin. Mutta olkoon kuinka tahansa, minun puoleltani heidän ei tarvitse pelätä mitään häiriötä, jos he itse pysyvät poissa tieltäni."
Viivyttyään kukkulan laella lyhyen ajan, jonka kuluessa hän tarkoin tutki kaikki näkyvissä olevat kohdat taivaanrannalla, lähti Kenton jatkamaan matkaansa erästä pientä jokea kohti, jota nimitettiin Hocking-joeksi. Hänen matkansa suunta oli lounainen. Hän oli ollut pitempiaikaisella matkalla Ohio-joen itäpuolella olevilla alueilla, mutta oli nyt paluumatkalla samannimisen valtion siihen osaan, joka on Kentuckystä suoraan pohjoiseen. Hän toivoi kohtaavansa Boonen, M'Arthurin, Wellsin ynnä muutamia muita, joiden hän tiesi oleskelevan sielläpäin. Mutta hänellä ei ollut mitään kiirettä, ja sentähden hän vaelteli niin verkalleen metsien läpi.
Tuolla kuuluisalla metsästäjällä ei ollut yhtään koiraa, sillä hänen vakaumuksensa mukaan oli siitä eläimestä enemmän vastusta kuin apua, kun oli antautunut sellaiseen arkaluontoiseen tehtävään, jolle hän oli elämänsä pyhittänyt.
Vähän matkan päässä kukkulasta hän huomasi tulleensa heikosti näkyvälle polulle, jota hän päätti seurata, sillä se vei oikeaan suuntaan. Tuo epäselvä polku ei ilmaissut mitään, koska se oli eläinten tekemä juomapaikalle kulkiessaan, joka ei voinut olla kaukana.